Nina Lykke: Kohonnut riski

Keski-ikäisten aviokriisi ja eromietinnät saattaisivat vaikuttaa väsyneeltä aiheilta. Aihe ei kirjallisuudessa kuitenkaan ratkaise kiinnostavuutta vaan käsittely- ja kerrontatapa. Jo ehdin kevään aikana riemastua Marketta Pyysalon erokirjasta Kehrääjä, ja nyt kriisiaiheen saa hyrräämään Nina Lykken romaani Kohonnut riski (Gummerus 2021).

Norjalaisen Lykken ensimmäinen suomennettu romaani Ei, ei ja vielä kerran ei tutustutti jo tyyliin, jossa keski-iän kuvauksen tarkkanäköisyys kohtaa pimeän huvittuneisuuden. Kohonnut riski pysyttelee samoilla linjoilla muttei Lykke toista itseään.

Romaanin kertoo yli viisikymppinen lääkäri Elin. Hän pakoilee miestään Antonia lääkäriasemalla päivät ja yöt, koska kärähti pettämisestä. Elin kelailee viime vuosiaan: lapset ovat omillaan, Anton on keskittynyt hiihtämiseen ja Elin viininlipitykseen. Itselleenkin täytenä yllätyksenä Elin ajautuu sivusuhteeseen.

”Älä unohda sitä haastattelua, jonka luit vähän aikaa sitten, sitä jossa pariterapeutilta kysyttiin, suositteleeko hän uskottomuutta lääkkeeksi nuupahtaneeseen parisuhteeseen, ja hän vastasi: en yhtään sen enempää kuin syöpää. Ja tässä sinä nyt istut kroppa täynnä etäispesäkkeitä ja toivot että solumyrkky tehoaa.”

Lykken tyylissä hirtehisyys ei peitä sitä, miten ihmiset täyttävät tyhjyyttään ja miten vaikeaa on nähdä omaa osuuttaan siinä, mihin suuntaan elämä kulkee – tai suunnattomuutta. Suuria asioita kuten onni tai rakkaus ei sanoiksi pueta, kun ihminen riisuuntuu kirjassa tarkastelemaan keskiluokkaista itseään, avioliittoa ja elämänvalintoja.

Kukaan kirjan henkilöistä ei kerää sympatiapisteitä, mutta epätäydellisinä ja ärsyttävinä he saavuttavat uskottavuuden. Lisäksi on mainio tapaus tämä luuranko-Tore, joka nököttää Elinin vastaanottohuoneen nurkassa. Luuranko on kuin Elinin sparraaja, terapeutti ja haastaja. Ekstrana virkistävät Elinin ja potilaiden kohtaamiset: kriisinsä kuormittama Elin alkaa olla aika kärsimätön hyvinvoivien potilaiden ääliömäisyyksille. 

Miten Elinin ja miesten käy ihmissuhdesotkussaan? Loppuratkaisu hieman yllättää muttei vesitä kirjaa. Mainiota aikalaisproosaa.

Nina Lykke

Kohonnut riski

suomentanut Sanna Manninen

Gummerus 2021

187 sivua eKirjana.

Luin BookBeatissa.

Muualla mm. Kirjan jos toisenkin.

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

2 responses to “Nina Lykke: Kohonnut riski

  1. Ankku

    Kuka ihmeen Anton? Miehen nimi on Aksel…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s