Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä

Odotan aina jännittyneenä Elif Shafakin uutta suomennosta. Minkälainen kuva Istanbulista tällä kertaa välittyy? Miten eri henkilöitä kuljetetaan niin, että erilaiset mentaliteetit välkehtivät? Onko mukana historiaa ja eri aikatasoja? Pureeko lännen ja idän dikotomia? Tuleeko juoniyllätyksiä niin kuin yleensä tulee?

Eevan kolme tytärtä (Gummerus 2018) sisältää tuota kaikkea. Romaani kulkee kahdessa aikatasossa. Menneessä liikutaan usean vuoden ajan, ensin lapsuudessa riitaisassa perheessä Istanbulissa, sitten Perin mullistavassa opiskeluajassa Oxfordissa. Nykyhetki on tavallaan yhdenpäivänromaani, jossa muutaman tunnin ajan valotetaan Perin elämäntilannetta kotiäitinä ja Turkin nykytilaa. Nykyajan näyteikkunana toimivat sekalaisen istanbulilaisyläluokan kutsut. Aikatasoja vuorotellaan siten, että jännite pysyy tiukkana: tiedän merkittävän käänteen tai salaisuuden vähitellen paljastuvan. Se selviää, sen lisäksi lopussa tapahtuu yllärikäänne.

eevan kolme tytärtä

Safak kirjoittaa vetävää henkilö- ja juonivetoista proosaa. Se on niin sujuvaa, että tärkeät teemat ovat välillä jäädä sen jalkoihin. Nyky-Turkin jäytävä tilanne ja uskonnollisuuden voimistuva varjo häilähtää usein, ja on ehkä todenmukaista, ettei se saa selkeää päivänvaloa. Näppärästi kaksijakoisuus maallisen ja uskonnollisen, jopa taikauskoisen rituaalisen uskonnonharjoittamisen,välillä näytetään jo Perin vanhemmissa, jotka kinastelevat äärilaitojen edustajina.

Jumalan pohtiminen on Perin perisynti – jos niin voi sanoa. Se muuttuu kirjan agendaksi Oxford-kuvauksessa, jossa Peri päätyy karismaattisen opettajan Azurin jumaluuskurssille. Azuriinkin liittyy romaanin vaihtoehtopyörittely: mikä on oikein vai väärin vai siltä väliltä, esimerkiksi onko Azur nuorten sieluilla pelaava manipuloija vai omaa ajatteluun johdattava hyvä haltia – vai erehtyväinen, yksinäinen ihminen. Kolmen erilaisen muslimitytön tuttavuus – ja oikeastaan heidän suhtautumiseroavaisuutensa – on romaanin keskeisaineistoa.

Nyt on pakko juhlia”, Shirin sanoi. ”Kolme nuorta musliminaista Oxfordissa! Syntinen, Uskova ja Epävarma.”

Mona ja Peri miettivät hetken hiljaa, mikä nimitys sopii keneenkin. Sitten Peri otti viinilasin ja kohotti sitä. ”Meidän ystävyydellemme!”

Eevan kolme tytärtä koukuttaa minut rakenteen vuoksi. Perin persoonassa on kiinnostavan aukeamattomia piirteitä, ja se lisää kiinnostavuutta. Pidän siitä, että lopussa joitain menneisyyden ovia suljetaan, mutta silti jää paljon auki. Syyllisyyden paino ja menneen vaikutus nykyiseen liittyy niin yksilöön kuin koko Istanbuliin ja Turkkiinkin. Sitäkin Shafak kuvaa. Henkilökuvaus ei ole järin syvää muuten kuin päähenkilön osalta, mutta se ei haittaa minua. Välillä jokin hiuksenhieno piirre erottaa Shafakin viihteellisyydestä, esimerkiksi valmiita vastauksia ei juuri anneta.

Ihastuin Shafakin proosaan Rakkauden aikakirjan avustuksella. Siinä kerrottiin nykyajan ohella Rumista, 1200-luvun merkittävästä suufifilosofista. Kirjan innoittaman olen jopa lukenut Rumin runoja. Eevan kolme tytärtä -romaania lukiessani harmittelen sitä, etten tiedä Rumista ja suufilaisuudesta tarpeeksi. Uskon rumilaisen pohjavirtauksen kulkevan Shafakin romaanin pinnan alla. Yhtä kaikki, romaani miellyttää minua vakavankutkuttavana lukuromaanina.

– –

Elif Shafak
Eevan kolme tytärtä
suomentanut Sari Karhulahti
Gummerus 2018
romaani
484 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

Kaikki Shafak-kokemukseni: tässä.

Eevan kolme tytärtä muissa blogeissa, mm. Donna Mobilen kirjat, Kirjaluotsi, Kirjasähkökäyrä, Lukuneuvos, Mummo matkalla, Yökyöpelihapankorppu lukee.

6 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

6 responses to “Elif Shafak: Eevan kolme tytärtä

  1. Pidin kovasti tästä kirjasta ja myös edellisistä Shafakin suomennoksista. Vain tuo Rakkauden aikakirja on lukematta ja aika varmasti luen sen vielä. Shafakin kirjoista tietää, että nyt tulee kirja, joka koukuttaa mukaansa…

    • Safak on hyvä kertoja, vetää mukaansa tarinaan ja henkilöiden kohtaloihin. Tässä kirjassa pidin kovasti siitä, että kaikkea ei kerrottu. Lukijaa ei aliarvioida.

  2. Shafak käsittelee vaivattoman oloisesti laajojaa inhimillisiä ja universaaleja teemoja pilkkoen ne ja ja solmien langanpäät toistensa lomaan jättäen lukijan ajatuksille tilaa. Erityisesti ihastuin kirjailijan omaleimaiseen kerrontatapaan, joka tarjosi oivan lukukokemuksen.

    • Hienosti tiivistätä Shafakin kerrontatavan! Jotkut pitävät käsitettä ”lukuromaani” huonona, mutta minusta se kuvaa hyvin kirjoja, joiden juoni vetää, henkilöt kiinnostavat ja tapahtumat pakottavat selvittämään, mistä kirjassa on kyse. Safak taitaa sen.

  3. Tämä taitaa olla vähän kevyempää kirjallisuutta kuin Shafakin aiemmat tai ainakin sellainen kuva mulle tekstistäsi välittyi

    • Ei oikeastaan, edellinen Shafak-suomennos on mielestäni kevyempi. Jumaluusmietinnät ovat kirjassa tärkeitä päähenkilön kehityskertomuksen rinnalla.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s