Tommi Melender: Poika joka luki Paavo Haavikkoa

Tommi Melenderin kirjassa Poika joka luki Paavo Haavikkoa (WSOY 2020) on yhdeksän esseetä. Kirjoittaja kimpoilee niissä kirjallisuusmietteistä henkilökohtaisiin muistoihin ja lukukokemuksiin. Lukeneisuus ja ilmaisuvarmuus tekevät Melenderin esseiden lukemisesta miellyttävää, mutta teksti myös haastaa.

Niminovellissa Melender kuvailee ajatuksiaan ja tunteitaan Paavo Haavikon tuotannon löytöhetkistä ja -retkistä. Muisteloihin mahtuu itseironiaa kuten kuvaus nuoresta Melenderistä, joka matkii kirjailijaidolin kansilieveilmettä. Haavikko on ollut esikuva runoilulle, ja kiinnostava on kirjan kohta, jossa aloitteleva runoilija mallintaa ihailemiaan tekstejä. Samalla Melender liukuu kertomaan ylipäätään kirjoittamisen kokemuksesta; jälkimmäinen sitaatti viittaa Samuel Beckettiin:

”Kaikki, mitä me kirjailijat raapustamme, on jo tuolla ulkona, yhtenä suurena sanamateriana. Siitä me louhimme tahoillamme ja järjestämme irtoilevaa ainesta kirjan muotoon. Mitään uutta on mahdoton kirjoittaa, kaikki kirjoitetaan vanhan päälle tai viereen.”

– –

”Kirjailijan olisi puhkottava näkymättömiä reikiä tekstiinsä, jotta sanoista tihkuisi läpi se jokin tai ei-mikään, joka sanojen takana vaanii.”

Esseelle luonnollisesti sopii omakohtaisuus, ja kirjoittaja tekeekin esseissään tunnustuksia, joita tuttavat eivät hänestä tiedä. Siten lukija sidotaan intiimisti teksteihin. Kirjoittaja myös kurittaa, sillä hänen kirjallisuuskäsitykseensä sisältyy rajoituksia, jotka hän ilmaisee piikikkäästi. Jos en ole samanmakuinen, saatanko ehkä aiheuttaa kirjoittajalle lievää kuvotusta? Ja pitäisikö minun hävetä, jos en ole lukenut samoja huipputeoksia kuin hän?

wp-1587202748215.jpg

Häpeämistä lukemattomuudesta Melender käsittelee esseessään klassikkokaanonista. Kiinnostava on essee kirjavihasta ja antikirjallisuudesta. Se pistää miettimään, mikä kenellekin on antia ja miksi.

Kokoelma loppuu esseeseen, jossa Melender kirjoittaa kahdesta nykykirjailijasta, joita  on suomennettu kustantajien vähentyineistä käännöshaluista huolimatta. Häneen on tehnyt vaikutuksen  Maylis de Kerangalin ja Jenny Erpenbeckin tekstityylit, ja hän erittelee lukemaansa havainnollisesti ja mukaansa tempaavasti. Olen juuri lukemassa Erpenbeckin uusinta suomennosta Päivien loppu, joten saan peilailla Melenderin havaintoja omiini.

Hiukan esseistä uuttuu tahmeaa ainesta siitä, että lukeminen ja kirjallisuus on katoavaa kansanperinnettä, tai pikemminkin elitististä ajankulua. Kaikkiaan esseissä on lukuisia teräviä ja taitavasti aseteltuja kohtia, joita tekee mieli siteerata. Niin kuin nämä otteet runojen lukemisesta:

”Samalla vapauduin siitä luulosta, että runoihin kätkeytyy salainen koodi, joka pitää purkaa auki voidakseen tajuta, mitä runo tahtoo sanoa. Opin – tai runot opettivat minua – nauttimaan sanojen soinnista, säkeiden rytmistä, kielikuvien tuottamista assosiaatioista. Mielettömiltä vaikuttavissa runoissa saattoi piillä mieltä ja järjettömiltä vaikuttavissa järkeä. Piti vain lähestyä niitä aistit ja tietoisuus avoimina. – -. Tajusin, että poeettinen ilmaisu ei kenties välitä uudenlaista tietoa, mutta se välittää uudenlaista ymmärrystä, mikä on vähintään yhtä arvokasta, ellei arvokkaampaa. – – Nykyisin runot auttavat minua kestämään arkisen elämänmenon sarjallisuudesta kumpuavia inhon tunteita. ”

Huvitun, kun kirjan alkupuolella Melender kertoo irtautumista palkkatyöstä vapaaksi kirjailijaksi, siis huvitun osuudesta, jossa hän kuvailee kirjojensa lukijakuntaa. Tunnistan itseni ja kaltaiseni –  mutta hei, täällä ollaan, luetaan ja nautitaan siitä!

”- – olen voinut hyvällä omallatunnolla näperrellä proosaa ja esseitä, joiden lukijakunta muodostuu muutamista tuhansista koulutetuista keski-ikäisistä naisista.”

Tommi Melender
Poika joka luki Paavo Haavikkoa
WSOY 2020
esseitä
99 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

2 kommenttia

Kategoria(t): Esseet, Kirjallisuus

2 responses to “Tommi Melender: Poika joka luki Paavo Haavikkoa

  1. Hmm, tämä pitäisi kyllä lukea, hyvät esseet ovat aina tervetulleita ja Melender on tietysti kiinnostava kirjoittaja…

    • Kiitos kommentistasi! Kyllähän täytyykin. Kotimaisia esseitä ei paljon ilmesty, ja Melenderillä on taito asetella ajatuksensa kiinnostavasti. Aistin hienoista pehmenemistä, mutta kyllä jopa kyynishenkistä kurittamistakin mahtuu mukaan.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s