Ajatteletko sinä koskaan aikoja, jolloin ihmiset uskoivat henkiin ja haltijoihin, joita oli kaikissa luonnon paikoissa ja rakennuksissa? Kiehtooko sinua, millaisena ihmiset näkivat maailman ja millaista mahtoi olla haltijoiden ja muiden uskomusolentojen maailmassa?
Minua nämä asiat ovat askarruttaneet ja sysänneet mielikuvitukseni liikkeelle. Olen monissa novelleissani (esimerkiksi kokoelmissa Niin metsä vastaa ja Aamusta yöhön) lipsahtanut jo maagisen puolelle, niin myös romaanissani Sormus.
☆
Uusin romaanini Korven sylissä (Avain 2026) on ensimmäinen suoraan selkokielle kirjoitettu romantasia. Se kertoo metsän väen ja ihmisen maailmoiden eroista ja raottaa sitä, miten ihminen alkaa nähdä metsän haltijoiden valtakunnan. Ja koska kyse on romantasiasta, on mukana tunnetta, joka ei noudata järkeä.
Romaanin kertoo Osma, ihmismies. Hän hullaantuu metsän kuninkaan Tapion ja emännän Mielikin tyttäreen Annikkiin. Miehen ja haltijan liiton esteitä on runsaasti. Voittaako Osma ne? Entä onko Annikilla kiinnostusta ihmismieheen?

☆
Vältän romaanissa sanoja tunne ja tuntea, myös muuta sellaista, joka ei sovi aikaan ja paikkaan kauan sitten. Kokemukset ja ajatusten ailahtelu saavat välittyä muuten, usein fyysisesti. Selkokieleen sopivat sananvalinnat ja ilmaisutavat sopivat maailmaan ja ajattelutapaan kauan sitten. Ja kyllä helppo kieli voi olla kaunista ja ilmaisuvoimaista.
Romaaniin sisältyy myös muutama loitsu. Nehän olivat kansanperinteessämme myös ihmisten ja haltijoiden vuorovaikutuksen keino ja sen perusta.
☆
Korven sylissä –romaanin metsän väki asuu Korvessa, joka on minun vastineeni kansanperinteen Metsolalle ja Tapiolalle. Käytän tietoja kansanperinteestä ja -runoudessa mutta luon omanlaisen Korven valtakunnan arkisen ja luonnonmukaisen elämän ja yliluonnollisen välimaastoon.
Tunnelmaan vaikuttavat taika ja uskomukset, mutta myös samastuttava tarina, josta voi löytää monenlaisia teemoja, myös nämä ikuiset perusteemat: rakkaus ja kuolema. Eikä halu ei ole vaan halua vaan siihen voi limittyä valmius luopua.
☆
Korven sylissä aloittaa kolmiosaisen Korpi–sarjan. Metsän haltijat pysyvät sarjan joka osassa keskiössä, mutta ihmisten rooli vähenee osa osalta kuten hatijoiden merkitys väheni ihmisten elämässä.
Toisessa osassa Tuulen sylissä Korven neito Tellervo selvittää välejään ihmisiin ja kokee jotain uutta. Kolmannessa osassa Veden sylissä Korven haltijaperheen jäsen kohtaa metsää vanhempia veden väen voimia.
Toivon, että kipinä odottaa ensimmäisen osan jälkeen seuraavia Korpi-sarjan osia kytee tuleviin julkaisuvuosiin.

☆☆☆☆☆
Tuija Takala: Korven sylissä, Avain 2026, 109 sivua.