Päivittäinen arkisto: 16 kesäkuun, 2020

Anne Vuori-Kemilä: Mustaa jäätä

Anne Vuori-Kemilän esikoisromaani Taivas ilman reunoja antoi lupauksen: juonisäikeet punoutuvat pitäväksi köydeksi, jonka alku ja loppu on psykologisesti pätevä henkilökuvaus. Vuori-Kemilän toinen romaanin Mustaa jäätä (Karisto 2020) jatkaa tuotantoa samoin vahvuuksin. Mutta mitä meinaa musta jää?

”Minä kysyin, oliko kävelyteillä mustaa jäätä, helpostikaan ei huomaa, etenkin jos on liukkaat jalkineen. Nainen vilkaisi kenkiään, sanoi että on pitävät pohjat.”

Näin alkaa kahden naisen suhde, jossa liukastellaan ja kaadutaan. Eletään pohjoisessa Suomessa menneitä vuosikymmeniä, jolloin erilaisuus leimasi. Naisten elämään liittyy perheiden hylkäämistä ja ympäristön hyljeksinnän sietämistä.

Gulffi näyttäytyy järeänä, helposti kiihtyvänä jyränä, kun taas Elffi eli Siiri on hauras ja venyvä. Totuus suhteesta on monitahoinen, ja siihen vaikuttavat rakkauden erilaiset puolet. Rakkaus lapseen joutuu vaakakuppiin aikuisen rakkauden kanssa, ja siitä riittää romaanin loppuun asti jännitettä. Pidän romaanin yhtenä hienoista oivalluksista sitä, miten suhteessa hiertävä asia mittaa rakkautta. Ja miten voi mitata sellaista, jolle ei ole asteikkoa?

wp-1592225456182.jpg

”Käännyin tuijottamaan seinäpaneelin puoliksi irronnutta ruuvia. Ristipääruuvi, helposti voisi kiristää oikealla työkalulla, pistää jengoilleen. 

Olisiko minusta jengoilleen palauttajaksi? Päätin ottaa riskin.”

Romaani kertoo paljon siitä, miten elämä voi mennä jengoiltaan ja miksi. Yksilön ydin, perhesuhteet ja sairaus löystyttävät ruuvia yhtä tehokkaasti kuin ympäristön odotukset. Kaiken tämän välittää romaanin tehokas kerronta. Virkkeet naksahtelevat lyhyesti mutta sävykkäästi. Henkilöiden kohtaloissa on traagisuutta, mutta Vuori-Kemilällä on taito hymähdyttää koomisin pilkahduksin. Dialogi luistaa ja tilanteet elävät, samoin henkilöt. Gulffin omaperäisyys sykähdyttää ja Elffin sisäiset ristiriidat ja sairaudet riipaisevat. Entä Antti?

Romaanissa on kolme kertojaa, joista romaanin alkupuolella lukija tapaa Antin pikkupoikana. Poika asuu perheensä kanssa Elffin ja Gulffin asunnon lähellä. Gulffi häälyy Antin voimahahmona, Antin isän vastavoimana. Ihailen tapaa, miten lapsen silmin tarinalinjat kuljettuvat lukijalle. Siksi romaanin alku imaisee mukaansa, ja siinä on sopivasti väkevää, perinteistä proosatyyliä ja kuvastoa. On työläisiä, ajankuvaa ja miljöötä vuosikymmenten takaa.

Musta jää etenee liukkaasti Antin, Gulffin ja Elffin kertomana. Antin kasvutarina viistää naisten elämää. On raikasta, että naisten tarinassa tavallaan ulkopuolisesta lapsesta kasvaa aikuinen, jonka elämänvaiheissa aina välillä vaikuttavat entiset naapurit. Gulffin ja Antin outo ystävyys tuo kirjaan hupia, murhetta ja yllätyksiä. Rouhea nainen saa pojasta silminnäkijän erityisille tilanteille.

Vaikka Antti jää hieman huterammaksi henkilöhahmoksi verrattuna romaanin naisiin, hänkin tuo romaaniin oman osansa teemaan: miten kasvaa itsekseen perheen ja ympäristön paineiden ja omien ristiriitojen keskellä? Ja mitä kaikkea rakkaudessa voi piillä?

Anne Vuori-Kemilä
Mustaa jäätä
Karisto 2020
romaani
297 sivua.
Sain kirjan kirjailijalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani