Aihearkisto: Kirjallisuus

Naistenviikko käynnistyy 18.7. ja jatkuu nimensä mukaisesti viikon. Haastan kirjasomea kymmenennen kerran keskikesäiseen joukkopostaukseen. Ilmoitin myös haastepostauksessa, että päätän mukavan haastekierroksen tähän vuoteen: 10 on oiva tasaluku pyörittää kesähaastetta.

Postaus- ja kommentointihasteen tavoitteena on ollut – ja on – kirjavinkkisade kesälukijoille. Viikon tavoitteena on käsitellä sukupuolen merkityksiä ja vaikutuksia, mutta kaikkiaan haaste on vapaa. Kirjoja saa valita mielensä mukaan naistenviikkoon sopivasti – tai sopimattomasti.

Haasteeseeni on voinut ilmoittautua etukäteen tai siihen voi osallistua mielensä mukaan ilmoittautumatta tai postaamalla parin päivä päästä ex tempore.

Kokoan naistenviikkojutut koontipostukseeni 25.7. ja siihen toivon osallistujilta blogien juttulinkkejä ja muun somen linkkauksia tai kommentteja. Ainakin näissä blogeissa on luvassa naistenviikkojuttuja:

Ankin kirjablogi

Hemulin kirjahylly

Jotakin syötäväksi kelpaamatonta

Kirjaimia

Kirjakimara

Kirjaluotsi

Kirjan jos toisenkin

Kirjarouvan elämää

Kirjasähkökäyrä

Kirsin kirjanurkka

Kirsin Book Club

Kulttuuri kukoistaa

Marjatan kirjat ja mietteet

Sheferijm

Tarukirja

Tuijata

Tuulevin lukublogi

Yöpöydän kirjat

*

Itse postailen päivittäin. Julkaisen tässä jo juttulistani naistenviikon nimilistaan osin sopien, osin ei.

18. heinäkuuta – Riikka

– Lina Wolf: Rakastajat

19. heinäkuuta – Sari, Saara, Sara, Sarita, Salli, Salla

– Salla Leponiemi: Firenzeläiset elämät

20. heinäkuuta – Marketta, Maarit, Reetta, Reeta, Maaret, Margareeta

– Deborah Levy: Mies joka näki kaiken

21. heinäkuuta – Johanna, Hanna, Jenni, Jenna, Jonna, Hannele, Hanne, Joanna

Päivi Laitinen: Naisvakoojat

22. heinäkuuta – Leena, Matleena, Leeni, Lenita

Terhi Rannela: Niin kuin muutkin herrat & Marja Toivio: Agnes – ensimmäinen naisjuristi

23. heinäkuuta – Olga, Oili

Golnaz Hashemzadeh Bonde: Luontainen käytös

24. heinäkuuta – Kristiina, Tiina, Kirsti, Kirsi, Krista, Kiia, Tinja

– Maija Kajanto: Korvapuustikesä

25. heinäkuuta: koontipostaus

Kirjakokemuksia naistenviikolle!

Kolmihenkinen kirjapiirini tapasi poikkeuksellisesti ravintolapöydän ääressä. Yleensä kokoonnumme etäyhteydessä, mutta nyt Taru vietti kesälomapäiviä Helsingissä, joten saimme aikaan lähitapaamisen. Georgialaisten herkkupatojen ääressä juttelimme Anna-Riikka Carlsonin kirjasta Rakas Eeva Kilpi, Saara Turusen romaanista Hyeenan päivät ja jo klassikkoikäisestä Tytti Parraksen Jojosta.

•

Olen jo blogannut kahdesta ensin mainitusta kirjasta. Tiivistän juttelumme.

Rakas Eeva Kilpi ihastutti mutta pienesti myös pohditutti: ehkä Kilpi-osuutta olisi voinut olla enemmän. Johanna kaipasi hitusen särmää. Taru ja minä pidimme siitä, että positiivisuus näin somenegaatioaikoina kukoisti. Kiittelimme kuin yhdestä suusta Kilven suurta merkitystä ja aikaansa edellä toimimista luonnon puolesta.

Hyeenan päivistä tuumasimme, että kirjan aihe saattaa vaikuttaa siihen, miten kovaa kirja iskee. Turusen kirja palautti Johannan mieleen omat lapsenhankinta-ajat, ja hän ahmi kirjan. Tarua ei aihepiiri kiinnostunut, eikä sinänsä sujuva romaani jättänyt pysyvää jälkeä. Minä nautin siitä, että huumoria oli mukana. Turusen tyyliä kehuimme: hän valitsee asiat tarkkaan ja ilmaisee ne nasevasti. Meitä huvitti, että sotkeudumme Turusen teksteissä aina siihen, että meistä ne kertovat suoraan kirjailijasta itsestään.

•

Tytti Parraksen Jojo (1968) oli meille kaikille uusi tuttavuus, vaikka kotimaista kirjallisuutta olemme kaikki opiskelleet. Tiesimme kirjan ilmestymisaikaisesta kohusta, ja se teki meidät uteliaaksi.

Romaani alkaa tymäkästi. Nuoren kertojanaisen Tinjan etuhampaan puuttuminen herättää kiinnostuksen, ja syitä hammasaukkoon jemmataan kirjassa kutkuttavasti. Sittemmin romaani etenee tamperelaisen opiskelijakommuunin esittelyyn, kämppäkaverin rakastajan kännäilyyn ja hänen pikkupoikansa hyysäämiseen, Tinjan serkkurakastetun muisteluun ja isoveljen apuun.

Minäkertoja asettuu lähinnä sivustaseuraajaksi ja ajautuu tilanteisiin.  Kertojan haahuilu peittää hänen todellisia tunteitaan ja ajatuksiaan.

Aikanaan romaanin aborttikohta ja vapaiden suhteiden kuvaus saivat lukijat pöyristymään. Meihin aborttikuvauksen tarkkuus ja tietty kliinisyys tehosivat. Muutenkin kertyi meiltä Jojosta melkoisen samansuuntaisia kommentteja: väsyimme ryyppyhöpinäkuvauksiin, mutta Parraksen kertojataidoista pidimme muuten.

Etenkin se säväytti, että kertoja malttoi antaa lukijan valita tulkintansa. Johanna korosti sitä, ettei voinut tietää, oliko kuvauksessa kritiikkiä äijäilystä vai ei. Pidimme myös siitä, että kertojan, veljen ja serkkurakastetun konflikti ja menneisyys selvisivät vähitellen.

Lopputulema oli kuitenkin se, että kirja ei jää piirimme ikimuistoisten lukukokemusten joukkoon. Ehkä raportointityyli verotti. Mielensisäisyyttä tai kerrontairrottelua olisi voinut olla enemmän – kuten tällaista:

”Maa jousti jalan alla, kumisi kuin puusilta: tuntui siltä että maan alla olisi ollut toinen metsä, piti vain nostaa turpeet ja siellä olivat sitten puunlatvat ja mustikat ja varis nukkumassa männyn oksilla.”

•

Tytti Parras: Jojo, Saga Egmont iPod-edition, alun perin 1968, 256 sivua. Lainasin kirjastosta.

Odottelen jo juhannusviikolla alkavaa lomaani. Sitä ennen pääsen – ja olen jo päässyt – viettämään viikonvaihteita maaseutukodissani. Kesä vierähtää kaupungin ja maaseudun välillä kulkemisen, pienen kirjoitussuunnitelman edistämisen, lukemisen ja pihapuuhailun kesken. Ja metsän.

Kirjallisuus ja pihapuuhani

Luin ennen toukokuisen Helsinki Litin kirjailijahaastattelua Maja Lunden romaanin Mehiläisten historia. Se ja Lunden jutut Lit-keskustelussa vahvistivat ratkaisujani maalaiskotini pihapiirissä: omalla toiminnalla voi edistää hyönteisten säilymistä.

Olen jo muutaman vuoden pitänyt perimääni pihaa luonnontilassa. (Aluksi se johtui siitä, että ruohonleikkuri meni rikki, ja sitä ennenkin ruohonleikkuu jäi vähälle, sillä jyrkän rinnepihan leikkuu otti voimille.) Voikukat ovat nyt vallanneet alaa, siellä täällä ponnistelee luonnonkukkia: poimulehdet keräävät vesihelmiä ja sininen nurmitädyke tuikkii vihreyden seasta. Vanhempieni vaalimat kukkamaatkin saavat rehottaa villinä.

Samaa luonnonmukaista ideologiaa on levittänyt Eeva Kilpi. Keväällä luin Anna-Riika Carlsonin Rakas Eeva Kilpi -teoksen, jossa muun muassa luonnonmukaisuuden ja puiden elämän suojelu sykähdyttivät. Ponnistelen sille tielle. 

Trimmerillä pyrin poistamaan pihassani vieraslajeja. Muuten luontoihmisenä tarkka isäni haksahti nelisenkymmentä vuotta sitten tuomaan pihaan myrkkyputken ja lupiinin. Tuskastuneena trimmeröin niitä saunan takana ja koetan säästää peltokortteet, metsäkurjenpolvet ja ahomansikat. 

Perustin saunan taakse myös pikkuruisen kasvimaan. Uusia perunoita odotellessa!

Richard Powersin Puut kunnioittaa Eeva Kilven tapaan puiden elinoikeutta. Koen piinaavaa ristiriitaa: pitääkö minun pienesti harventaa talonviereistä metsää saunapuita saadakseni ja ylläpitääkseni talon nimeä, Haavikkoa? Haavat ovat muutamana viime vuosikymmeninä jääneet tontilla alakynteen muiden puulajien kanssa.

Kesän lukutuokiot

Rakensimme mieheni kanssa vanhan vaahteran alle pikkupation ja asetin sinne vanhan puutarhatuolin lukutuliksi. Lisäksi käytimme noin 60 vuotta vanhan jakkaran rungon pöydänjalaksi ja pöytälevyksi puulaatan, jota myydään puutarhaelementiksi. Maljakollinen lupiineja kruunaa kaiken. 

Siinä on tilaa yhdelle hengelle nauttia kesälukemisesta ilta-auringossa. Muun ajan päivästä pistäydyn lueskelemaan pihakeinuun, samaan jossa olen maalaiseloni kaikki vuoden kiikkunut lukemassa – keinunpäälliset ovat sentään vaihtuneet entisten haperruttua.

Aion siis lueskella kesällä ilokseni ja hengenravinnokseni. Erityistä lukusuunnitelmaa ei minulle ole, etenen tunnelman mukaan.

Kesäni bloggaustauko

Rauhoitan kesäni vapaalle mielen vaeltelulle. Bloggaamisesta nautin yhä, mutta viime kesän tapaan pidän julkaisutaaukoa. Tänä kesänä julkaisen juttuja vain näin:

• kesäkuun alun dekkariviikolla
• Eeva Joenpelto -palkinnon tiimoilta
• kesäteatterikokemus Suomenlinnassa
• lukupiirijuttu 12.6.
• juhannusjuttu
• runon ja suven päivän runojuttu 6.7.
• heinäkuinen naistenviikko 18. – 24.7.
• klassikkohaaste 31.7.

Muista naistenviikkohaaste: pyöritän sitä kymmenettä kertaa!

Elokuussa taas julkaisen kenties jutun, pari viikossa.

Toivottelen kaikille lukuisaa, leppoisaa suviaikaa

näin kesäkuun alkaessa.

Agricolan päivänä 9.4.2024 palkittiin kirjasomen suosikit vuodelta 2023 Helsingissä Tekstin talossa. Blogistania-palkitut on valittu kirjasomettajien äänestyksellä, jonka tulokset on julkaistu jo maaliskuussa.

Kirsin Book Clubin Kirsi Ranin oli tapahtuman primus motor. Kirsi puhui hienosti tilaisuuden aluksi ja lopuksi kirjakentästä, kirjasomen vapaaehtoistyöstä kirjojen hyväksi sekä lukemisen ja kirjojen ostamisen merkityksestä.

Blogistanian Finlandia

Paras kotimainen kaunokirja eli Blogistanian Finlandia on Iida Turpeisen romaani Elolliset (S&S). Turpeista haastatteli palkintojenjakotilaisuudessa Kirsi Ranin.

Elolliset oli myös minun ykkössuosikkini vuoden romaaniksi. Sen episodisuus ja kerrontatapa jopa lumosi. Turpeinen osaa lomittaa ekosanoman inhimilliseen epätäydellisyyteen ja tietämättömyyteen niin, että nykytieto lävistää lukijan lukiessaan menneistä.

Blogistanian Globalia

Parhaaksi käännösromaaniksi nousi äänestyksessä Martha Wellsin Hälytystila – Murhabotin päiväkirjat 1 (Hertta kustannus, suomentaja Mika Kivimäki). Palkinnon nouti Riina Behl, haastattelijana toimi Sini Helminen.

Kuuntelin kirjan ihan palkintojenjakotilaisuutta varten, äänikirjan kesto on rapiat neljä tuntia (lukija Mikko Toivainen). Scifi ei kuulu suosikkilajiini, ja se selvästi vaikutti kuuntelukokemukseeni. En oikein löytänyt tarttumapintaa. Luulen kuitenkin ymmärtäväni melko juonivetoisen kirjan käsittelevän inhimillisyyttä teknologisen kehityksen edistyessä: mikä on ihmisen ja tekoälyn suhde ja ihmismäisen robotin suhde? Romaani käsitteli lojaalisuutta ja luottamusta. Murhabotin päiväkirjat jatkuvat, ja ensimmäinen osa loppuikin koukuttavasti – tänä vuonna ilmestyy jo neljäs osa.

Blogistanian Tieto

Vuoden paras tietokirja on Tommi Kinnusen ja Minna Rytisalon Huokauksia luokasta (WSOY) – sopii minulle. Haastattelin palkintojenjakotilaisuudessa Minna Rytisaloa, joka oli mukana etäyhteydellä, ja kustantajaa edusti Anna-Riikka Carlsson, jota haastatteli Kulttuuri kukoistaa -blogin Arja Korhonen.

Haastattelin Minnaa myös jo helmikuussa Minnan romaanin Jenny Hill lisäksi kahden äidinkielenopettajan yhteiskirjasta, joka näyttää opettajien lukioarkea kaunistelematta, ja voisi sanoa kauhistelematta, vaikka työmäärän kuormitus realisoituu kirjassa. Kirja lataa kaikki uupumukseen vievät tekijät ja ottaa kantaa yhteiskunnan kohtuuttomiin vaatimuksiin. Kirja ei siten ole vain kirja koulusta. Lisäksi kirjeenvaihtokirja sisältää kiinnostavasti kahden kirjailijan kirjallisuus- ja kirjalijuusajatuksia.

Blogistanian Kuopus

Parhaat lasten- ja nuortenkirjat saivat tasapisteet, joten palkinnon sai kaksi nuortenromaania: J. S. Meresmaa: Tytär hämärän, piika pimeän (Myllylahti) ja Leena Paasion Bengtskär itä kahdeksan (WSOY). Kirjailijoita haastatteli Sini Helminen.

Meresmaan romaania en ehtinyt saada käsiini, mutta luin palkintojenjaon kynnyksellä Paasion romaanin. Se on toinen osa sarjasta, jossa kerrotaan purjehtijalupauksesta Rasmus ja hänen veneilyyrittäjäperheestään. Rasmus on toivottomasti rakastunut purjehtijakaveriinsa Eetuun, mikä tuo vinhaa tunnejännitettä romaaniin. Eetun perhe on kokenut kovia, ja tilanne on edelleen herkkä. Purjehtijoihin kuuluu myös Salla ja ulkojäsenenä luovii luokkakaveri Hene. Nuorille selviää, että venebisnekseen liittyy hämärää ja se voi lisäksi liittyä myös Eetun perhetragediaan. Nuorten tunteet ja toiminta on kivasti kuvattu ja tarina etenee vetävästi.

Kuvatunnelmat

Tekstin talo sopi tilaisuuteen erinomaisesti, ja palkitut jakoivat vilpittömän ilonsa siitä, että palkinto tulee lukijoilta. Tunnelma tuntui kaikkiaan lämpimältä ja lämmittävältä.