Rosa Liksom: Väylä

Rosa Liksomin romaanissa Väylä (Like 2021) kertoo nuori tyttö kotikylästä pakenemisesta Lapin sodan jaloista Ruotsin puolelle talveksi parakkimajoitukseen ja sieltä takaisin tuhottuun kotipihaan. Ja miten kertookin!

Kuuntelin romaanin alkuosan ja luin lopun. Kumpikin tapa sopii. Moni muu on jo kehunut äänikirjaversiota, liityn joukkoon. Anna Saksmanin ääni ja tapa lukea vie kertojatytön nahkoihin hypnoottisesti, ilman paisutusta, vain eleettömästi eläytyen. Kertojan murre soljuu korviin pinnistelemättömästi ja aidosti. Romaania lukien voi puolestaan pysähtyä tekstin ilmeikkyyteen ja mutkattomasti mutta merkityksellisesti upotettuihin elämänviisauksiin ja lukuisiin vaikuttaviin kuvauksiin ihmisestä, luonnosta ja ympäristöstä.

”Minä aattelin, että elämä on yhtä helvettiä. Mithään muuta en aatellu. Tuo pyöri ko hyrrä minun päässä.”

Kertoja kuvailee kronologisesti evakkouden vaiheet. Sen lisäksi hahmottuvat ankarat kotiolot. Äidin katkeruus ja mielialavaihtelut ovat tehneet tytöstä huolehtijan ja kotiorjan pienestä pitäen. Vanhempien välinpitämättömyys ja rakkaudettomuus kalvavat. Siksi kertojasta on kehittynyt tarkkailija ja terävä havainnoija. 

Isä sälyttää tytölle vastuun raskaana olevasta äidistä ja karjasta, kun lähtö pakoon koittaa. Tytön taakat ovat raskaat ja matka rajan eli väylän yli täynnä vastoinkäymisiä.

Jos joku Väylän luettuaan vielä halveksuu tai syyllistää pakolaisia, ihmettelen. Liksomin väkevä, karu ja pysäyttävä kuvaus sotapakolaisten vaellus- ja parakkiolosuhteista saa ajattelemaan esimerkiksi Syyrian sodasta paenneita telttakylissään. Jos oli välinpitämättömyyttä Ruotsin pakolaishuollossa 1944, mitä mahtaa tapahtua tämän ajan pakolaiskeskuksissa.

”Minusta tuntu, että meitä eläviä ei ole tuomittu vain kärsihmään.”

Liksom tekee lähes ihmeitä. Kaikki mahdolliset sävyt sisältyvät evakon kertomukseen. Sodan seurausten ja perhetilanteen kauheus on ja pysyy mutta niin myös jokunen ystävällinen ihminen, selviytyminen ja elämänjano. Liksom kuvaa tytön silmin Lapin luontoa ja luontokappaleita eläytyvästi ja värikkäästi.

Etenkin heräävään kesään humahdan siten, että näen sielun silmin maisemat ja haistan vahvat tuoksut. Tyttö myös herää naiseuteen, mikä kuvataan epäsentimentaalisesti mutta voimaannuttavasti.

”Halusin oppia ymmärtämään maailmaa, maailmankaikheutta ja itteäni.”

Liksom saa oitis lukijan/kuuntelijan päähenkilönsä puolelle. Hetkittäin nuoren tytön elämänviisaus tuntuu liialliselta, mutta ikäisekseen tyttö on kokenut ja kestänyt paljon, joten hänen ymmärryksensä käy ymmärrettäväksi. Tyttö on selvästi tiedonhaluinen, sillä koulun historiatiedot välähtävät ajatuksissa ja tuovat suhteellisuutta: elämää on ollut ennenkin ja se jatkuu. Vaan oppiiko ihminen? Ja mitä on ihminen sotineen ja epätasa-arvoineen?

Ihmisistä ei tytölle ole juuri ollut esikuviksi, mutta karjan kanssa hän pitää yhtä. Joka elikolla on nimi ja persoona, ja tyttö on sekä osa laumaa että sen johtaja. Se liikuttaa, samoin karjan menettäminen. Myös rottalemmikki parakkioloissa antaa toivoa toivottomilta tuntuviin hetkiin. Liksomin ihminen on osa luontoa, kiertokulkua:

”Välähti mielessä ko opettaja sano, että ihminen on elläin samoin ko simpanssi ja panaanikärpänen. Tapoin täin enkä tuntenu syyllisyyttä.”

”Mie kattelin lähestyvää maata. Sen yli oli soanmyrsky kulkenu.”

Liksomin Väylä menee heittämällä kotirintama- ja pakolaiskuvausten eturintamaan. Viime vuosina on Lapin sodan jälkikaikuja kuulunut romaaneissa paljon. Tommi Kinnusen Ei kertonut katuvansa kuvaa saksalaisille töitä tehneiden naisten kotiinpaluuta Norjasta kautta poltetun ja miinoitetun Lapin. Kirjasta on ensi vuonna ilmestymässä selkokirja. Sanna-Leena Knuuttilan selkoromaani Jäätyneet tiet kertoo nuoresta tytöstä, joka paimentaa perheen lehmät evakkoon Lapista Pohjanmaalle. Petra Rautiaisen Tuhkaan piirretty maa kuvaa sekin Lapin sodan aikoja ja seurauksia. 

On tärkeää, ettei historiaa unohdeta, sillä se muistuttaa elinehdoista ennen, ihmisistä silloin ja nyt. Niin, mutta oppiiko ihminen mitään? Taitaa olla tänään sama toive kuin tytöllä talvella 1944:

”Aattelin hetken, että elettäis aikaa, joka olis sata vuotta eessäpäin, ja uuen ajan ihmiset olis niin viisaita, että tietäisit paikkansa maapallola ja ossaisivat ellää sovussa ittensä, toisten ihmisten ja koko luomakunnan kanssa. Kukkhaan ei pitäis toista ihmistä tai elläintä orjana, kaikki lähtis liikheele samoista lähtökohista eikä niin, että toinen syntyy rikhauteen ja toinen köyhyyteen, ja kaikki ossais punnita mennyttä ja tulevaa eikä vain höökyilis porkkanan perässä.”

Rosa Liksom

Väylä

Like 2021

romaani

270 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.

Kuuntelin osin äänikirjana BookBeatsissa,

kokonaisuus 7 tuntia 20 minuuttia

lukija Anna Saksman.

5 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

5 responses to “Rosa Liksom: Väylä

  1. Niin hieno, niin vahva. Ihan huikea.

  2. Upea ja ivan täydellinen. Palkintoainesta. Finlandia-palkinto taas 10 vuoden tauon päästä?

    • Riitta, en ihmettelisi. Onhan näitä tuplavoittajia, Olli Jalonenkin. Kyllä Väylä on väkevää kerrontaa. Hytti-romaani ei minua säväyttänyt, tämä iski.

  3. Paluuviite: Finlandia-romaanivaihtoehtoni 2021 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s