Keski-ikäisten aviokriisi – ei erityisen tuore aihe. Etenkin kirjan alkupuolella Nina Lykke saa siihen virkistävää virettä, joten minulla ei ole syytä sanoa kirjalle kuten sen otsikko on muotoiltu: Ei, ei ja vielä kerran ei (Gummerus 2019).
Ja tapahtuu siis näinä päivinä tavallinen tarina:
”Hanne oli kolmekymmentäviisivuotias, Janilla oli ollut hänen kanssaan salainen suhde puolitoista vuotta. Ei, Ingrid ei ollut epäillyt mitään. Mitäs pojat. Eivät he oikeastaan välitä. He ovat olevinaan järkyttyneitä mutta haluavat vain kiristää Janilta rahaa, käyttää tilaisuutta hyväkseen.”
Sanon juu juu terävälle katsannolle, jolla syynätään etenkin Ingrid-vaimoa. Kerrassaan terävästi herää eloon Ingridin pelon ja rutiineiden hallintaan perustuva elämä. Aluksi ihmettelen, miksi tätä satiiriksi sanotaan, koska kyseessä on silkka keski-ikärealismi. Katsantohan on lukijan silmissä (lue samastumispinnoissa):
Ingrid on viisikympinen. (lähellä sitä minäkin)
Toistuva päivärytmi tuntuu raskaalta. (juu)
Ingrid on äidinkielenopettaja. (juu)
Ingridillä on kaksi aikuista poikaa. (juu)
Aikuiset pojat asuvat puhumattomina kotona. (1/2 juu)
Aina jokin huolettaa. (JUU)
Pystyn siis eläytymään moniin Ingridin tunnelmiin vaikkeivat varsinaiset tapahtumat olekaan minulle sattunet. Etenkin äidin suhde etääntyviin parikymppisiin lapsiin puhuttelee. Loppua kohti intoni hieman laantuu ja kaipaan tarinaan tiivistystä, mutta Ingrid säilyy kiinnostavana loppuun asti.
Juu, juu, onhan tämä romaani satiiri: piikikkäästi nähty erotarina kaikkien osapuolten kannalta. Ingridin ja Janin rasittava ystäväpari sopivat mausteeksi, pariskunnan pojat jäävät ulkopuolisiksi eikä Ingridin appivanhemmista irtoa juuri mitään. Jan herättää myötähäpeää, ja uusi nainen Hanne tuntuu kovin tutulta erilaisista pohjoismaisista tv-sarjoista, jotka kuvaavat levottomia kolmikymppisiä. Veivaaminen valintojen suhteen tallentuu tarkasti, ja kärjekkäästi kirja näyttää, kuka lopulta hyötyy siitä, että aidan takana ruoho maistuu vihreämmältä. Ei, ei ja vielä kerran ei tarjoaa irtiottoja kaipaaville keski-ikäisille joko hirtehisen varoitustarinan tai rohkaisurykäisyn.
– –
Nina Lykke
Ei, ei ja vielä kerran ei
suomentanut Sanna Manninen
Gummerus 2019
262 sivua.
Sain ennakkokappaleen kustantajalta.
Kirja ilmestyy 13.5.2019.
Kirjailija osallistuu vuoden 2019 Helsinki Lit – tapahtumaan.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Ingrid oli hyvä henkilöhahmo, ainakin alussa – se totaalinen merkityksettömyyden tunne, jota Ingrid koki, kiinnosti. Mutta Jan ja Hanne olivat kyllä hahmoina täysin epäkiinnostavia. Loppua kohti kirjan satiirinen puoli alkoi korostua, eikä satiiri useinkaan ole ihan minun lajini. Ei tässäkään.
Tuohon suuntaan minäkin kirjan luin. Ingridille siis pisteet!
Tuijata, pelastit päiväni, sillä olen ihmetellyt, miksi tätä kirjaa ei kuulu, vaikka sen tilasin. Pelkään kuolemaakin enemmän puuduttavaa finaalia. Kirjan pitää alkaa ja päättyä niin että se ei ikinä unohdu! Ben Kalland muuten teki aivan mainion aloituksen kirjaansa Vien sinut kotiin ja toinen ikimuistoinen aloitus tulee kirjasta Poltetut varjot. Myös Ian McEwan taitaa koukuttamisen.
Leena, luettelet hienoja kirjoja. Lisäisin tähän komean lopetuksen: André Aicmanin Kutsu minua nimelläsi, siinä on loppunousu muutenkin nousujohteiseen kirjaan. Lykke on minuun makuuni alkupuolella Ingridin tilanteen kuvauksessa, ja lopetus…
Paluuviite: Ennen Helsinki Litiä 2019: Cusk ja muuta | Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Paluuviite: Nina Lykke: Kohonnut riski | Tuijata. Kulttuuripohdintoja