Sally Salminen: Katrina

Sally Salmisen Katrina-romaanin (Teos 2018, alkuteos 1936) uusi tuleminen tuntuu hieman hämmentävältä, ja luen kirjaa alkuun haparoiden. Luenko sitä vain suomentaja Juha Hurmeen vuoksi? Onnistuuko aikanaan maailmanmenestyksen saavuttanut kirja puhutella nykylukijaa vai pitääkö minun peilailla sitä ilmestymisaikaansa? Onko tämä kirja, josta nyt pitäisi pitää?

Ahaa, tämä on tällaista tavallista luokkatietoista suomalaisproosaa, Linna tulee mieleen, vaikka Ahvenanmaalla ollaankin. Aijaa, ei tässä ainakaan mitään kokeilevan modernia ole, kronologista kolmannen persoonan kerrontaa vain.

Sitten karkottuvat tausta-ajatukset: luen vain romaania, joka kertoo yhden naisihmisen elämäntarinan 1800-luvun loppukymmeniltä 1920-luvulle. Mitä pitemmälle romaanissa etenen, sitä vähemmän vaivaan päätäni ulkokirjallisella, ja viimeisiä sivuja tihrustelen liikuttuneena.

Katrina

En ryhdy aprikoimaan, mikä aikanaan Katrinassa väkeen vetosi (vaikkei Suomessa: siitä kuulin Hurmeen näkemyksiä, ks. tässä). Minuun kirja vaikuttaa konstailemattomuudellaan. Kerronta on suoraa tilanteiden kuvausta, jossa vilkkuu tarkka psykologinen silmä. Kirja on arvokas köyhälistökuvaus, kehityskertomus, avioliitto- ja perheromaani, kyläyhteisökuvaus ja muuttuvan saaristolaiselämänmuodon tallennus.

”Eikö hän siis ollut mikään muu kuin väline uusien orjien hankkimiseksi.”

Katrina haksahtaa nuorena pohjalaisneitona suurisuiseen merimieheen ja saapuu nuorikkona kallion kyljessä kököttävään mökkiräyskään Ahvenanmaalle. Talollisen tytär luulee saapuvansa omenapuiden ympäröimään valkoiseen huvilaan. Katrina huomaa pian löperön miehensä olevan kylällä yleinen pilkan kohde ja työläisten elinolot vauraiden kapteenien käskyvallan alla alisteiset.

Realismin perinteitä noudattaen romaanissa on paljon arkisen työn kuvausta. Katrina köyhän torpan eukkona on velvollinen tekemään työtä kuin työtä isännälle kuin isännälle. Välillä hän sisuuntuu pitämään puoliaan, mutta kokonaisuutena elämä on kunnollista, kunniallista ja kuuliaista. Naapurin Beda toteaa kuolinvuoteellaan seuraavaa:

”Nyt se on loppu, enkä tiedä minkä tähden olen elänyt. Hätää ja kurjuutta ja raskasta työtä koko ajan. Ei ole ollut aikaa olla ihminen.”

Romaanissa on paljon katkeruutta ja eri tapoja käsitellä sitä. Katrinalla on katkeruuden ohella aikaa olla myös ihminen. Hän synnyttää neljä lasta, ymmärtää vaistomaisesti jokaisen erilaisuuden ja seuraa sydän syrjällään poikien kasvua miehiksi, jotka irtautuvat äidistään.

Merkityksellistä on merenkäyntiyhteisön vuodenkierto, jossa miehet sulan kauden ajan seilaavat merillä ja talvet tekevät töitä talollisille. Arvo lasketaan työpanoksen mukaan. Katrina tekee kaikkensa perheensä eteen, ja hän raataa kodin kalliopihaan myös kolmen omenapuun puutarhan, yhden puun jokaiselle pojalle. Kaksi puuta kuolee – miten käy poikien? Katrinan tarina ylistää sitkeyttä, periksiantamattomuutta ja elämänuskoa. Se koskettaa.

”Maailma ei ollut läpeensä pimeä niin kauan kuin joku ajatteli häntä ja kaipasi häntä ja tarvitsi hänen läheisyyttään.”

Katrinan ja Johanin avioliiton kuvaus yllättää. Tässä ei käykään niin, että liitto tuhotuu odotusten romahtamiseen ja puolison kunnioittamisen vaikeuteen. Suhde muuttuu:

”Se pakotti hänet unohtamaan Johanin laiminlyönnit ja olemaan näkemättä hänen heikkouttaan. Ja siksi, että hän kerran oli varmuudella täysin riistänyt Johanilta kaikki hyvät ominaisuudet, tuli jokainen huolenpidon tai ystävyyden osoitus tämän taholta hänelle ilahduttavana yllätyksenä. Oli kuin hän olisi alkanut löytää helmiä roskaläjästä.”

Lojaalius kuvataan rujosti, silti siinä on lämpöä. Romaani saa ymmärtämään, ettei Katrina vain alistu kohtaloonsa lapsellisen ja saamattoman miehen puolisona. Suurin kaikista puetaan koruttomasti sanoiksi: ”Hän oli löytänyt onnen tekemällä toisen onnelliseksi.”

Katrinan ulkopuolisuus ja perheen asema yhteisössä määrittävät paljon. Se, miten vanhemmat ja kodin köyhyys vaikuttavat lapsiin – se on toinen tarina, kipeästi mutta hienosti kirjassa kuvattu.

Oliko elämä kärsimisen arvoista, kun kaikki katosi tällä tavoin kuin kaste auringonpaisteessa, niin että mitään ei jäänyt jäljelle?”

Lue vastaus Katrinasta. Minulle romaani on lukemisen arvioinen elämys. Sen realismi  tuo oudosti turvallisuutta, enkä kaipaa kerrontakikkoja, aukkoja tai näkökulmakeikauksia. Yhden elämänkohtalon, ”pienen ihmisen”, tarina riittää. Luen kirjaa kuin olisin juurtunut Västerbyn kylän Klintenin töllin pihakallion koloihin – niihin, joihin Katrina raahasi multaa ja istutti kehäkukkia omenapuiden juurille. Romaani nostaa epäkohtia, näyttää monet uhraukset ja varattomuuden vaikutukset elämään. Näin yksi fiktiivinen elämäntarina voi olla kuva ajasta, ihmisistä ja ihmisen arvosta. Sellaisenaan ajaton.

– –

Sally Salminen
Katrina
suomentanut Juha Hurme
Teos 2018, alkuteos ilmestyi 1936
romaani
446 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.

P.S. Katrina oli viime vuonna Ylen Kirjoen Suomi -sarjassa vuoden 1936 kirja. Kirjan esittelyssä on uuden suomennoksen tekijän, Juha Hurmeen ajatuksia kirjasta.

3 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

3 responses to “Sally Salminen: Katrina

  1. Paluuviite: Etkot – Turun kirjamessut 2018 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  2. Marja Mikkilä Salo

    Isäni. Sulo Mikkilä s. 1906 1990 omisti Katrina romaanin. Hänen mielestään kirja oli paras hänen lukemansa kirja. Itsekin luin sen nuorena jo.Isäni teki elämäntyönsä kansakoulun opettajana Vetelissä.Kirpputorilta ostin 1947 vuonna ilmestyneen 11.painoksen,koska kotini kirja on vanhemmalla sisarellani.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s