Huhtikuisella lukuviikolla 2024 olen yhä liikuntarajoitteinen polvileikkauksen vuoksi. Pysyn pitkälti paikoillani, enkä ole työssäni järjestämässä lukuviikkotapahtumaa vaan järjestän sen itselleni – lukien ja kuunnellen.
Lukuviikon kirjat valikoituivat sattumalta. Huomasin ilokseni, että Paul Austerilta on julkaistu uusi suomennos ja Anja Erämajalta uusi runokokoelma. Jari ja Kati Tervon edellistä Ukko-kirjaa en ole lukenut, mutta uutuus kiehtoi paikallisista syistä. Yllätys oli se, että näistä kolmesta erilaisesta kirjasta löytyi yhteinen teema, elämän haavoittuvuus. Rajallisuus heijastuu teksteihin niin, että havainnot tässä ja nyt korostuvat, ja silloin erottuu ilo siitä, että saa elää, vielä. Kaikissa kirjoissa myös puutarhalla on konkreettinen ja kuvainnollinen merkitys: kasvu, jatkuvuus, elämä.
Paul Auster: Baumgartner
Paul Austerin tiiviissä romaanissa Baumgartner (Tammi 2024) nimihenkilö on seitsemänkymppinen kirjailija ja kirjallisuudentutkija. Hän suree lähes kymmenen vuotta aiemmin kuollutta Anna-vaimoaan. Romaani kertoo surusta ja elämästä, jota kannattaa elää menetyksistä huolimatta. Ei ole myöhäistä löytää merkityksiä elämälle.
Romaani alkaa herkullisesti: Baumgartnerin puuhat keskeytyvät, ajatukset harhailevat ja kommellukset yllättävät – myös vilpitön hyvyys yllättää. Romaanissa muistot ja muistaminen kulkevat punaisena lankana Baumgartnerin muutaman vuoden kronologisen elämänkulun lisäksi. Amerikanjuutalaisuus sisältyy austerlaisittain kirjaan, samoin suvun siirtolaisuusvaiheet (Austeritkin mainitaan).
Kolmannen persoonan kerronta on sävykästä siten, että päähenkilön elämästä siirtyy sivuille elävä kuva. Lisäksi kirjassa on eri tekstilajeja: päähenkilön ja Annan kirjallisia tekstejä. Kirja ei uudista Austerin tuotantoa, eikä tarvitsekaan: sujuva, henkilövetoinen amerikkalaiskerronta vetää sellaisenaan. Loppulause iskee yllätyksellisesti.
•
Paul Auster: Baumgartner, suomentanut Arto Schroderus, Tammi 2024, 131 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Anja Erämaja: Joku menee aina ensin
Tavoistani poiketen luin Anja Erämajan runokokoelmaa Joku menee aina ensin (WSOY 2024) verkkokirjana, ja osin myös kuuntelin runoilijan omaa, rytmikästä luentaa. (Käyn kyllä ostamassa kirjan.) En malttanut odottaa kirjaa, sillä Erämaja kuuluu runoilijasuosikkeihini.
Kehyksenä toimii äidin kuolema. Tärkeä rinnastus kuolemalle on uusiutuva elämä, puutarha, kasvit ja ihmisen toiminta puutarhan hoitajana; ”jatkan siitä mihin äiti jäi”. Poimin tehokkaita runolauseita kuolemasta ja sitä edeltävästä hiipumisestä, jota Erämaja sanottaa tunnistettavan kipeästi (omien vanhempieni kohtalo). Puutarhasta kasvaa metafora ja todellinen kasvualusta Erämajan runokielelle, esimerkiksi tämä: ”vihreä sytytyslanka pakenee mullan alle.”
Kirjassa on aiheiden ja runomuodon vaihtelua: osin on lyhyehköjä, tarkoin rivitettyjä runoja, osin puolensivun proosarunoja. Hakkaava rytmi, joka syntyy muun muassa välimerkityksestä, on Erämajalle luonteenomaista. Runo nykii ja juoksee – kuin elämä. Elämä kantaa runoissa; kuolema on, ilo on ja elämä on: ”Tämä ei ole hajoamispiste, tämä on / kokoamiskenttä.”
•
Anja Erämaja: Joku menee aina ensin, WSOY 2024, 79 sivua eKirjana, 1 tunti 6 minuuttia äänikirjana, lukijana kirjailija. Luin ja kuuntelin BookBeatissa.
Jari ja Kati Tervo: Ukko ja mökki
Pääsin vihdoin polvivaivoineni auton rattiin ja ajelin Teiskoon – Tampereen taakse – ja takaisin kuunnellen Jari ja Kati Tervon yhteiskirjaa Ukko ja mökki (Otava 2024). Minulla on Teiskossa vapaa-ajan asunto, lapsuudenkotini, ja Tervojen kesämökki on siellä myös, joskin eri puolella paikkakuntaa. Paikallisuus siis eritoten kiinnosti. Koiria kohtaan sen sijaan tunnen kissaihmisenä vierautta.
Koiravieraus karisi minusta nopeasti, sillä Ukon merkitys ei poikkea muista kotieläimistä: perheenjäsen rodusta ja lajista riippumatta. Rakkaus perheen ihmis- ja eläinjäseniin säteilee kirjan kertojien kuvauksesta. Kirja rakentuu Jarin ja Katin vuorottelevista kertojaosuuksista, jotka he itse lukevat äänikirjassa. Kesän alussa he muuttavat mökille ja lopussa palaavat Katajanokalle. Siinä välissä mökkitontilla tarkkaillaan Ukkoa ja vaalitaan koirapojan rutiineita, rakennetaan kesähuonetta, hoidetaan puutarhaa, kokataan, kirjoitetaan, luetaan ja katsellaan elokuvia ja sarjoja sekä Näsijärven maisemaa.
Kirja perustuu päiväkirjamaiseen kerrontaan, jossa arjen pienet puuhat tallennetaan tunnollisesti, välillä myös tuntemuksia tilanteista ja päivän kulusta. Poikkeamat kronologiasta ovat muistumia, jotka kirkastavat: kirjan kesäarjen puuhat eivät todellakaan ole tylsiä tai yhdentekeviä, kun ne pystyy tekemään selkäydinkasvaimen, verenmyrkytyksen ja syövän jälkeen tai aikana. Elämän hauraus, ihmisen haavoittuvuus ja rajallisuus toimivat kerronnan heijastuspintana. Jari Tervon sanoin kirja on rakkaus- ja sairauskertomus.
•
Jari ja Kati Tervo: Ukko ja mökki, Otava 2024, 148 sivua eKirjana, 8 tuntia 12 minuuttia. Kuuntelin BookBeatissa, lukijoina kirjailijat.
Nyt on menty merta edemmäs kalaan eli Uuteen-Seelantiin asti. Oikeastaan aika tai paikka ei ole kuitenkaan oleellinen, vaikka tietysti kirjailija Janet Framen kokemat mielenterveyshoidot vaikuttavat nykyään brutaaleilta. Ydintä on herkän henkilön kokemus, sanojen mahti ja toivon mahdollisuus. Oleellisinta on se, miten ne välittyvät Jalosen tekstistä. Kirkkaasti.
Romaanin aihelmana on menneen säilyminen nykyisyydessä, museohanke, jossa kaupungin eri aikakerrokset elävät, niiden äänet kuuluvat. Rohkeasti sitä myötäilee kirjan rakenne: kertojina vaihtelee suuri liuta ihmisiä. Synteesi syntyy sekä tapahtuma-ajasta, muutamasta kesäpäivästä vuonna 1968, että menneestä – lähi- ja maailmantapahtumien vaikutuksesta yksilöihin. Jos on lukenut Kuopio-sarjan, saa lukea sydän sykkyrällä monien vanhojen tuttujen henkilöiden luopumisesta ja toisaalta uusien sukupolvien toivosta. Jos sarja ei ole tuttu, saa kompaktin kokonaisuuden fiktiivistä mikrohistoriaa.
Eurooppalaiset unet on episodiromaani, jossa luvut ketjuuntuvat keskenään jonkin yhdistävän tekijän perusteella. Jollain henkilöllä on esimerkiksi kytkös johonkin toiseen kirjan luvun henkilöön. Lisäksi kirjassa on hetkiä, joissa irtaannutaan tosiolevaisesta. Ne voivat olla unia, ne voivat olla yliluonnollisia maailmanhengen (tai EU-alueen zeitgeistin) kosketuksia. Eikä aika rajoita, sillä kuljen kirjan mukana menneestä tulevaan. Tässä romaanissa oli lumoavaa vapautumista monenlaisista rajoista.
Nostan hattuani korkealle: sinä-muotoinen teksti on riski, mutta nyt se kannattaa. Poissaolevaa puhutellaan kolmen erilaisen kertojan voimin. Kerrontojen eriaikaisuus laventaa käsittelyä, lisää kierroksia ja tasoja kertoja kertojalta. Jännärinkaltainen juoni koukuttaa. Hienointa on se, miten taidokas teksti pakottaa lukijan täydentämään tarinaa, ottaa sen siten omaksi.
Kaksi vuotta sitten listallani oli 
Kuulen humanismin huudon. Se kaikuu kolmesataavuotisella voimalla Inkerinmaalta, vyöryy Jenisein tulvavoimalla vuosikymmenten takaisesta Siperiasta, ei vaikene tämän ajan Suomessa, vaikka väkevät vastavoimat idästä, täältä ja lännestä sen kaikuvuutta sotkevat. Vaikka aluksi minun oli vaikea selviytyä kerronnan ja sanonnan kiemuroista, sitten antauduin. Aineksia on runsaasti. Arvostan kokonaisuuden hallintaa ja sitä, että yhteiskunnallinen romaani voi olla näin sakea ja kaunokirjallisesti pätevä.
Olen jo useaan Almasta! jotain kirjoitellut, ja aina mieli vie suuntaan ”röyhkeä”. Tarkoitan sillä kerronnan ja rakenteen räyhäkkää otetta. Kerrontatavat vaihtelevat, henkilöitä katsellaan erilaisista kulmista. Entisaikojen Alma Mahler on kuin taustakuva, jota vasten roiskimalla nykynaiseus hahmottuu, mutta sillä ei voi olla tiettyä, yhdenlaista hahmoa. Siihen mahtuvat kaapatut nigerialastytöt siinä kuin lähiöpissiksetkin. Moninainen teos.
Engelin yöpäiväkirja valottaa arkkitehdin tapaa täyttää julkinen ja yksityinen tila. Kumpaankin hän jättää isoja aukioita muiden täytettäväksi. Tämä korunomainen romaani hidastuttaa hetkeen, hiljentää hahmottamaan kertojan elämäntilannetta, ajatusten tapaa, aikaa ja aikalaisia. Sitten se irtoaa vaikuttavan kirjallisuuden tavoin niin, että katson uusin silmin nyt Engelin kaupunkia ja kaupunkilaisia.
Öö.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 