Markku Aallon esikoisromaanista Muistoa kunnioittaen pistin merkille sarkastisen otteen ja pelottomuuden kuvata epämiellyttäviä henkilöitä. Romaanissa Turvallinen katastrofi (Warelia 2023) samantyylinen meininki jatkuu.
Kerrontajuju piilee siinä, että itsensä ympärillä kiemurtelevat kertojahenkilöt näkevät toimensa ja touhunsa omalla tavallaan, ja lukija näkee itseriittoisen sepustamisen taakse. Rakenneratkaisu tarjoaa lukijalle lisäksi kurkitsusaukkoja henkilöihin, sillä kolmiosaisessa romaanissa joka osan kertoo eri henkilö. Romaanin aloittaa katkeroitunut wanna be -kirjailija Pentti ”Pena” Hopeavuori, keskimmäinen tarina nähdään varttuneen menestyskirjailijan Antti-Kalevi ”Antsa” Horttanaisen näkökulmasta, ja jälkisanat kuittaa kustantaja Hanna-Riitta.
•
Kirjan kolme kertojaa on kirja-alalla, joten kertojilla on sana hallussa, mitä kirjassa hyödynnetään monin tavoin: ruoditaan omaa tekemistä ja toisten. Kertojien kannalta kunkin kirja-alatulevaisuus kulminoituu Aurinkorannikolle, jossa tapahtuu odottamattomuuksia. Siinä nimenomaan kertojien ristivalotus toimii hyvin.
Pilkkaa sinkoaa niin kustannusalan, kirjatrendien kuin kirjailijoidenkin suuntaan. Joitain kirjailijoita mainitaan suoraan, joitain salanimin. Jälkimmäisiä hykertelen. Tiivistäen kirjaelämän raadollisuutta käsitellään hirtehisesti vailla illuusioita.
Aallon tyylillä teksti vyöryy. Tämä sitaatti ei ole runsaimmasta päästä, mutta kuvastaa Penan dilemmaa:
”Kevään koittaessa lähdin sieltä [kirjoittajakurssilta] maailmalle jo rutinoituneena alkoholistina, jolla oli hallussa paitsi itse juominen myös erinomaiset itsepetoksen ja oman sekoilunsa oikeuttamisen taidot. Jos saman haluaa sanoa kauniimmin, voi todeta, että kirjailijaelämän johdantokurssi oli tullut suoritettua intensiivimuodossa ja enää puuttuivat vain ne kirjat.”
•
Aallon romaanissa yllätysyhytetään epäonnistunut yhden kirjan kirjoittaja suosikkikirjoja suoltavan konkarin kanssa. Miesten makumieltymykset menevät pitkälti ristiin. Penalla on kotimaisessa kirjallisuudessa vain yksi suosikki, tinkimätön Juha Seppälä. Kuinka ollakaan myös Seppälältä on tänä keväänä ilmestynyt kirjailijaromaani Merille (Siltala 2023).
Merille on lähiaikadystopia, jossa kirjallisuudella ei näytä olevan sijaa. Nimetön, vanheneva mieskirjailija vetäytyy kirjailijaystävänsä mökille hautomaan katkeruuttaan ja hautaamaan kirjastoaan. Eli se on ilmeinen seuraus kulttuurielämän tilasta.
Satiiria luen Seppälän kirjasta, mutta en yhtä rehvakasta kuin Aallolta. Luonnehtisin Seppälän teosta pikemmin tympääntyneeksi näkemykseksi sivistysalennuksesta.
Kummassakin romaanissa on kyse miesten suhteesta kirjallisuuteen, kollegoihin ja naisiin. Tarttumapinnat toisiin ihmisiin eivät ole kummoisia, kukin puuhailee lähinnä päänsisäisiään. Seppälän teoksen loppua pidän aika arvoituksellisena, Aalto on sitä suoremmin asialla – omalla tavallaan kumpikin kierteisesti kirjallisuuden asialla.
•
Markku Aalto: Turvallinen katastrofi, Warelia 2023, 193 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Juha Seppälä: Merille, Siltala 2023, 96 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 