Listaanpa syyni lukea Melissa Bankin romaanin Nyt nappaa! (suom. Titta Leppimäki, Otava 1999). Olen luvannut itselleni, että luen välillä vanhoja kirjoja, kai yli 15 vuotta sitten ilmestynyt kirja on jo todella vanha. Lisäksi huuhtelen lukutottumuksiani välillä valitsemalla tuiki tuntemattomia teoksia ja kirjoja lempigenrejen laidoilta. Ja sopiihan tämän jutun julkaisu myös naistenviikolle ja viikon teemaani, viihdekirjallisuuspohdintaan. Ja vapaasti kääntäen päähenkilö Jane voisi olla vaikka Jonna, päivän nimipäivähenkilö.
Naistenviikkoon osallistuvat blogit löydät täältä.
Miten päädyin Bankin kirjaan? Yhdessä kirjailijahaastattelutilaisuudessa Jussi Valtonen mainitsi Nyt nappaa! -kirjan vetäneen hänet väittelyihin, onko kirja chick litiä vai ei. Se jäi vaivaamaan – päädyin ottamaan siitä selvää.
Kirjassa on hauska kansi, mutta en keksi sen yhteyttä sisältöön.
Nyt nappaa! ei ole tyypillistä likkakirjallisuutta, vaikka siinä käsitellään lähinnä päähenkilön parisuhdetilanteita – no, onhan siinä loppua kohti pariutumissitoutumiseen paneutuvaa painetta. Tyyli ja sävy ei ole päällekäyvän romanttinen, ja päähenkilön elämään mahtuu muutakin kuin pakkomielteinen ”sen oikean” etsintä. Käsittelytapa on laajennettu romaaniksi rakastamisen vaikeudesta, hankaluudesta olla uskollinen omalle tavalle rakastaa ja tunnistaa siihen sopiva vastapuoli.
Sillä hetkellä jokin muuttui. Näin elämäni oikeissa mittasuhteissa: ei ollut kysymys muusta kuin minun elämästäni. Kysymys ei ollut mistään kohtalokkaasta, vasta sillä hetkellä tajusin joskus pitäneeni elämääni kohtalokkaan tärkeänä: silloin kun isäni oli ollut katselemassa.
Näin itseni samalla tavalla kuin olin nähnyt ne siivoojat vastapäisessä talossa. Olin yksi henkilö yhdessä ikkunassa.
Kukaan ei katsellut paitsi minä.
Jane on huumorin- ja tilannetajuinen välkky päähenkilö. Romaanin alussa hän on teini, lopussa taitaa huidella 30 paremmalla puolella. Parisuhteiden lisäksi tärkeitä aiheita ovat perhesuhteet ja työn rooli elämänlaadussa. Päähenkilö on kulmikas, aika kiinnostava siis.
Kerronta etenee ketterästi, mutta romaanin kiinnostavin puoli on harppova rakenne. Luvut ovat toisistaan ajallisesti irrallisia kokonaisuuksia. Niiden välissä vuodet vilistävät, ja lukija tapaa Janen aina uudessa elämänvaiheessa. Joissain luvuissa on pääkerronnasta poikkeavia ratkaisuja. Annan lisäpisteitä kokeiluhengellelle. Viihdyin tarinan ja päähenkilön seurassa.
Palaan vielä siihen, että kirjailija Jussi Valtonen viittasi Bankin romaaniin kysyttäessä lempikirjoja. Luettuani Valtosen Vesiseinän en epäile moista, sillä sen rakenne muistuttaa Nyt nappaa! -romaanin lukujen episodimaisuutta. Ja siinäkin nuori päähenkilö etsii paikkaansa ihmissuhteiden ja ammatillisten haasteiden paineissa. Niin siis meillä ja muualla.
_ _ _
Melissa Bank
Nyt nappaa!
Suomentanut Titta Leppimäki
Otava 1999
334 sivua
Lainasin kirjan lähikirjastosta.
(Luin ja kirjoitin jo aikoja sitten – jemmattu juttu sopikin hyvin naistenviikolle.)
Naistenviikolla olen julkaissut jo jutut:
Paula Havaste: Veden vihat
Piia Leino: Ruma kassa
Veera Vaahtera: Kevyesti kipsissä
Varhaisvuosieni tärkeä tietokirja on ollut isän kainalossa katseltu Värikuvakasvio (WSOY, 6. painos 1960). Ruotsalaisen alkuteoksen on suomeksi toimittanut Eino Kärki. Kirjan haaleansävyiset mutta helposti tunnistettavat kuvat (E. Hahnewald) kiehtoivat kovasti, ja taisin aika hyvin kasveja oppiakin, joskin oppi on jo ojaan valunut – oi unohduksen vuodet. Lempikukkani metsätähti on kirjassa niin herkästi piirretty, että jokunen vuosi sitten kaavailin siitä tatuointia lapaluuhuni. Kaiverruttamatta on jäänyt.
Sain roolin johon en mahdu (toim. Marja-Liisa Nevala, Otava 1989) on ensimmäinen teos, joka tarkastelee kotimaista kirjallisuutta naisnäkökulmasta, alaotsikko onkin Suomalaisen naiskirjallisuuden linjoja. Artikkelikokoelma innosti minua suuresti: eri kirjoittajien kokoelma muljautti teematarkastelun toisenlaiseksi kuin aiemmat kotimaiset kirjallisuustiedekirjat. En ole koskaan pitänyt kirjallisuudesta kirjoittamista objektiivisena, tämä kirja vahvisti uskoani siihen, että näkökulma ratkaisee.
Viime vuoden tietokirjasuosikkini hohtelee kuin kimmeltävät lumihuiput Jäämeren rannoilla. Mitä sitä kiertelemään, Bea Usman 
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 