Meri Valkama voitti vuoden 2021 Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon, ja kirjasta on kirjoitettu paljon kehuvia juttuja. Liityn samaan joukkoon. Sinun, Margot (WSOY 2021) ihastuttaa tarinankerrontataidolla.
Juoni tarkoittaa tapahtumien kulkua, ja sen avulla kerrotaan tarina. Lukija rakentaa tarinan tapahtumien perusteella, järjestelee sen. Juuri siihen kutsuu Valkaman romaani, jossa koukuttavasti vaihtuvat aika ja näkökulmat. Se on lukuromaani, joka luottaa henkilövetoisen kerronnan kiinnostavuuteen, ja romaani kerrotaan hän-muodossa, mikä korostaa onnistuneesti perinteistä proosameininkiä. Sopii minulle.
•
Romaanin päähenkilö Vilja on asunut varhaislapsuudessaan DDR:ssä ja kiinnostuu unohtuneesta ajasta isänsä kuoleman jälkeen. Hän penkoo Berliinissä totuutta vuosina 2011–2012. Siihen hänet sysäävät isänsä jäämistöstä löytyneet kirjeet Margot-nimiseltä naiselta. Romaanin 1980-luvun osuuksissa näkökulma vaihtuu Markus-isän ja Rosa-äidin näkökulmiin, lisäksi mukana on Margotin kirjeitä.
En pureudu sen kummemmin henkilökuvaukseen. Todistan vain, että henkilöt ovat eläviä ristiriitaisuuksineen ja raivostuttavuuksineen – ja sellaisina kiinnostavia ja ymmärrettäviä. Kohtaloita voisi kuvastaa Markuksen ajatus Berliinin muurin ja oman elämän murtuessa: ”Kuinka vaikeaa on rakentaa ja kuinka helppoa hajottaa.” Poimin sen sijaan kaksi teemaa, jotka nostavat innostuskäyrääni.
•
Ensimmäinen kiehtova teema liittyy menneeseen, muistamiseen ja unohtamiseen. DDR-menneisyys tuo mukanaan yhteiskunnallisen tason identiteetille. Ajankuva vasemmiston onnelasta kiehtoo: systeemin hyvät ja huonot puolet heilahtelevat.
Romaanissa on pohdintaa siitä, mitä tapahtuu ihmisille, kun usko yhteiskuntarakennelmaan romutetaan: mitä menneestä saa muistaa, mitä täytyisi unohtaa? Saksojen yhdistyminen näkyy yksilöissä aivan toisin kuin poliittisissa julkilausumissa. Kartalla voidaan viivat piirtää uudelleen tai maastosta muurit poistaa muttei ihmisistä.
Muistamiseen ja identiteettiin liittyy pitkälti Viljan ristiretki unohtuneeseen lapsuuteen. Siinä minua askarruttavat samat asiat kuin Viljaa: miten valmis ihminen on kuulemaan totuuden menneistä ja ottamaan vastaan mahdolliset omia käsityksiä muuttavat asiat? Onko oikeutettua penkoa sellaista, mikä on haluttu salata?
”Muistin tehtävä on rakentaa meille yhtenäinen ja käyttökelpoinen menneisyys, jota ilman eheän identiteetin kehittyminen on mahdotonta, Ute oli kirjoittanut. Kuka ihminen lopulta oli, jos ei muistanut omaa menneisyyttä? Saattoiko ihminen tuntea itsensä todella, jos ei muistanut?”
•
Toinen minua pohdituttava tematiikka liittyy lapsiin. Vilja on lapsena ollut tyttö, jota vieras nainen haluaa rakastaa, ja aikuisena hän on nainen, joka haluaa rakastaa vierasta lasta. Kummassakin suhteessa aikuinen tekee tunneasioissa valintoja ja käyttää valtaa.
Viljan kasvua on mutkistanut äitisuhde, jota romaani kuvaa sekä äidin että lapsen (pienen ja aikuisen) kannalta. Rosa-äiti edustaa naista, joka rimpuilee itsensä toteuttamisen, perhevelvoitteiden sekä aviosuhteen halujen ja pettymysten välillä. Halki-poikki-ja-pinoon-tyylinen äiti välillä vaikuttaa minusta turhan umpimielisesti kuvatulta, mutta taivun sittenkin siihen, että perustelluksi tulee hänenkin toimintansa.
•
Sinun, Margot -romaanin maailmassa naiset tekevät lopulliset ratkaisut, joihin miesten päättämättömyys on vienyt. Naiset ja naissuhteet korostuvat. Kirjan voi lukea rakkaus-, ero- ja uusperheromaanina, mutta ei sitä sovi supistaa ihmissuhdeproosaksi. Kieltämättä kirjan henkilökuvaus kiehtoo minua kovasti, mutta ilman DDR-taustaa teos ei ehkä erottuisi muista hyvistä tarinoista. Eli kokonaisuuden monitahoisuutta pidän Valkaman romaanin vetovoiman salaisuutena.
•
Meri Valkama: Sinun, Margot, WSOY 2021, 556 sivua. Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 