Lauren Groff: Mestarinna

”Hän miettii voisiko karata luostarista, karata yksin metsään, saalistaa siellä paljain käsin eläimiä syötäväkseen, juoda tulvavesiä, ryhtyä villinaiseksi tai ryövärittäreksi ja onton puun erakoksi. Mutta edes tällä saarella ei enää ole monta paikkaa, jonka lähelle ihmiset asumuksineen eivät olisi lopulta saapuneet. Ei, hän on juuttunut suureen verkkoon, joka on punottu hänen sukupuolestaan ja vartalonsa ylenmääräisestä pituudesta, hänet tunnistettaisiin helposti, hän on englannintaidottomuutensa vankilassa, hän on juuttunut niihin yksinäisyyden vuosiin äitinsä kuoleman jälkeen, jolloin jo eli salaisuuden kanssa, esitti liikeasioissa äitiään, koska äidin suvun sudet eivät missään tapauksessa sallisi äpärättären periä sellaista omaisuutta.”

Siinäpä taustoitus Lauren Groffin romaanin Mestarinna (S&S 2022) päähenkilöstä Marie de France, 1100-luvulla ihan oikeasti eläneestä naisesta. Romaanin alussa Englannin kuninkaan ranskalainen äpärätytär on 17-vuotias, ja romaani seuraa hänen vaiheensa luostariin pakotetusta neitokaisesta luostarin johtajaksi.

Maria tiedetään sivistyneeksi runoilijaksi ja mystikoksi. Tuolloin ei naisilla ollut kaksisia mahdollisuuksia, vaikka syntyperä olisi ollut ylhäinen. Marien kohtalo oli luostari, jonka suojissa hän löytää väylät toteuttaa itseään ja kanavoida tunteitaan. Hänen aikalaisensa, isänsä vaimo, kuningatar Eleonoora sen sijaan sai hallita ja vaikuttaa historian käänteisiin. 

Romaanissa Eleonoora näyttäytyy Marien elinikäisenä rakkauden kohteena. Romaanin onneksi tunteiden ristiriitaisuus maustaa kerrontaa, joka keskittyy tekoihin. Saman voin todeta yleisemminkin romaanin hengestä:

”Hyvä ja paha elävät yhdessä, pimeä ja valo. Ristiriitaiset asiat voivat olla yhtä aikaa totta. Maailman keskipisteessä on suuri sykkivä kauhu. Maailma on syvyyksissään ekstaattinen.”

Olen historiallisten romaanien ystävä, ja varhaisen keskiajan ihmis- ja maailmankuva kiehtoo minua. Groff kuvaa romuluista poikkeusnaista kiehtovasti, ja tyylistä huokuu aikaan sopiva kronikkahenkisyys. Sillä on se seuraus, ettei henkilöihin uppouduta syvällisesti. Etenkin pitkä liuta sivuhenkilöitä vain juoksutetaan läpi kertomuksen. Tunteet jylläävät, myös nunnien lesbosuhteissa, muttei siitä liikene päälle liimatun mehevää revittelyä.

Sujuvasti ja vetävästi romaani etenee. Viihdyin kirjan parissa, sen ajassa ja paikassa. Kiinnostavia kohtaloita löytyy ammoin eläneistä naisista, ja romaanitaiteella on ylivoimainen etu: näin mennyt siirtyy tähän aikaan ja jatkaa eloaan.

Lauren Groff: Mestarinna, suomentanut Tero Valkonen, S&S 2022, 286 sivua. Sain kirjan kustantajalta.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s