Päivittäinen arkisto: 19 heinäkuun, 2022

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu

Tänään otan varaslähdön naistenviikon nimipäiviin. Kirjailija Johanna Sinisalo juhlii 21. päivä ja hänen romaaninsa Ukkoshuilu (Otava 2021) minäkertoja Leena 22.7. Etukäteisonnittelut heille ja onnittelut tämän päivän Sareille ja sen nimijohdannaisille!

Katso naistenviikon haastepostaus: tässä.

Ukkoshuilu osoittautuu hyväksi kesäkirjaksi. Siihen sekoittuu historiaa, folklorea, suhdesotkuja, yhteiskunnallisuutta ja trillerimäisyyttä. Hitusen ehkä ainesruuhkaa ja myös pitkitystä saattoi juonikuvioissa olla, mutta kesähelteellä pihakeinussa keinutellen tarinaa oli sujuvaa seurata. Keinuttelupaikkani on Teiskossa, jossa myös kirjan käännekohdat tapahtuvat, joten paikallisuuskin lisäsi kiinnostustani.

Romaani alkaa kaukaa historiasta vanhatestamenttiselta ajalta. Siitä kertoo Joona, jonka lukija tunnistaa tarinoista valaan vatsaan joutumisesta. Näppärästi Sinisalo purkaa tutun ihmetarinan ja kytkee siihen seikkailua, uskomuksia ja ripauksen yliluonnollista taikaa. Lyhyt Joonan tarina toimii tyylipuhtaan historiallisen fiktion tapaan, ja aistin kielestä tehokasta waltariaanisuutta. Tästä kirjan osuudesta saadaan siirtymään nykyaikaan kumma kapistus, ukkoshuilu.

Pääosan romaania kertoo Leena Lind, ammattitaitoinen meteorologi, joka saa potkut työstä ja avioliitosta. Suhde työkaveriin sotkee pitkään Leenan elämää, jonka muuten täyttää köyhäksi muuttunut arki esikouluikäisen tyttärensä Leian kanssa. Ex-mies asuu Tampereella, ja sinne muuttaa myös Leena tyttärineen. Työttömyysjakson jälkeen Leena työllistyy muttei tehtäviin tai tasolle, jotka vastasivat hänen koulutustaan tai elinkustannuksiaan. Työpaikassa ja muutenkin tapahtuu outoja: tiedenainen joutuu pohtimaan tieteellisesti todistetun ja yliluonnollisen kohtaamista.

Leenan särmikäs persoona kantaa hyvin romaania, sillä hän oivaltaa terävästi asiayhteyksiä. Välillä hän huijaa itseään ja on huijattavissa, joten fiksu ihminen osoittaa inhimillisyytensä. Se tekee Leenan kertomasta uskottavaa.

Leenan minäkerronnan ohella romaanissa on hänen Säätyttö-blogijuttujaan, jotka eroavat muusta mielenkiintoisina, filosofisina sääilmiöpohdintoina. Niissä välähtää myös kielen lyyrisyyttä. Rikkana rokassa on juonittelijoiden sähköpostikirjeenvaihtoa, joka (ehkä turhaankin) osoittaa, mitä Leenan pään menoksi juonitaan. Kerronnan vaihtelu pitää kuitenkin lukijan virkeänä.

Juonen kannalta ukkoshuilu, siis konkreettinen esine eli kivinen huilumainen puikko, sujahtaa sujuvasti Joonan ajoista Leenalle. Se toimii oivana motiivina luonnon tilan, sään ja sen manipuloinnin teemoille. Tähän saadaan mukaan maailmanpoliitiikka: sää voi olla ase. 

Karmivasti Sinisalo on ennustanut viime syksynä ilmestyneessä kirjassaan Venäjän valtapyrkimykset. Vaikkei Ukrainan sodan pontimena olekaan Krimin valtauksen jälkeinen vesipula, muuten osuu oikeaan: ”Elleivät he [venäläiset] ole koko ajan halunneetkin saada syyn laajentaa konfliktia?”

Sinisalo näyttää vallanhalun ja ahneuden vaikutukset ihmisiin, myös manipulointi tunteita hyväksikäyttäen kuuluu vaikutusvarastoon. Silloin Tampereen takamailla Teiskossakin voi tapahtua sellaista, jolla voisi olla maailmanpolitiikalle käänteentekeviä seurauksia. Uskon sen.

Pieni ihminen on muutenkin Ukkoshuilussa isojen rattaiden möyhennyksessä. Työttömyyttä, köyhyyttä ja firmojen kikkailua työllistämistöillä ruoditaan roimasti, samoin yrityskauppoja ja osaavien naisten asemaa silloin, kun miehet yhä kyynärpäät edellä verkostoituvat ja rynnivät yritys- ja työmarkkinoilla.

”Vihaan sitä, että minulta on viety elämänhallinnan illuusio, turvallisuuden tunne: että korkealla koulutuksella ja työssä pärjäämisellä olisi vaikutusta omaan tulevaisuuteen.

 Yksilön päätökset ovat pikkuruisia, kun ajatellaan vaikkapa koko maailman tulevaisuutta. Meille on syötetty vuosikausia ajatusta, että vaikkapa jätteiden kierrättäminen, lentomatkustamisen vähentäminen ja tavaroiden uusiokäyttö ratkaisevat ilmastokriisin. Silti meillä samaan aikaan olisi velvollisuus kuluttaa koko ajan enemmän, jotta ’talouden pyörät pyörisivät’. Elämäntehtävämme on tuottaa jollekuille muille voittoa.”

Leenalla on siis asiaa ja ajatuksia. Agendahenkisyyden lisäksi romaanissa välittyy hyvin Leenan tunne-elämä. Ei siis aivotonta kesäkeinulukemistoa, vaan helteen hyydyttämän lukijan aivot saavat askaretta.

Johanna Sinisalo: Ukkoshuilu, Otava 2021, 440 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Naistenviikko, Romaani