Ranskaa en osaa, joten en tiedä varmasti, mitä tarkoittaa Trois jours et une vie. Se on Pierre Lemaitren romaanin alkuperäisnimi. Viittaisiko se kolmeen elämän päivään? Kolmesta Antoinen elämän päivästä eri-ikäisenä romaani Silmukka (Minerva Crime 2017) toden totta kertoo.
Romaania hallitsee kertojan valta ja voima valita tapahtumia ja tuntemuksia. Vaikkei kerronta tapahdu minämuodossa, tuntuu kuin näkökulma lähtisi suoraan Antoinen sisuksista. Romaanin lähtökohtana on yhden yksinäisen varhaisnuoren tolaltaan saava kokemus, joka johtaa tekoon, joka on peruuttamaton. Kirja kertoo seurauksista, jotka vaikuttavat nuorukaisen ja sittemmin miehen toimintaan, tunteisiin ja valintoihin. Rajaus kolmena päivänä kerrottuihin tapahtumiin lisää intensiteettiä.
Kuulkaa, en voin paljastaa edes sitä, mitä kirjan takakansi paljastaa. Tämä kirja kannattaa kokea sana sanalta, sivu sivulta Antoinen kanssa. Piina on silloin yhteinen, vaikutus väkevä. Sanankäyttäjänä Lemaitre miellyttää suoralla tyylillä, jossa ulkoinen ja sisäinen kohtaavat.
Hän oli kuluttanut yön tunnit kuvitellen, millaiseksi nyt väistämättömäksi muuttunut katastrofi muodostuisi. Hän makasi sängyssään kuunnellen myrskyä. Ikkunaruudut helisivät luukkujen takana, ilmavirta syöksyi savupiippuun kumeasti suhisten. Hän huomasi hämmentävän yhteyden myrskyn kourissa tutisevan talon ja oman elämänsä välillä.
Suomennosnimi Silmukka sopii tuntemuksiini: syyllisyyden silmukka kuristaa päähenkilöä ja siinä sivussa sijaiskärsijänä minua. Pierre Lemaitre on piinaava jännityskertoja. Olen nauttinut viime vuosin hänen romaaneistaan täysin tehoin, sillä tunnelmien ja toiminnan yhteispeli onnistuu niissä todella hyvin. Silmukka ei tee poikkeusta. Valttina pidän tarkkaa psykologista silmää, joka näkee pintaa syvemmälle.
Silmukka ei ole tavanomainen dekkari, vaan sen jännitys keskittyy kertojan sisäiseen tilaan. Se todistaa todenperäiseksi sanonnan: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Juonen osittainen yllätyksellisyys lisää lukukokemuskierroksia, ja lopputuloksena on kertaistumalta ahmittava teos.
– –
Pierre Lemaitre
Silmukka
suomentanut Susanna Hirvikorpi
Minerva Crime 2017
jännitysromaani
270 sivua.
Lainasin bloggaajakollegalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Välillä jo päätin, etten lue enää Lemaitren sadistisen julmia dekkareita, mutta on tämäkin varattuna kirjastosta. Postauksesi lukemisen säästän siihen asti, kun olen lukenut kirjan, mutta kommentoin ensimmäistä lausettasi.
Lyhyen ranskan lukeneena suomennan kirjan nimen suoraviivaisesti:Kolme päivää ja yksi elämä.
Kaunista talvipäivää Kivitaskusta!
Osuvan suomennoksen teit – se kuvaa mainiosti kirjan ideaa. Tässä Lemaitren kirjassa ei ole varsinaista sadismiväkivaltaa vaan psykologista syyllisyysjännitystä. Se tehoaa. Kaunista päivää Kivitaskuun!
Tämä on muuten ihan erilainen kuin Verhoeven-sarja, ei sadismia.
Ja se on vain eduksi!
Ehdottomasti.
Lemaitre kuvasi mielettömän hyvin Antoinen ahdistuksen, pelon ja paniikin. Ajatella, että nuori mies joutui selviämään tuosta kaikesta yksin. Ainakin tavallaan.
Psykologinen ote on todella vakuuttava ja tehokas. Ei tarvita verikekkereitä, kun ihmismielen myllerrys luo jännitteen ja jännittävyyden.
Vaan oliko pakko? Miksi lapsi ei kertonut äidilleen? Eihän hän mikään nuori mies vielä ollut, pelkkä poika.
Lemaitre käsittelee syyllisyyttä pojan tasolla suorastaan viiltävän tarkalla silmällä; elinkautinen ilman kaltereita… Olennaisen Silmukan korkeasta laadusta kertoo se tosiseikka, että illansuussa aloitettuna jäin sen tenhon valtaan reippaasti yli unikellon kilahduksen eivätkä Nukkumatin heittämät unihiekat silmiä hieraisuttaneet, vaan Silmukka kiertyi loppuunsa yhdellä lukemalla. Lemaitre on todella taitava:)
Aivan samoin kävi minulle: en voinut jättää kesken. Osuvasti kuvaat päähenkilön tilannetta elinkautisena ilman julkista tuomiota.
Se silmukka!
Lemaitre on niin kuningas tässä lajissa! En oikein osaa päättää, onko suomennosnimi hyvä vai ei: jotenkin se on niin kovin konkreettinen, mutta toisaalta kuvaava. Nimistä huolimatta, Lemaitret pitää aina lukea ja pian.
Totta pakiset. Tykkään kyllä tuollaisista yksisanaisista nimi-iskuista.
Näkemiin taivaassa jysäytti kertaheitolla Lemaitren kirjailijaksi, jonka teokset haluan oitis luettaviksi.
Minusta Silmukka on aika hyvä suomennosnimi, vaikka onkin toinen kuin alkuteoksen. (Yleensä sellainen saa minut nillittämään.)
Juu, Kolme päivää ja yksi elämä. (Tästä en bloggaa, koska kirjoitin Ruumiin kulttuuriin.) Tässä ensimmäinen erä marrasjännitystä Tuulevin lukublogista https://tuulevi.wordpress.com/2017/11/01/p-d-james-mistelimurha/
Kiitos Tuulevi. Laita linkki sitten myös kekriviikon koontipostaukseen!
Yritän muistaa. Tässä kuitenkin toinenkin marrasjännitykseni myös tähän: https://tuulevi.wordpress.com/2017/11/05/pauliina-susi-seireeni/
Seireni odottaa minua kirjastossa, haen sen huomenna luettavaksi. En ehkä uskalla etukäteen vilkaista juttuasi 😊.
Hieno kirja. Juuri, kun kuvittelin vähän pitkästyväni (teoksen loppupuolella) ja luullessani kaiken oleellisen jo tulleen sanotuksi, niin padam! Vielä löytyi yllätys ja mainio lopetus.
Yllätyksellisyys on aina eduksi – jää kihelmöivä jälkimaku.
Tuijata, arvaappa mitä, tässä on mun tämän vuoden paras dekkari! Lemitrelta olen tätä ennen lukenut ja palvonut kirjaa Näkemiin taivaassa, joka ei ole hänen dekkareitaan. Luin Silmukan aiheen ja olin heti koukussa. Onneksi tämä ei ole hänen kovimpiaan:) Nyt pähkäilen ensi kevään uutuuden kanssa…
Vau, ensi keväänä uusi Lemaitre, kiitos tiedosta! Silmukknon todella käytävä eikä pelaa Verhooven-sarjan brutaalilla väkivallalla. Näkemiin taivaassa sai myös minut Lemaitren seuraajaksi.