– En tiedä. Jotenkin se liittyy hiilihappokupliin, jotka tanssivat päässäni. Ne kertoivat toisilleen yhtä ja toista, kuiskailivat keskenään. En silti saanut niistä irti minkäänlaista vastausta.
– Mitkä hiilihappokuplat?
– Aihioajatukset, jos haluat paremman ilmaisun. Se on kyllä ihan väärin sanottu. Minä uskon, että kyse on hiilihappokuplista. Ne tekevät töitä tai huvittelevat, en minäkään tiedä, kumpaa.
Äänessä on komisario Adamsberg Pariisista. Olen tottunut siihen, että Jean-Babtiste vaipuu sumuisin silmin mielen mereen ajatusten kirmaten kuin kalaparvi. Ei. Fred Vargasin dekkarisarjan yhdeksännessä osassa Kamankuoriaiset (Gummerus 2018) komisarion aivoissa kuplii jotain uutta: hiilihapot.
Olen Adamsberg-fani, eikä uusin osa mysteeridekkarisarjasta käännytä minua häntä vastaan. Komisarion luottomies Danglard sen sijaan äityy esimiestään uhmaamaan. Huomaan kyllä joitain maneereita Vargasin kerronnassa, mutta ihastun yhä kummallisuuksista ja tyrskin huomatessani veikeitä heittoja. Monesti ärsyynnyn dekkarisarjoihin, sillä usein ne vesittyvät edetessään, ja etenkin minua riepovat sarjamurhaajajahtaaminen ja rikosjuonen kytkeminen poliisin omaan elämään. Nyt ei ärsytä.
Miksei ärsytä? Nro 1
Suosittelen lukemaan sarjan järjestyksessä. Yksi houkutin on valloittavan omalaatuisen Adamsbergin lisäksi hänen alaisensa, jotka kieltämättä ovat äärimmäisiä ja tyypiteltyjä hahmoja. Silti jokaisessa on jonkinlainen koukku, joka kiinnittää heihin. Kummasti keskushenkilöissä liikahtaa joka osassa jotain yllätyksellistä. Siksi on palkitsevaa tutustua heihin osa osalta aina paremmin.
Miksei ärsytä? Nro 2
Adamsberg-dekkareissa leikitään sanoilla, sanonnoilla ja siteerauksilla. Välillä touhu menee tässä osassa aika överiksi, eikä nimikikkailu täysin vakuuta. Lisäksi kirjassa puhutaan paljon joutavalta tuntuvaa. Hätäisestä lukijasta voi jopa tuntua, ettei kirjassa päästä oikein asiaan. Kannattaa silti vain vaipua verbaaliin virtaan, kyllä se alkaa viedä mukanaan. Ja kaikelle höpinälle löytyy loppujen lopuksi tarkoitus. Myönnän: kirjassa on yhteensattumia. Antaa olla.
Miksei ärsytä? Nro 3
Yleensä yliluonnollisuudet sieppaavat minua, mutta Adamsbergin intuitioon luotan väkevästi, vaikka satunnaiset kohtaamiset, mielleyhtymät ja komisarion muistikirjan hajalauseet voivat tuntua asetelluilta. Vargas saa minut nauttimaan siitä, ettei kaikkeen ole reaalia selitystä. Intuitiolla ON sormensa pelissä.
Miksei ärsytä? Nro 4
Välillä pilkkaan Donna Leonin Brunetti-sarjaa aikuisten Viisikoksi, koska siinä syömisiä kuvataan tiuhaan. Kalmankuoriaisissa napsitaan aterioita tavan takaa. Ei ärsytä. Ateriointeihin liittyy aina kohtaamisia, usein henkilöiden luonteita valaisevia hetkiä.
Miksei ärsytä? Nro 5
Murhat Kalmankuoriaisissa ovat mielikuvituksellisia: hämähäkit ovat osallisia. Juoneen liittyy myös tyttöihin ja naisiin kohdistuvaa kamaluutta. Vargasin rikosselvitys on psykologista, ei sarjamurhaamisella tai kidutuksilla mässäilyä. Oleellista on inhimillinen uhrien ymmärtäminen. Admasberg kumppaneineen on palveluammatissa, jossa haetaan oikeutta uhreille. Tyypillistä on, että kaikille tarjotaan mahdollisuus säilyttää kasvonsa.
Miksei ärsytä? Nro 6
Joka Adamsberg-kirjassa on kokonaisuutta kuljettava iso tapausselvitys. Rinnalle mahtuu monenlaista. Niillä sulostutetaan, kuten Kalmankuoriaisissa mustarastasperheestä huolehtimisella tai alaisen probleeman vaivihkaisella selvittämisellä. Ei se ole söpöstelyä. Se on uskoa ihmisten kykyyn välittää, vaikka poliisin hommissa voisi perin juurin kovettua.
Miksei ärsytä? Nro 7
Tyypillistä Vargasin romaaneissa on ympätä juoneen nippelitietoja, keskiaikaista tai myyttistä. Minusta kirjoissa ei luennoida, vaan väritetään mustavalkoista rikos-ratkaisu-kaavaa. Tällä kertaa tulvii tietoa hämähäkeistä ja keskiajan erakkonaisista. Vargas on keskiaikaan perehtynyt arkeologi, joten miksei kirjailija omaa tietovarantoaan hyödyntäisi. Mielestäni seksuaalinen väkivalta on Kalmankuoriaisten pääaihe, ja aiheenkäsittelyyn liittyy yhteiskunnallisuutta, johon keskiaika kytkeytyy. Keskiajan erakkonaiset joutuivat raiskauksen jälkeen ahtaaseen eristysloukkuun, ja yhä edelleen raiskaus jää liian usein uhrin stigmaksi, eristää uhrin vähintään psyykkisesti. Eikä kirjan mukaan raiskaustapauksia saada Ranskassa selvitettyä kuin parin prosentin verran. Se on väärin, tilanteen on muututtava. Näin minä tulkitsen romaanin viestin.
Ei ärsytä yhtään
Helteisen kesäkuun alkupäivien viettäminen Adamsbergin hiilihappohuuruissa on ollut varsin virkistävää. Tämän jälkeen ärsytyskynnys on kaiken kaikkiaan madaltunut ja mielessä kuplii vapaasti monenlaisia ajatuksia. Sellaista on hyvä viihde.
– –
Fred Vargas
Kalmankuoriaiset
suomentanut Marja Luoma
Gummerus 2018
dekkari
464 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Juttujani Vargasiin liityen: tässä.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Kyllä oli niin vakuuttava listaus viimeistä pointtia myöten, että oli ihan pakko kaivaa esiin tuo kirjailija ja mikä se teosten järjestys sitten on että josko aloittaisin.. Ja tämä Fred on siis nainen, kaiken lisäksi!
Nainen on. Laitan kommenttiini myöhemmin kirjajärjestyksen. Kiitos kommentistasi.
Minäkin fanitan komisario Adamsbergiä ja hänen intuitiivista ja inhimillistä otettaan. Tosin olen tutustunut häneen vasta kahdessa ensimmäisessä romaanissa, mutta hyvää on siis odotettavissa seitsemän kirjan verran.
Juuri noin. Ja nyt sinulla on ilo lukea ne todellisessa järjestyksessä, sillä Neptunuksen sauva on luettavissa neljäntenä. Se jostain syystä suomennettiin epäjärjestyksessä.
Vargas on taitava ja Adamsberg aika venkura; ei ärsytä niin yhtään:)
Näin on. Innostaa ja ihastuttaa aina vain.
Tykkäsin, miten listasit Adamsberg-sarjan hyviä puolia. Mitä tarkoitat sillä, että henkilöhahmot ovat tyypiteltyjä? Minä en saa murharyhmän jäseniä ainakaan kirjallisuuden hahmotyyppeihin sovitettua. Juoppo poliisi (vrt. Danglard) on tietysti eräs hahmotyyppi, mutta Danglard poikkeaa siitäkin kovasti. Danglard ei tee typeryyksiä humalassa, ei rellestä, eikä hänen alkoholisminsa näy tyyppillisillä tavoilla. Jokainen murharyhmän jäsen on omalla laillaan erikoinen. Mutta ehkä tarkoitit tällä yleisesti sitä, että yksi on ”alkoholisti”, toinen ”hamstraaja” jne.? Tässä mielessä ovat toki tyyppejä, joiden olemusta voidaan tiivistää edellä mainitun mukaisesti yhteen sanaan. Kuitenkaan Danglardkaan ei ole vain alkoholisti, vaan aikamoinen know-all ja snobi, kun taas Froissy on myös taitava tietokoneiden käyttäjä ja murharyhmän ruokkija.
Tarkoitan sitä, että hahmoissa pelataan tyylitellysti yhdellä hallitsevalla ominaisuudella: jättinainen, laikkutukka, viininlipittäjä jne. Koska se ei jää ainoaksi piirteeksi, tyypittely ei haittaa. Kiitos kommentistasi ja tärkeästä huomiosta!