Jonas Hassen Khemirin romaanin nimi Isän säännöt osuu maaliin. Romaanin isän isällä on sääntöjä, kulttuurin tuomia ja hänelle itsestäänselviä vaikkakin epäselvinä muissa levottomuutta herättäviä. Isä arvailee niitä ja asettaa itselleen omia, mikä rakentaa ja rikkoo identiteettiä. Sanomattomat säännöt kehystävät isyys- ja perheromaania.
Romaanin pinta on arkinen. Aikuinen poika on isyyslomalla ja hänen isänsä tulee Tukholmaan puolivuosittaiselle pistäytymiselleen. Pojan arki kuluu perheaskareissa ja kriisiytyy, kun isä aikataulu- ja toimintaepämääräisyyksineen on samalla paikkakunnalla.
”Hän tuntee olevansa valmis soittamaan isälle. Tarttuu puhelimeen. Soittaa isän ruotsalaiseen numeroon. Ei vastausta. Hän lähettää tekstiviestin. Työntää puhelimen pois näkyvistä. Soittaa taas. Kulkee edestakaisin veden äärellä, tarkastelee luetteloa tehtävistään ennen nelivuotiaan viisivuotisjuhlia, katselee ankkoja, eläkeläisiä, äitejä äitiyslomalla mutta ei voi olla ajattelematta isää joka ei vastaa puhelimeen eikä ehkä enää ole elossa. Hän yrittää rauhoittua. Rauhoittuu. Menee kahvilaan, jättää rattaissa nukkuvan poikansa ulkopuolelle. Ei ole huolissaan siitä että sattuisi jotain. Luottaa maailmankaikkeuteen mutta lukitsee varmuuden vuoksi rattaat kiinni terassipöytään. Sellaista kaikki vanhemmat tekevät. Ei ole mitenkään omituista olla vähän tavallistakin varovaisempi, kun pitää huolta yksivuotiaasta.”
Tässä on tämän romaanin taika: kerronnassa. Lyhytlauseiset virkkeet nakuttavat tilanteita, tunnelmia, vaihtuvia sävyjä. Vaihtelevuutta on ilahduttavasti, joten mielenkiinto säilyy. Tyylikeinona on lisäksi nimettömyys. Henkilöt ovat ”poika, joka on isä”, ”naisystävä”, ”yksivuotias”, ”nelivuotias”, ”isoisä, joka on isä”, ”sisko, joka on äiti” jne. He ovat jokaihmisiä, silti yksilöitä kulttuureineen, taustoineen, kokemuksineen ja elämäntilanteineen. Heitä katsotaan etäältä, silloin tällöin surkuhuipaisuus edellä. Silti kerronta ei etäännytä.
Tämä on romaani. Ei tarvitse elää lapsiperheessä eläytyäkseen. Harvoin silti väsymyksen sumentama pikkulapsiarjen päivänkierto välittyy näin tehokkaana tai koti-isyyssuorittaminen tallentuu näin kitkeränpilkahtavasti. Eikä kirja kompastu parisuhteen koetinkiviin, vaan rakentaa niistä todentuntuista karikkoa väsyneiden vanhempien kuvaukseen. Lisäksi romaani tarjoaa lukijalle ”pojasta, joka on isä” ja ”siskosta, joka on äiti” ainesta rakentaa heistä täysiä henkilöitä särmineen. Ja ”isoisä, joka on isä” – hän kiristää kaikkien hermoja muttei ole vain hermojenkiristäjä, ei, sillä tämä on hyvä romaani.
– –
Jonas Hassen Khemiri
Isän säännöt. Romaani
suomentanut Tarja Lipponen
Johnny Kniga 2019
333 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Paluuviite: Jonas Hassen Khemiri: Isän säännöt | Kirjallisuutta ja tutkimusta
Paluuviite: Emmi-Liia Sjöholm: Paperilla toinen | Tuijata. Kulttuuripohdintoja