Helmi Kekkonen: Liv!

Helmi Kekkosen romaanin Liv! (Siltala 2024) aloitusmotot tarjoavat lähtökohdat, sillä kirjan alussa ovat siteeraukset Susanna Hastin kirjasta Ruumis/Huoneet ja Linn Ulmannin romaanista Tyttö 1983.

Kekkosen kirjasta kirjoitan nyt niin, että jutussani on juonipaljastuksia. Tähän kannattaa lopettaa, jos haluat välttyä niiltä. 

•

Alkusitaatit siis antavat olettaa, että tulossa on seksuaalista hyväksikäyttöä. Käsittelytapa on tosin tyystin toinen kuin Hastin ja Ullmannin kirjoissa, joissa alaikäinen tyttö joutuu seksuaalisen vallankäytön uhriksi. 

Kirjassa kerrotaan kolmannessa persoonassa Livistä, viisihenkisen perheen kuopuksesta, joka on 22-vuotias. Perheen muiden jäsenten minämuotoiset osuudet laventavat näkökulmia Liviin ja perheensisäisiin sekä enteilevät käännetapahtumaa. Viidentenä minäkertojana on Livin paras ystävä Ida. Ratkaisu kerrontatavoista ja näkökulmarakenteesta on onnistunut.

Kekkosen kirjan kerronta toimii niin, että se saa aikaan hivuttavan uhkan tunnun. Kerronta on myös intensiivistä – henkilöiden ajatukset ja sanomiset jäävät kesken, eikä dialogeja merkitä mitenkään.

Romaanin parin kesäpäivän kuvaukseen upottuu myös päähenkilö-Livin perhehistorian tausoitus sen lisäksi, että nykyhetkessä väreilee perheen naisten jännitteiset tunnelmat saaristolomalla. Vanhempien avioero on tuore, ja isän poissaolon tuntu on voimakas. Myös isosiskoilla Ellenillä ja Telmalla on omia ongelmiaan. Helteisten päivien päätteeksi toivotaan myrskyä konkreettisesti mutta myös tunnepuolella puhdistamaan ilmaa. Myrsky tulee vaan ei toivotulla tavalla.

•

Vastaavanlaisista seksuaalisen uhan ja väkivallan kuvauksista poikkeavaa on Liv!-romaanissa se, että Livin osuus etenee kasvavan halun tunnelmissa. Hän on tavannut rannalla miehen, jonka kanssa hän sopii tapaamisen seuraavalle illalle. Lukija seuraa Livin odotusten kasvua tietäen, että pahaa tapahtuu. Kun se on tapahtunut, vieläkin pitkitetään, mitä oikein tapahtui. 

Liv siis haluaa miestä ja yhteinen ilta lisää odotuksia, mutta jokin muuttaa Livin mielen: Livin halu tyrehtyy. Tästä seuraa romaanin sanomaosuus Ida-ystävän suulla:

”Ei se liity tähän mitenkään. Ensin voi haluta ja sitten lakata haluamasta. – – Millään mitä sinä olet sanonut tai tehnyt. Ei ole mitään mitä sinä olisit voinut tehdä tai sanoa toisin, ei yhtään mitään, mikä oikeuttaisi sen mitä se mies sinulle teki. Se ei ollut sinun syysi.”

Pidän kaikkein tärkeimpänä tätä: mies ei raiskaa Liviä, vaan Livin kieltäydyttyä yhteisistä jatkoista mies sysää naisen väkivaltaisesti maahan ja osoittaa sanoin ja rajuin ottein ylivaltansa. Se riittää, se ei ole ”vain” tai ”pahin ei tapahtunut”. Silti kaikki muuttuu, perusluottamus murenee nuorelta naiselta, jolla on ollut seikkailunsa ja riskinottonsa sekä joitain huonoja kokemuksia vaan ei ”vielä” tällaista.

•

Totta kai romaani on feministinen, totta kai se on yhteiskunnallinen: yhä vain ollaan miehisen ylivallan alla, kun sattuu naista vastaan mies, joka ei ymmärrä suostumuksen merkitystä tai ei kohtele naista tasa-arvoisesti. Yhä vain on koko ajan todennäköinen uhka, että naiselle voi tapahtua pahaa julkisilla paikoilla ja yksityisesti – että hän on alati potentiaalinen uhri.

Naisen häpeä, syyllisyys, pelko, elämänluottamuksen menettäminen, traumatisoituminen – ne tihkuvat romaanista tunnetasolla, ”vaikka pahin ei tapahtunut”. Mitkään sanat eivät palauta perusturvallisuutta eikä tapahtuma unohdu, vaikka uhri tekisi kaikkensa unohtaakseen. Eivät nämäkään siskon sanat tyynnytä väkivaltaa kokeneen mielenmyrskyä:

”Tämä ei ole sinun syytäsi, eikä ole olemassa mitään oikeaa tapaa reagoida. Jos joku ajattelee niin, ei ole koskaan itse ollut vastaavassa tilanteessa.” 

•

Tämä on kaunokirjallisuutta, jota ei romaanin loppuosan hienoiset pamflettipiirteet pienennä. Romaanin loppu käsittelee hienosti ystävän ja perheen tukea (mutta auttaako sekään). Lisäksi Liv! vastauksia osoittelematta tarjoaa purtavaa uhrin ja läheisten suhtautumisesta, onko oikeita, toimivia ratkaisuja, esimerkiksi pitääkö ilmoittaa poliisille, ”vaikka pahin ei tapahtunut”. 

Kiinnitän huomioni kirjan aiheenkäsittelyn ja kerrontaratkaisuiden lisäksi siihen, miten väkivaltakokemus osuu uhrin lisäksi laajalle lähipiiriin. Kekkonen avaa apposen auki jo pitkään avoinna olleen kaunokirjallisuuden oven naisten väkivaltakokemuksiin: kaikenlainen väkivalta ja jo sen uhka on liikaa. Vaan miten saadaan todellisuudessa ovi kiinni väkivallan käytöltä, käyttäjiltä?

•

Helmi Kekkonen: Liv!, Siltala 2024, 104 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.