Michael Fraynin kirjoittama näytelmä Kööpenhamina on esitetty englanniksi ensimmäisen kerran 1998. Nyt se on Ryhmäteatterin ohjelmistossa. Aihe on ajankohtainen: pelko atomiaseen käytöstä.
Näytelmä loksahtaa kotimaisessa romaanitaiteessa nyt suosittuun biofiktiolokeroon. Kamarinäytelmätyyppisen teoksen päähenkilöt ovat saksalainen fyysikko Werner Heisenberg (Santtu Karvonen), tanskalainen fyysikko Niels Bohr (Robin Svartström) ja Bohrin vaimo Margrethe (Minna Suuronen), joka osallistui kiinteästi miehensä työhön. Heisenberg toimi 1920-luvulla Bohrin assistenttina ja todisti silloin Bohrien pojan hukkumista. Näytelmän keskus on Heisenbergin vierailu Kööpenhaminassa Bohrien luona 1941, jolloin Natsi-Saksa on miehittänyt Tanskan, mikä vaikuttaa fyysikoiden väleihin.
Aiempi yhteistyö ja keskinäinen kilpailu toimivat yhtenä tasona kohtaamisessa, toisena sodan asetelmat, kolmantena kolmikon suhtautuminen toisiinsa, mutta näytelmän ytimenä kieppuu, mistä Bohr ja Heisenberg mahtoivat kahden kesken keskustella. Näytelmä rakentuu pitkälti toistoon, sillä kohtaaminen kerrataan eri variaatioin näytelmän aikana. Näytelmä kieputtaa myös aikaa, sillä puheissa liikutaan 20-luvulla, keskiössä on 1941, jälleennäkeminen 1947 mainitaan, ja kolmikon kohtaamisia on myös kuoleman jälkeen.
•
Näytelmän lavastuksen niukkuus luovutti tilan kolmelle näyttelijälle, ja puvustus myötäili tyyliltään hyvin tapahtuma-aikaa. Näytelmä korosti puheen merkitystä: runsasta dialogia luontevasti rikkoivat taustoitusselostukset. Näyttelijäkolmikon yhteispeli toimi. Kohtaamiset perustuivat jännitteisyyden, suvantojen ja väittelyiden vaihteluun. Minun makuuni ei tosin ole huutaminen, ja sitä oli esityksessä liikaa, mikä vei ilmaisulta tehot. Vierustoverini joutui kesken kaiken säätämään kuulolaitteensa volyymia, sillä karjunta kävi kivuliaaksi.
Fysiikkapuhe oli kieltämättä välillä raskasta seurata, mutta onhan näytelmässä muutakin sisältöä. Silti oletan, että olisi ollut kiinnostavaa ekstraa, jos olisin nähnyt Oppenheimer-elokuvan. Onneksi luin keväällä Benjamin Labatutin romaanin Maailman kauhea vihreys, jonka vuoksi olivat tuttuja Heisenberg, Bohr ja muut fyysikkokuuluisuudet, jotka näytelmässä mainittiin.
Näytelmän keskittyy syyllisyyden problematiikkaan sekä tieteen ja politiikan yhteyksiin. Se houkuttelee katsojaa päättelemään, estikö Heisenberg natseja kehittämään atomiaseen vai eikö hän vain pystynyt siihen ja miten Bohriin vaikutti osallistuminen Oppenheimerin työryhmään amerikkalaisten atomipommihankkeessa. Tiede on yhteiskunnallista ja poliittista: sillä on merkitystä, mihin ja miten tietoa käytetään. Sitä näytelmä pistää miettimään.
•
Ryhmäteatteri: Kööpenhamina, ensi-ilta 7.10.2023
Käsikirjoitus: Michael Frayn, suomennos Petri Friari
Ohjaus: Juho Kukkonen, muu työryhmä: esittely Ryhmäteatterin nettisivut.
Sain liput teatterilta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 