Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Kolmihenkinen kirjapiirini tapasi poikkeuksellisesti ravintolapöydän ääressä. Yleensä kokoonnumme etäyhteydessä, mutta nyt Taru vietti kesälomapäiviä Helsingissä, joten saimme aikaan lähitapaamisen. Georgialaisten herkkupatojen ääressä juttelimme Anna-Riikka Carlsonin kirjasta Rakas Eeva Kilpi, Saara Turusen romaanista Hyeenan päivät ja jo klassikkoikäisestä Tytti Parraksen Jojosta.

•

Olen jo blogannut kahdesta ensin mainitusta kirjasta. Tiivistän juttelumme.

Rakas Eeva Kilpi ihastutti mutta pienesti myös pohditutti: ehkä Kilpi-osuutta olisi voinut olla enemmän. Johanna kaipasi hitusen särmää. Taru ja minä pidimme siitä, että positiivisuus näin somenegaatioaikoina kukoisti. Kiittelimme kuin yhdestä suusta Kilven suurta merkitystä ja aikaansa edellä toimimista luonnon puolesta.

Hyeenan päivistä tuumasimme, että kirjan aihe saattaa vaikuttaa siihen, miten kovaa kirja iskee. Turusen kirja palautti Johannan mieleen omat lapsenhankinta-ajat, ja hän ahmi kirjan. Tarua ei aihepiiri kiinnostunut, eikä sinänsä sujuva romaani jättänyt pysyvää jälkeä. Minä nautin siitä, että huumoria oli mukana. Turusen tyyliä kehuimme: hän valitsee asiat tarkkaan ja ilmaisee ne nasevasti. Meitä huvitti, että sotkeudumme Turusen teksteissä aina siihen, että meistä ne kertovat suoraan kirjailijasta itsestään.

•

Tytti Parraksen Jojo (1968) oli meille kaikille uusi tuttavuus, vaikka kotimaista kirjallisuutta olemme kaikki opiskelleet. Tiesimme kirjan ilmestymisaikaisesta kohusta, ja se teki meidät uteliaaksi.

Romaani alkaa tymäkästi. Nuoren kertojanaisen Tinjan etuhampaan puuttuminen herättää kiinnostuksen, ja syitä hammasaukkoon jemmataan kirjassa kutkuttavasti. Sittemmin romaani etenee tamperelaisen opiskelijakommuunin esittelyyn, kämppäkaverin rakastajan kännäilyyn ja hänen pikkupoikansa hyysäämiseen, Tinjan serkkurakastetun muisteluun ja isoveljen apuun.

Minäkertoja asettuu lähinnä sivustaseuraajaksi ja ajautuu tilanteisiin.  Kertojan haahuilu peittää hänen todellisia tunteitaan ja ajatuksiaan.

Aikanaan romaanin aborttikohta ja vapaiden suhteiden kuvaus saivat lukijat pöyristymään. Meihin aborttikuvauksen tarkkuus ja tietty kliinisyys tehosivat. Muutenkin kertyi meiltä Jojosta melkoisen samansuuntaisia kommentteja: väsyimme ryyppyhöpinäkuvauksiin, mutta Parraksen kertojataidoista pidimme muuten.

Etenkin se säväytti, että kertoja malttoi antaa lukijan valita tulkintansa. Johanna korosti sitä, ettei voinut tietää, oliko kuvauksessa kritiikkiä äijäilystä vai ei. Pidimme myös siitä, että kertojan, veljen ja serkkurakastetun konflikti ja menneisyys selvisivät vähitellen.

Lopputulema oli kuitenkin se, että kirja ei jää piirimme ikimuistoisten lukukokemusten joukkoon. Ehkä raportointityyli verotti. Mielensisäisyyttä tai kerrontairrottelua olisi voinut olla enemmän – kuten tällaista:

”Maa jousti jalan alla, kumisi kuin puusilta: tuntui siltä että maan alla olisi ollut toinen metsä, piti vain nostaa turpeet ja siellä olivat sitten puunlatvat ja mustikat ja varis nukkumassa männyn oksilla.”

•

Tytti Parras: Jojo, Saga Egmont iPod-edition, alun perin 1968, 256 sivua. Lainasin kirjastosta.

Odottelen jo juhannusviikolla alkavaa lomaani. Sitä ennen pääsen – ja olen jo päässyt – viettämään viikonvaihteita maaseutukodissani. Kesä vierähtää kaupungin ja maaseudun välillä kulkemisen, pienen kirjoitussuunnitelman edistämisen, lukemisen ja pihapuuhailun kesken. Ja metsän.

Kirjallisuus ja pihapuuhani

Luin ennen toukokuisen Helsinki Litin kirjailijahaastattelua Maja Lunden romaanin Mehiläisten historia. Se ja Lunden jutut Lit-keskustelussa vahvistivat ratkaisujani maalaiskotini pihapiirissä: omalla toiminnalla voi edistää hyönteisten säilymistä.

Olen jo muutaman vuoden pitänyt perimääni pihaa luonnontilassa. (Aluksi se johtui siitä, että ruohonleikkuri meni rikki, ja sitä ennenkin ruohonleikkuu jäi vähälle, sillä jyrkän rinnepihan leikkuu otti voimille.) Voikukat ovat nyt vallanneet alaa, siellä täällä ponnistelee luonnonkukkia: poimulehdet keräävät vesihelmiä ja sininen nurmitädyke tuikkii vihreyden seasta. Vanhempieni vaalimat kukkamaatkin saavat rehottaa villinä.

Samaa luonnonmukaista ideologiaa on levittänyt Eeva Kilpi. Keväällä luin Anna-Riika Carlsonin Rakas Eeva Kilpi -teoksen, jossa muun muassa luonnonmukaisuuden ja puiden elämän suojelu sykähdyttivät. Ponnistelen sille tielle. 

Trimmerillä pyrin poistamaan pihassani vieraslajeja. Muuten luontoihmisenä tarkka isäni haksahti nelisenkymmentä vuotta sitten tuomaan pihaan myrkkyputken ja lupiinin. Tuskastuneena trimmeröin niitä saunan takana ja koetan säästää peltokortteet, metsäkurjenpolvet ja ahomansikat. 

Perustin saunan taakse myös pikkuruisen kasvimaan. Uusia perunoita odotellessa!

Richard Powersin Puut kunnioittaa Eeva Kilven tapaan puiden elinoikeutta. Koen piinaavaa ristiriitaa: pitääkö minun pienesti harventaa talonviereistä metsää saunapuita saadakseni ja ylläpitääkseni talon nimeä, Haavikkoa? Haavat ovat muutamana viime vuosikymmeninä jääneet tontilla alakynteen muiden puulajien kanssa.

Kesän lukutuokiot

Rakensimme mieheni kanssa vanhan vaahteran alle pikkupation ja asetin sinne vanhan puutarhatuolin lukutuliksi. Lisäksi käytimme noin 60 vuotta vanhan jakkaran rungon pöydänjalaksi ja pöytälevyksi puulaatan, jota myydään puutarhaelementiksi. Maljakollinen lupiineja kruunaa kaiken. 

Siinä on tilaa yhdelle hengelle nauttia kesälukemisesta ilta-auringossa. Muun ajan päivästä pistäydyn lueskelemaan pihakeinuun, samaan jossa olen maalaiseloni kaikki vuoden kiikkunut lukemassa – keinunpäälliset ovat sentään vaihtuneet entisten haperruttua.

Aion siis lueskella kesällä ilokseni ja hengenravinnokseni. Erityistä lukusuunnitelmaa ei minulle ole, etenen tunnelman mukaan.

Kesäni bloggaustauko

Rauhoitan kesäni vapaalle mielen vaeltelulle. Bloggaamisesta nautin yhä, mutta viime kesän tapaan pidän julkaisutaaukoa. Tänä kesänä julkaisen juttuja vain näin:

• kesäkuun alun dekkariviikolla
• Eeva Joenpelto -palkinnon tiimoilta
• kesäteatterikokemus Suomenlinnassa
• lukupiirijuttu 12.6.
• juhannusjuttu
• runon ja suven päivän runojuttu 6.7.
• heinäkuinen naistenviikko 18. – 24.7.
• klassikkohaaste 31.7.

Muista naistenviikkohaaste: pyöritän sitä kymmenettä kertaa!

Elokuussa taas julkaisen kenties jutun, pari viikossa.

Toivottelen kaikille lukuisaa, leppoisaa suviaikaa

näin kesäkuun alkaessa.