Karolina Ramqvist: Karhunainen

”Yksi asia johti toiseen, ja oli tavattoman vaikeaa erottaa olennaista epäolennaisesta.”

Ranskan kuninkaan toimeksiannosta 1542 purjehti Jean-François de la Rocque de Roberval kohti Kanadaa. Mukana oli hänen suojattinsa Marguerite de la Rocque, jonka Roberval jätti rangaistukseksi autiolle saarelle Kanadan edustalle. Näitä tapahtumia selvittelee ja panttaa lukijalta ruotsalaiskirjailija Karolina Ramqvist.

Karhunainen (Gummerus 2020) on tätä kiehtovaa lajia, jossa kirjailijan henkilökohtainen elämäntilanne ja pohdinta yhdistyvät häntä kiinnostavaan tutkimuskohteeseen. Alkuvuonna Patrik Svenssonin Ankeriaan testamentti räjäytti pankkini, joten ehkä siitä syystä Karhunainen sai aikaan vain tussahduksen, vaikka aihe on sangen vangitseva. Oudosti tässä kirjassa tarinoinnin fokus pakenee minulta.

”Melko pian kävi niin, etten tiennyt mitkä tiedot olivat peräisin lähteistäni tai jostain muualta ja mikä oli omaa kuvitelmaani.”

Kirjailija kelailee äitiyttään ja aiempia Ranskan reissujaan sekä venyttää kerronnallisesti viikonloppumatkaansa Pariisiin ja sen tienoille säyseän teinityttärensä kanssa. Kirjailijan mielen täyttää tarina Margueritesta, ja hän näkee kaikkialla merkkejä siihen liittyen.

Margueritesta oli jo 1500-luvulla kirjoitettu, päälähteitä ovat kirjailijat Margareeta Navaralainen, André Thevent ja François de Belleforest. Minulle käy niin, että innostun etenkin Margareeta Navaralaisesta ja toivon hänestä tällaista löytöretkikirjaa. Minusta tuntuu, että Navaralaisesta piisaisi aineistoa muuhunkin kuin vain arvailuun ja kuvitelmiin Marguiritesta. Nyt ei irtoa sellaista ajankuva-ainesta kuin lohkeaisi kuninkaan sisaresta.

”Tiesin, etten enää voinut paeta sitä, mitä olin vältellyt.”

Sopinee draaman kaareen, että vasta kirjan loppuosassa purkautuu Marguiriten kohtalo autiosaarella, jossa hän ei koko aikaa ihan yksin virunut, traagista ja äärimmäistä se tosin oli. Liikaa on muuta täytettä ja spekulaatiota ennen sitä. Mutta on kirjassa hetkensä, en sitä muuten olisi loppuun lukenut. Etenkin naisnäkökulmaiset tulkinnat 1500-luvun teksteihin kiinnostavat. 

Kirjailija avoimesti avaa hapuiluaan ja luomiaan harhapäätelmiä. Kovin usein hän toteaa tyyliin: ”En ollut tullut ajatelleeksi sitä.” Eli kirjailija kykenee itsekriittisyyteen ja korjausliikkeisiin, kun tämä kaverilta anastettu Marguirite-aihe lähtee laukalle. Mutta kuten Kirjaluotsi kokemuksestaan toteaa, esimerkiksi Mia Kankimäen tapa toteuttaa tätä omaelämäesseistiikan ja kaunokirjalliskerronnan tutkimukseen kytkevää tyyliä tehoaa Karhunaista paremmin. Ja se Ankeriaan testamentti.

Karolina Ramqvist

Karhunainen

suomentanut Laura Kulmala

Gummerus 2020

363 sivua.

2 kommenttia

Kategoria(t): Asiaproosa, Esseet, Kirjallisuus, Romaani

2 responses to “Karolina Ramqvist: Karhunainen

  1. Ritva Suhonen

    Kirja alkoi lupaavasti, mutta viimeiset 150 sivua oli liian lennokkaasti kuviteltu.
    Uskottavuus karisi ja ärtymys lisääntyi!

    • Murinani kasvoi koko ajan kirjan edetessä. Jokin kirjailijan otteessa sai ärsyyntymään, tai tiedän mikä: tapa osoittaa minäkeskeisyys. Nyt ei yksityisestä syntynyt yleistä, ja siinä tohinassa pääaiheen kiinnostavuus karisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s