Maritta Lintunen: Stella

Nautiskelen tätä kirjoittaessani Schumannin laulusarjasta Frauenliebe und leben. Pianosäestys tukee naisääntä, joka sävykkäästi etenee tunnelmasta toiseen. Se selkeyttää ajatuksiani, joita setvin Maritta Lintusen Stella-romaanin (WSOY 2017) jäljiltä.

Ja musiikissahan on outoja, lääkitseviä voimia.
Outoja, lääkitseviä voimia? Niin kuin minä en sitä tietäisi.

Stella on aikanaan ollut taitavan ooppera- ja operettilaulaja Sylvi Indreniuksen tähtirooli. Erinäisten epäonnisuuksien jälkeen Sylvi vetäytyi varhain estradeilta. Vanhan Sylvin luo muuttaa runoilusta kiinnostunut maalaistyttö Liisa, joka saa hetken kokea taiteilijadiivan kulissit ja niiden takaisen tavan elää. Sylvi imaisee Liisan elämänsä, samoin Liisan Juri-vauvan. Juri on synnynnäinen muusikko, mutta pojan teini-iässä äiti myy pianon ja painostaa sittemmin lapsensa opiskelemaan lääkäriksi. Aikuisena Juri on etäinen mies, elämässään hukassa.

Romaanin jännite vetää kahteen suuntaan. Siinä kerrotaan takautumin Liisan ja Sylvin yhteisvuosista. Reaaliaikaa on Jurin aikuisuuskriisi, johon liittyy selvittämätön menneisyys. Tematiikassa tärkeää tuntuu olevan taiteen lisäksi etäiset äiti-poika-suhteet ja vaietut asiat. Myös muistin salaisuuksia sivutaan, näin esimerkiksi Juri:

 Jos alle kaksivuotiaan muistiin painuu tuolla tavoin kokonaisia lauseita, on hyvinkin mahdollista, että minulla on jossakin muistini tiedostamattomissa kerroksissa kokonainen soittolista. Luoksepääsemätön arkisto. Mitä sieltä mahtaisi löytyä? Sylvi Indreniuksen laulua? Bachia ja Beethovenia? Hellittelyä ja lepertelyä? Ehkä kokonaisia tarinoita, joita hän on minulle äidiltä salaa kertoillut?

Musiikki on merkittävä motiivi ja symboli. Jurille se on tukahdutettu unelma onnesta, melkein menetetty mahdollisuus. Siihen liittyvät Jurin sopraanosuhteet ja tietyn flyygelin metaforaksi kasvava merkitys. Liisaan liittyen motiivi on monimutkaisempi. Musiikin kieltäminen on defenssi omaehtoisuuden säilyttämiseksi, mutta hän ei erota sitä, mitä vaikutuksia taiteen tukahduttamisella on omalle pojalle. Sylville taiteilijuudesta luopuminen merkitsee kokonaisvaltaista elämänpettymystä, jota kompensoi intensiivinen Liisan ohjailu ja Jurin omiminen.

Stella

Lukukokemuksessani ei kaikki loksahda oikein paikoilleen. Pidän heppoisena lähtökohtaa, jossa vanha nainen junailee itselleen Liisasta perheen, itsenäistynyt Liisa esittää ainoastaan kovanaamaa ja Jurin kihlattu on vain itsekeskeinen sopraanoäänen kaikukoppa. Hapuilen uskottavuusongelmissa, vaikka motiivit ja perustelut ovat selvät. Todennäköisesti vika ei ole kirjassa vaan ehkä lukutilanteessa, jossa en täysillä tempaudu kirjan tunnelmiin.

Stellan vaikutukset ovat vähittäisiä. Vaikken ensin valloitu, silti psykologinen tapa kuvata henkilöitä ja heidän vaikuttimiaan tuntuvat jälkijättöisesti. Taiteilijuuteen liittyvät voimakkaat tunteet siis ylettyvät kuitenkin minuun. Kolmen keskushenkilön kohtalot kiertyvät siten, että heiltä on eri syistä evätty mahdollisuudet toteuttaa itseään taiteilijoina. Se vaikuttaa niin, että he kasvavat väistämättä vinoon, ja ihmissuhteet kärsivät peruuttamattomasti.

Stella on rakenteellisesti vaihteleva eri kertojaäänien ja aikatasojen vuoksi. Toisaalta pidän romaania perusproosana, jossa juoni erottuu, kerronta on sujuvaa ja psykologinen ote on vahva. Maritta Lintusen tuotannosta olen aiemmin lukenut vain Hulluruoholan. Siinä on keskeistä Stellan tapaan epäselvät perhesuhteet ja menneisyyden painolastit. Tiedän, että Lintusen Mozartin hiukset -romaanissa on myös kyse pianistista Jurin tapaan.

No, nyt kirjoitusrupeamani taustalla soinut Schumannin laulusarja päättyy. Se ei sattumalta ole postaukseni ääniraita, vaan liittyy oleellisesti Stellan juoneen. Mielessäni kaikuu musiikin lisäksi Sylvin sanat: taiteilijat ovat ihan tavallisia ihmisiä, vaikka mahdollisesti keskivertoa itsekeskeisempiä.

– –
Maritta Lintunen
Stella
WSOY 2018
taiteilijaromaani
114 sivua e-kirjana.
Luin BookBeatin kautta.

Muistutan: taiteilijaromaanihaaste ei ole enää käynnissä, mutta Lintusen romaani olisi siihen hyvin sopinut. Haasteen yhteenveto on on TÄSSÄ.

Taitelijaromaani

2 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, Taiteilijaromaani

2 responses to “Maritta Lintunen: Stella

  1. Ritva Suhonen

    Olen lukenut Lintuselta kaksi novellikokoelmaa ja pari päivää sitten Stellan, josta ystäväni piti paljon ja suositteli minulle. Vika on varmaankin minussa, kun en pääse kertomusten imuun.
    Lintusen henkilöhahmot jäävät yksiulotteiisiksi ja pinnallisiksi enkä innostu heistä. Stellassa musiikkikin jäi toisteisuudessaan vähän päälleliimatuksi.

    • Jotain viehättävää Stellassa on, mutta osin minulle kävi kuten sinulle, eli en päässyt syvälle henkilöihin, en ihan kaikkien henkilöiden motiiveihinkaan. Aineksia olisi. Minua musiikki elähdytti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s