Elena Ferrante ei pelkää toistuvasti kaluta Napolin nurkkia, jankuttaa murteen ja yleiskielen eroista tai repiä perhesuhteita. Mikä siinä on, että joka kirjan napolilaisten syrjäkatujen köyhät kasvatit pitävät sisässään petoa, joka hetkenä minä hyvänsä voi hyökätä aggressiiviseen murremölinään, ja silloin sivistyksen pintakiilto karisee hetkessä?
Napoli-sarjaa tehokkaampia ovat Ferranten muut proosateokset samoine ytimineen, uusin on Aikuisten valheellinen elämä (WSOY 2020). Edellinen suomennos Tyttären varjo herättää epämukavuuden tunteita, mutta samalla sen ärsyttävyys ja karkeus vakuuttaa: Ferrante ei etsi menestystä kivasta vaan raadollisesta epämiellyttävyydestä. Toisaalta karkeus ja inhottavuus voi muuttua maneeriksi, ja joitain vaaran merkkejä siihen suuntaan näen Aikuisten valheellisessa elämässä.
•
Uutuudessa kertojana toimii tutunoloinen naisminäkertoja. Hän katselee takautuvasti murrosikäänsä Napolissa, jossa hän on rahvaanomaisista perheistään irtautuneiden opettajavanhempien ainoa tytär. Kodin rauhallinen tunnelma särkyy, kun Giovanna haluaa 12-vuotiaana tutustua isänsä siskoon Vittoriaan. Sen jälkeen vanhempien suhde mutkistuu ystäväperheen kanssa, vanhemmat eroavat ja vaihtavat kumppaneita. Romaanin lopussa Giovanna on 16-vuotiaana haastavien suhteiden veteraani.
Ferranten romaani on juonivetoinen, sillä se kuvailee pikkutarkasti Giovannan tapaamisia ja tuntemuksia. Tytön murros lapsuudesta aikuisuuteen tulee havainnoitua, sen pakkomielteinen ulkonäkötarkkailu siinä kuin seksuaalisuus ja heiluvat tunteetkin. Tarkkailun alla ovat myös intellektuaalinen, kyyninen kehitys havaita aikuisuuden pelit, itsepetokset ja silkat valheet sekä tulla osaksi niitä. Aikuisen sanoin:
”Totuus on vaikeaa, varttuessasi ymmärrät sen, siihen ei romaanien lukeminen riitä.”
•
Jälleen kerran Ferrante häkellyttää minua ensinnäkin kertojan raadollisilla itsepohdiskeluilla ja avautumisilla. Toisekseen sivuilla raivoaa käsittämätön, riivattu, arvaamaton Vittoria-täti. Uhkun paheksuntaa, miten Vittoria tekee vihasiirtojaan murrosikäisen tytön kustannuksella. Käy myös ilmi, että monen muun kustannuksella. Kaikki Giovannan suhteet alkavat kiertyä jotenkin tädin katkerantäytteiseen vaikutuspiiriin: vanhemmat, ystävät, ystävystymiset, ensirakkaus – ja kaikkiin niihin liittyvät jatkuvat häiriötilat.
Tätä en voi olla mainitsematta. Ferrante kuljettaa nerokkaan, tietoisen kaunokirjallisesti ja motiivinoloisesti yhtä esinettä, rannekorua. Sen kulkeutuminen kädestä toiseen symboloi valheiden ja manipuloinnin pyörrettä, joka hallitsee ihmissuhteita.
On se häiritsevän ja sellaisena kiinnostavan lukukokemuksen mestari, tämä arvoituksellinen Ferrante.
•
Elena Ferrante
Aikuisten valheellinen elämä
Suomentanut Helena Kangas
WSOY 2020
366 sivua.
Lainasin kirjan bloggaajakaverilta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 