Tahmea aamu, lämpimien peittojen alta nouseminen syyskuiseen työpäivään tuntuu vaikealta, muutkin asiat painavat, jotkut jo vuosia. Selailen sängyssä aamun lehteä, ei maalla eikä maailmallakaan mene hyvin. Käännän lehden sivua, kun radiokanavalla biisi vaihtuu toiseksi, tähän: Suru teki lähtöään.
Suru teki lähtöään,
ja mä näin sen ovellani empivän.
Mene vaan, mene vaan.
Tekstissä puhutellaan surua, jonka kaikki tunnistavat. Se on sielunkumppani, jonka takia sängystä nouseminen uuteen päivään on ponnistus tai joka pienenkin ilonpidon taustalla muistuttaa läsnäolostaan.
En käännä aamulehden sivua, nauliinnun kuuntelemaan. Hän laulaa minulle. Hän laulaa kaikille, jolta on läheinen lähtenyt, sairastunut, kuollut; jolle itselle on sattunut tai joka on tehnyt jotain sellaista, että Suru (sallittakoon tässäkin tunteen personointi) on tullut ja jäänyt jäytämään. Nyt laulurunon puhuja on valmis päästämään tunteesta irti, luopumaan mahdollisesti pitkään hellitystä mielialakumppanista.
Pääsen taas kiehtovaan kysymykseen siitä, toimiiko laululyriikka itsenäisenä. On sillä sekin mahdollisuus. Olen lukenut sanat nyt moneen kertaan. Viehätyn ovi- ja ikkuna-metaforista ja toistosta, jolla puhuja vakuuttaa ja vahvistaa itseään. Teksti toimii lyhyin, yksinkertaisin sanoin, joiden yleisyys ja väljyys mahdollistavat tulkinnan jokaisen lähtötilanteesta. Myös personointi ja puhuttelu toimivat tehokeinona: rakasta seuralaista kehotetaan kauniisti mutta lujasti poistumaan tunnustaen samalla tärkeä yhteinen taival, vielä jopa rohkaistaan kumpaakin, jääjää ja lähtijää: ”Me tahoillamme kyllä selvitään.”
Tiedän, että sanojen kirjoittaja ammentaa avioerostaan. Sanotuksen hienous on juuri siinä, että tätä tietoa ei tarvita. Kuulija kyllä tuntee oman Surunsa. Teksti päättyy lauseeseen: ”Aika erota on.” Sanat kiertyvät lyriikaksi, tulkintavapaaksi. Tämä ”ero” voi olla kaikkea, mitä se mieleen tuo: luopuminen, ihmisuhteen päätös, kuolema, muu lähtö tai tekstin kontekstin perusteella jäähyväiset murheelle, syyllisyydelle ja koko tunnemöykylle, jolla pitkään ravittu Suru on elänyt.
Sanat siis säväyttävät, mutta tulkintakokonaisuus puhuttelee. Sovitus myötäilee voimaantuvaa tunnelmaa, eli melodia- ja soitinkokonaisuus seisoo tekstin takana. Laulaja on sinut sanomansa ja ilmaisunsa kanssa. Herkkyys ja varmuus yhdistyvät, mikä lävistää kuulijan suojukset. Lämmin, sävykäs, konstailematon ääni aiheineen resonoi vastaanottajassa. Pauli Hanhiniemi ilmaisee tekstinsä sellaisella vakuuttavuudella, että minäkin saan puhtia ainakin hellittää vähän Surun kanssa seurustelusta. Syksyn voimabiisi on tässä.
– –
Pauli Hanhiniemi
Suru teki lähtöään
sanoitus, sinkku ilmestyi 12.8.2016
sävellys Jonas Olsson ja Aku Rannila
Universal Music
https://www.facebook.com/PauliHanhiniemiVirallinen/
(Sitaatti on tämän postaajan rivittämä ja välimerkittämä.)
Liekö tekijänoikeuksia kunnioittavaa, mutta sanoitus löytyy täältä: https://www.musixmatch.com/lyrics/Pauli-Hanhiniemi/Suru-Teki-Lähtöään
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 