Päivittäinen arkisto: 24 tammikuun, 2022

Merja Mäki: Ennen lintuja

Päälle parikymppinen Alli on äitinsä esikoistytär, muisto ensimmäisestä avioliitosta. Alli on saanut palvelijan osan Laatokan saaren kalastajaperheessä, jossa muut lapset ovat äidin toisesta liitosta seinäjokelaisen miehen kanssa. Alli haaveilee miesten töistä kalastajana, mutta hänet pistetään Sortavalaan parantajan oppiin.

Tämä on lähtökohta Merja Mäen esikoisromaanissa Ennen lintuja (Gummerus 2021), joka lähtee lentoon talvisodasta, vie koko perheen evakkoon Seinäjoelle ja Allin vaikeisiin paikkoihin haaveineen ja elinoloineen.

”Paljon jäisi taakseni sellaista, joka hiutuisi rintalastassani vuosienkin päästä, pistelisi reikiä kylkiluideni väleihin, valuisi vatsaani kylmiksi noroiksi.”

Allissa on ainesta kiinnostavaksi minäkertojahenkilöksi, koska hänessä on särmää. Alli on myös uhittelija, joka suunnittelee äkkiratkaisuja, vihoittelee mielessään ja panttaa tunteitaan. Allin persoonaan pureutuminen tapahtuu usein niin, että Allin omakuva itsestään eroaa siitä, miten muut hänet näkevät. 

Esimerkiksi Allin veljen vaimon Siirin voimin Alli alkaa vähän raottaa umpeutunutta minäkuvaansa. Samansorttiseen Siirin rooliin asettuvat monet muut kirjan sivuhenkilöt. Siinä piilee päähenkilövetoisen romaanin voima, mutta sisältää se mahdollisen heikkoudenkin: muut henkilöt jäävät tekstin työkaluiksi Allin muovaamiseksi.

Allin jäykkää käsitystä itsestään ja unelmistaan horjuttaa lisäksi rakkauden mahdollisuus, mutta pidän lemmenvirittelyä enemmän Allin kehityskaaren osana kuin sellaisena, että kirja kääntyisi rakkausromaaniksi.

 Psykologinen peruste Allin mielenmaisemaan löytyy vaikeasta äitisuhteesta:

”Äiti kykeni unen vuoksi puhaltamaan lävitseni kuin Laatokan pakkasviima. Hän oli jääriite, joka petti jalan alta rannan tuntumassa. Hän kietoutui nilkkojeni ympärille kuin hyinen merivesi jääkantensa alla. Hän oli kylmää vettä kasvoillani, jäänsiruja uponneena ihoon ja viiltämässä silmiä puhki.”

Mäki löytää usein taitavasti Laatokan maisemista metaforia, ja monesti kuvaus viehättää minua. Kompastun tekstissä silti siihen, että vähemmän olisi enemmän. Tarkoitan, että toisto verottaa välillä tehoa, ja vähempi selittely jättäisi lukijalle enemmän tilaa tulkita.

Teksti on lähestulkoon yleiskielistä. Yksi murresana on korostetusti säilytetty, pirttiä tarkoittava pertti. Se saa merkityksen: juopa kielen ja mielen välillä. Kirjassa ei karjalan eikä pohjalainen murre kajahtele, ja voi olla, että siksi dialogissa kalskahtaa joissain kohdin kankeutta.

Sota-aika on ollut viime vuosina suosiossa. Viimeksi Rosa Liksomin Väylä on kertonut nuoren naisen evakkotaipaleesta lehmineen. Myös Mäen romaanissa nousee koskettavasti eläinten ja sotaorpojen osa sodassa. Ennen lintuja pistää miettimään myös siirtolaisten tuskaa ja ikävää jättäessään kotinsa ja kohdatessaan kodittomuutta, osattomuutta ja kaunaa uudessa ympäristössä.

Kansanrunojen lintusymboliikka lehahtaa kirjaan nimeä myöten. Kiinnostun romaanissa siitä, miten Alli on kiinni vanhassa kansanperinteessä, josta läntinen Suomi oli jo 1940-luvulla vieraantunut. Luonnonuskon jäänteet ja vanhat parannuskeinot ovat yksi asia, joka erottaa Allia pohjalaisista. Muita ovat esimerkiksi tavat, mistä saa sanoa ja mistä ei. 

Ennen lintuja taipuu kokonaisuutena kehitysromaaniksi, jossa uusi ympäristö ja ulkopuolisten erilaiset katseet, myös hyväksyvät, tarjoavat Allille kasvun mahdollisuudet. 

”Minusta tuntuu, että Pohjanmaan lakealla maalla linnuilla on aivan erityinen tapa lentää”, sanoin. ”Ne levittävät siivet selälleen ja liukuvat ilmassa peltojen yllä. Liitolento on kaikkien keveintä lentoa, ja sillä tavalla minä haluan elämäni viettää.”

Merja Mäki: Ennen lintuja, Gummerus 2022, 416 sivua. Sain ennakkokappaleen kustantajalta.

4 kommenttia

Kategoria(t): Romaani