Runot resonoivat usein ensin tunteisiin, vasta sen jälkeen käynnistyy järki: havainnot, erittely ja analyysit. Eikä ole harvinaista, että lyriikkaa kutsutaan tunteiden tulkiksi – on runo julkaistu somessa, lauluna tai kirjassa. Runo ulottuu mieleen, mielikuviin ja oivalluksiin sanojen takaa.
Runokirjat näyttävät liukuneen marginaalikirjallisuudeksi, vaikka musiikin lyriikka toimii monelle jokaipäiväisenä arkikulttuurina. Suuret kustantajat julkaisevat vain muutaman runokirjan vuodessa. Onneksi on pieniä kustantajia, jotka ovat erikoistuneet lyriikkaan tai muuten pitävät runokirjoja osana julkaisutoimintaansa. Kulttuurimme tarvitsee ajan kuvia runoin.
Runoaaltoon on nyt tempautunut Laatusana, jonka julkaisuja voi käyttää opetuksessa mutta jotka sopivat lisäksi laajalle kirjayleisölle. Heijastuksia (2024) yhdistää runon aikoja ja tapoja siten, että kirjaa teemoittaa kymmennen tunnetilaa. Niissä kaikissa on vanhoja runoja esimerkiksi Kantelettaresta, Aleksis Kiveltä, L. Onervalta, Eino Leinolta, Pentti Saarikoskelta, Edith Södergranilta ja Katri Valalta.
Tunteisiin ja perinteeseen heijastuvat runot, joita on kirjaa varten pyydetty nykykirjailijoilta. Osa nykyrunoilijoista on myös muusikoita: Paleface, Heikki Salo ja A. W. Yrjänä. Muut kirjan runoilijat ovat Anja Erämaja, Vilja-Tuulia Huotarinen, Sanna Karlström, Jyrki Kiiskinen, Tomi Kontio, Juuli Niemi ja Aura Nurmi. Näin antologia antaa monipuolisen kurkistuksen eri sukupolvien nykylyriikkaan.
•
Lukija saa iloita vanhan ja uuden lyriikan riimillisestä ja mitallisesta runosta siinä kuin vapaasta runokielestä ja tekstuurikokeiluistakin. Tekstit heijastelevat kirjan osien nimeämiä tunteita ja antavat niille vaihtelevia sävyjä. Lukijalle mielenkiintoa lisää se, että vanhat ja uudet runot tarjoavat variantteja kokea ja ilmaista samaa tunnetta eri tavoin ja nostaa siitä erilaisia näkökulmia.
Esimerkiksi ”Raikkaudesta”-osassa loihe lausumahan Saimi Harmaja: ”Lumoissa poveni liekin loistavan, / soaistu, valon varjoon sekoitan.” P. Mustapää sitoo tunteen: ”Tein lasinkuultavan laulun, / älä luule, että voit sen alta paeta. / Siihen jäät ja siinä aina soit.” Nykyrunoilijoista Sanna Karlströmillä rakkauteen liittyy ajatus: ”Jos annan koko sydämeni, / se on taas minulta pois.” Heikki Salo sen sijaan hieman lastenlaulumaisen säkeistörunon voimin haikailee: ”Kimalainen jos vain löydät / luokse rakkauteni / kerro että häntä muistan / läpi sydämeni.”
Sitaattipätkäisyt antanevat osviittaa, mutta suosittelen tutustumaan runoihin kokonaisuuksina.
Runoihin liittyvät metaforat ja symbolisuus. Otan kirjan tunteista toisen esimerkin kirjan osasta ”Toivosta”. Kirjan klassikkovärssyt käynnistää Jaakko Juteinin humoristinen runo, sitä seuraa Elina Vaaran kevätruno ja päättää sadunomainen Aaro Hellaakosken ”Viatonten valssi”. Tunneosaston ”nuorisolaiset” ovat Paleface ja Olli Sinivaara: ensi mainittu vetää mukaan maailmanpoliittiseen tilanteeseen, jälkimmäinen valitsee luontokuvia – kumpikin näkee toivon vihreinä silmuina, jotka puhkeavat oloista huolimatta. Toivon mahdollisuus vakuuttaa.
•
Kirjan nykyrunoilijat lukeutuvat suosikkirunoilijoihini, joten ilahdun, kun pääsen lukemaan heidän uutuusrunojaan antologiassa, jossa on myös klassikkosuosikkejani. Antologioissa ylipäätään on ilon aiheena se, että vaihtuvat teemat ja runoilijat näyttävät lyriikan moninaisuuden ja elinvoiman ennen ja nyt.
•
Heijastuksia. Suomalaisia runoja tunteista, toimittaneet Irene Bonsdorff ja Sari Hyytiäinen, Laatusana Oy 2024, 125 sivua. Kirjan lopussa on Anne Hollsteinin artikkeli lIhmettelyä runojen äärellä”. Sain kirjan kustantajalta.
P. S. Laatusanalta on ilmestynyt vastaavanlainen, vanhoja ja uusia novelleja yhdistelevä antologia, Ihmisiä ajan sylissä (2022).
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 