Kolmihenkinen kirjapiirini eli Johanna, Taru ja minä valitsimme joulukuun kirjakeskusteluun Finlandia-palkintoehdokkaan, jota emme olleet lukeneet. Kyse on Pasi-Ilmari Jääskeläisen romaanista Kuurupiilon anatomia (Atena 2023).
Kuurupiirin anatomia alkaa perheromaanina. Ydinperheessä päätöksiä tekevät jäyhänoloiset vanhemmat, joita kommentoi rempsakka äidinäiti. Kertojahenkilö on perheen tarkkailijalapsi. Hän ihailee ylivoimaista isoveljeään Alvaria. Minäkertoja-M huomaa, että perheessä piilotellaan salaisuuksia.
Romaani on myös kasvukertomus, sillä kertojaa seurataan aikuisuuteen. Hänen sukupuolensa ja nimensä vaihtuvat tai ovat määrittelemättömiä: M, Mara, Mymmeli ja Mureena. Kertojan katsantokanta ei ole tavanomainen, esimerkiksi hän havainnoi käynnistämällä mentaalikameransa – ulkoistaa kokemansa. Romaani rakentuu myös sen ympärille, että M etsii kadonnutta isoveljeään Alvaria ja poimii vihjeitä sieltä ja täältä:
”Siihen saakka, että saan katsoa Alvaria silmästä silmään, minun on kuitenkin annettava kuurupiilon ohjata minua.”
•
Iso osa romaania kertoo punkkareiden ja uusnatsien välisestä vihasta ja väkivallasta. Maaginen aines värisee tapahtumissa, miljöössä ja henkilöissä sekä arvoituksessa, joka liittyy M:n isoveljeen. Tunnelman epätodellisuuden voi ottaa todesta fiktioon kuuluvana.
Kertoja tarkkailee – ulkoistaa ja sisäistää samaan aikaan. Kun kertojan elämänkaari etenee aikuisuuteen, samalla käy selväksi, että punkporukoiden anarkia jää välivaiheeksi. Ehkä joillekin jäi asenne päälle, usein piilotettuna. Elämä etenee, aikakäsitys muuttuu.
”Seuraa ajallinen siirtymä: nuoruuteni päättyy ja elämäni loppuosa alkaa. Elän sen kohdan yli, jossa ajankulku nopeutuu tavalla, jota nuoren ihmisen ei ole mahdollista käsittää, sillä nuoruuden ytimessä on järkkymätön usko ikuiseen nykyhetkeen. Nuori ihminen on usein suunnittelevinaan tulevaisuutta, mutta sydämessään hän ei todella usko sen koskaan oikeasti tapahtuvan.”
•
Lukupiirissämme yhteisymmärrys löytyi tästä: jokainen meistä innostui romaanin ensimmäisestä noin 150 sivusta. Kerrontatapa, kieli, perhekuvaus ja M:n kasvuvaiheet jopa lumosivat ja saivat odotukset korkealle. Jäimme myös pohtimaan leikkiä: mitä oli Alvarin kuuropiilo M:n kanssa ja kuinka paljon kertoja leikki meidän kanssamme?
Sen jälkeen kokemuksemme eriytyivät. Johanna ja Taru eivät olleet aiemmin lukeneet Jääskeläisen kirjoja, joten he pohtivat kirjaa puhtaalta pöydältä. Minä olen lukenut aiemmin ilmestyneet maagis-realistiset romaanit.
•
Taru totesi ärsyyntyneensä, jopa tulleensa huijatuksi, miten romaani hienon alkuosan jälkeen eteni laahaten. Spefi-kerronta ei ole muutenkaan hänen suosikkilukemistoaan, joten maagisuus ei vedonnut. Punk kyllä on Taruun tehonnut, ja kirjassa oli mukavasti tunnistettavuutta aikakaudesta, mutta pitkitetty kuvaus hyydytti hänet.
Itse asiassa olimme kaikki siitäkin yhtä mieltä, että romaanin yönaakkojen elämäntavan dokumentoinnissa oli tiivistämisen varaa. Siitä huolimatta Johannan mielestä kirja oli kokonaisuutena kerrassaan kiehtova ja asettui vuoden mieleen painuvimpien kirjojen joukkoon. Hän innostui kerronnasta ja siitä, että romaanissa riitti tulkittavaa. Ajankuva oli onnistunut ja kertojassa piili epäluotettavuutta, mikä lisäsi kiinnostusta. Loppuosa loksahti paikoilleen, sen tietyt hämäryydet myös.
Minä jäin kelluskelmaan jonnekin välimaastoon. Tarun tavoin odotuksiani ei lunastettu ja pitkitys punkluolien tyyppigalleriassa rasitti. Silti arvostan Jääskeläisen omaperäisyyttä, vaikkei Kuuropiilon anatomia olekaan hänen paras romaaninsa, koska siinä on vähän väkisin pusertamisen tunnetta. Väliosa siis meni minulta lukusuorittamiseksi, mutta pääsin kiinni taas viimeiseen viiteenkymmeneen sivuun ja palautin uskoni Jääskeläisen taitavuuteen. Siksipä päätän pohdintamme ilmaisuvoimaiseen sitaattiin:
”Kun eri tavat nähdä, muistaa ja kertoa kohtaavat, olevainen järisee. Silloin sanat saattavat kadottaa merkityksensä, nousta siivilleen, pöristä aikansa kaiken yllä ja hyökätä sitten kaikkien osallisten kimppuun armottomina kuin katakombien hyönteiset.”
•
Pasi Ilmari Jääskeläinen: Kuuropiilon anatomia, Otava 2023, 374 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
•
Luimme joulukuun lukupiirissä myös toisen kirjan, Juha Ruusuvuoren Nokian nuoriso-ohjaajan. Se oli F-ehdokkaana 20 vuotta ennen Jääskeläisen kirjaa, ja kirjoja yhdistää realismin rikkominen – sitä emme arvanneet kirjoja valitessamme. Ruusuvuoren kirjasta julkaisin jo aiemmin kirjapiirimme kokemukset.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 