Karoliina Timosen Lainan (WSOY 2023) biofiktiomaisuudessa on jännä kierre. Romaani kertoo Kalle Päätalon romaaneiden Lainasta, Päätalon ensimmäisestä vaimosta. Eli fiktiota fiktiohahmosta, joka tosin pohjautuu Päätalon kirjoissa todelliseen henkilöön. Myös Timonen on käyttänyt apunaan tietoja tosielämän ex-vaimosta.
Olen lukenut Päätalolta aikoja sitten vain fiktiivisimmän kirjasarjan kirjailijan tuotannon alkupuolelta, joten en voi lähteä peilailemaan Päätalon Lainaa Timosen Lainaan. Ehkä siihen ei ole muutenkaan tarvetta, sillä nyt näkökulma on Lainassa, naisen kokemuksissa noin kymmenvuotisesta avioliitosta.
•
Romaani kuvaa sodan traumatisoimaa miestä ja nuorena syvästi haavoitettua naista, mörököllimäisen miehen ja eläväisen naisen epätasapainoista suhdetta. Salamarakkaus ja avioliitto muuttuvat työlääksi ja epätasa-arvoiseksi kiistakapulaksi, koska puolisoiden odotukset eivätkä yhteiselämän tarpeet kohtaa todellisuudessa. Lainan odotuksiin vaikuttaa painavasti auvoinen esikuva rakastavista vanhemmistaan:
”Kalle lompsi vaimonsa luo, antoi tämän kietaista ojennetut käsivarret kaulaansa, kahmaisi itse tätä vyötäröltä ja suuteli. »Mutta lopeta tuo isin läyryäminen, kun en sellanen vieläkään ole», hän murahti suudelman päälle.
»Et vielä, mutta kunhan päästään kunnolla elämisen alkuun», Laina sanoi. Hän halusi kutsua Kallea isiksi ja isukiksi, niin kuin äitikin oli aina isää kutsunut. Hän yritti taikoa sillä heille samanlaisen liiton, hän teki kaikkensa, jotta saisi osakseen samanlaisen onnen.”
•
Rakenteessa on jännyyttä, sillä kirjassa edetään vuorokautta, jolloin Lainan ja Kallen avioero alkaa. Siinä kuljetaan Lainan työvuoro linja-auton rahastajana, kokkaus kotona ja Kallen kohtaaminen. Kaiken aikaa Lainan ajatuksissa kulkee myös hänen traumaattinen nuoruuskokemuksensa, lapsuudenperheensä ja Kallen kanssa koetut avioliiton hyvät ja huonot hetket.
Kerronnan ja Lainan sekamurteen kanssa alkuunsa vähän töksähtelen. Kaikkitietävä kertoja pitää kyllä hyvin hyppysissään ajassa sahaamista. Toisto ikuisesta ja vain yhdestä rakkaudesta tietysti toimii tehokeinona, mutta minuun se ei tehoa, kunnes sitten romaanin loppupuolella en enää siihen kompastele. Tehot nousevat muutenkin hyvin romaanin loppupuolella, jolloin mukaan tulevat menneiden ohella tulevan ennakoinnit.
”Jos Laina sen tietäisi, hän varmaankin hämmästelisi itseään – tai sitten ei, sillä tunteehan hän itsensä, tietää tuntemansa rakkauden, sen jota tuntisi ikuisesti, sillä ihminen rakastuu vain kerran elämässään ja rakkaus kulkee lähellä vihaa, aina rinnalla, niin se ainakin hänen kohdallaan on ja on aina ollut. Niin on ollut aina, kun kyse on ollut hänestä ja Kallesta.”
•
Pidän kovasti romaanin ennakoinneista ja tulevaisuusvälähdyksistä, sillä ne avaavat ihmiselämää kokonaisuutena, vaiheista toiseen etenevänä, kriiseistä selviytymisenä, armollisena, kokemuksista rikkaana. Romaanin tyylissä tavoitetaan kohtalonomaisuus ja tunnevaihtelut. Aivan täysillä en uppoutunut Lainan maailmaan, mutta koin monta osuvaa hetkeä Lainan peloissa, toiveissa ja totuudessa.
•
Karoliina Timonen: Laina. WSOY 2023, . Lainasin kirjan kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 