Heikki Kännö: Sömnö

Heinäkuisena helleviikkona sitten tartuin jostain tuntemttomasta syystä välttelemääni Sömnö-romaaniin. Ehkä romaanin paksuus piti sitä kyynärmitan verran etäällä, vaikka Heikki Kännön kirjasta pokkaama Runeberg-palkinto hivutti kiinnostusta sentti sentiltä lähemmäksi. Näin siinä kävi.

Ensimmäinen kolmannes

Romaanilla on monta aloitusta. Yhtä niistä sävyttää wagneriaaninen kohtalokkus. Tajuan: tämän on romaani, jonka menoon on antauduttava, sen on annettava vyöryä.

Romaanissa elämäkerturi Isak Severin kerää materiaalia taiteilija Werner H. Bergeristä. Wernerin elämään päätyäkseen, on Severinin selvitettävä aiempien polvien elämää. Isoisä Samuel vaimoineen ja lapsineen on tärkeä lähtökohta.

” ’Tarkoituksesihan on kirjoittaa elämäkerta mystiikan maailmaan hurahtaneesta taiteilijasta. Mikset keskity siihen? Piruako teet hänen isänsä opiskeluaikaisilla toilailuilla?’

’Olen tarkka. Ehdottoman tarkka. Kertoakseni vähän, minun on tiedettävä kaikki.’ ”

Jonkinsortin maagista realismia tässä on. Saan illuusion poikkeushenkilöiden elämäntapahtumista, joihin liittyy monia maita ja mantereita sekä mystisiä piirteitä. Niistä vähin ei ole Samuelin kuolema yli 120-vuotiaana – muutakin yliluonnollista ilmenee kuin ikä.

Kun luen kiehtovaksi kasvavaa kirjaa äänettömän ja tuulettoman kesäillan valossa, vanhan pihakeinun huojunta tehostaa siirtymistä romaanin omalaatuiseen tunnelmaan.

Toinen kolmannes

Pihakeinuttelu jatkuu, nyt hellepäivän varjossa. Epätodellinen tunnelma ei katoa, sen rinnalla kerrontavarmuuus takaa uskottavuutta.

Tarina liikkuu Samuelin lapsiin ja Wernerin isään Maxmillaniin. Varakas suku on sekoitus yritysälyä ja taiteellista lahjakkuutta. Ja tietenkin salaisuuksia. Ymmärrän Sömnön olevan romaanin, jota lukiessa saa päivitellä, miten joku on osannut keksiä tämän kaiken.

Sömnö on Bergerin suvun saari Ruotsin rannikolla. Maapläntti inhimillistyy, ja vaikuttaa elimellisesti henkilöihin.

”Saaren karttaan piirretty muoto muistuttaa viistosti kuvattuja huulia, mutta kun sitä tarkastelee ilmakuvasta tai kauempaa mereltä hieman mielikuvitustaan käyttäen, syntyy illuusio kyljellään aallokossa makaavasta naisesta, jonka lantionkaari, reisi,käsivarsi ja olkapää ovat paljasta kalliota, pää ja hiukset männikköä ja ruovikkoa, ja jonka uumalla kohosi vielä kaksi vuotta sitten punamullalla maalattu viehättävä kaksikerroksinen mökki ja sitä ympäröivät piharakennukset.”

Harva romaanin henkilö kerää sympatiapisteitä, vaikka hetkittäista hulvattomuutta hersyää. Nyt romaani alkaa lähestyä elämäkerran pääkohdetta, Werneriä, ja taiteilijan taival tarjotaan menestyksellisenä mutta privaattielämä takkuisena. Henkiset harrastukset eivät suojele raadollisuudelta.

Kiinnitän huomiota elämäkerturiin, joka pistää omiaan, on siten kyse haastatteluista tai lainatuista romaanikatkelmista. Tästä kehkeytyy vielä kiinnostavaa: mitä kertoja itsestään peittää ja paljastaa?

Loppukolmannes

Tarkennan romaanin elämäkertaidean: kertoja valmistaa elämäkerran suurellisesta taitelijasta Bergeristä, mutta sivutuotteena väsää tätä paljastelutarinaa.

”Wernerin silmät laajenivat, ja hän kalasti vaikutelman röyhtäisemällä kumeasti. Ymmärsin tuskastuneena, ettei sanaakaan sanelimelle tarttuvasta sepustuksesta voisi hyödyntää hänen elämäkerrassaan.”

Henkilöitä on runsasti, samoin henkilöihin leikkavia, kiemurtelevia tarinalinjoja. Juonia on lukuisia, niiden kertaaminen tai erotteleminen postaukseeni vaikuttaa järjettömältä. Ne on jokaisen napattava omin lukuvoimin. Henkilöt jäävät kesken tai esitetään vain joltain kulmalta käännettyä, ja se on osa kirjan viehätystä – osittaista pikkutarkkuutta, osittaista suurpiirteisyyttä.

Yhdistävänä tekijänä on Bergerien suku, mystiikkaan vivahatavat viritykset ja päähenkilöiden seksuaaliset päähänpinttymät. Kieli ja kerronta laukkaavat pitelemättömän mielikuvituksen voimin. Pidän siitä, enkä piittaa, kun eksentrisyys jyrää.

Viimeisen sivun käännyttyä jotkut Bergereistä (etenkin vaimot ja lapset) ja kerrontataito valvottavat. Silti tiedän, ettei Sömnö jätä minuun pitkää unettomuutta, mutta tulen muistamaan sen romaanina, joka virkisti kuumia kesäpäiviäni. Nautintoaine.

– –

Heikki Kännö
Sömnö
Sammakko 2018
romaani
550 sivua.
Lainasin bloggajakaverilta.

Muissa blogeissa mm. Kirjaluotsi, Kirja vieköön!, Kulttuuri kukoistaa, Oksan hyllyltä ja Mummo matkalla.

8 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani, Taiteilijaromaani

8 responses to “Heikki Kännö: Sömnö

  1. Kuvasi heijastaa hyvin teoksen luomaa sadunomaista tunnelmaa, joka ei jättänyt ulkopuoliseksi vaan vei lupaa kysymättä mennessään.
    Pitkä kirjoitusprojekti koituu lukijan hyödyksi ja kyllähän Heikki Kännö armoitettu kertoja on. Onkin erittäin mielenkiintoista nähdä, millä hän meitä seuraavaksi ilahduttaa ja ihmetyttää:)

    • Omapetäinen rommani, ei ihme, että palkittiin runebergilla. Kirjailijan kuvataiteklijuus pääsi myös oikeuksiknsa visuaalisessa tekstissään.

      Keinutellen kesäkuumalla kirjaan ehkä siivilöityi lisätunnelmia. Kyllä lukutilanne vaikuttaa kokemukseen.

  2. riitta k

    ”Ymmärrän Sömnön olevan romaanin, jota lukiessa saa päivitellä, miten joku on osannut keksiä tämän kaiken.”

    Niinpä – Kännö on aivan mieletön. Mutta on sulla ollut hellelukeminen, mun pää ei olisi Sömnötä menneessä kuumuudessa kestänyt 🙂

  3. Minulle tämä oli kyllä todella sykäyttävä! Miten runsas ja päällekäyvä. Ai että, nautin, vaikkei helpolla päästykään.

    • Päällekäyvä, hyvä luonnehdinta! Herkullinen romaani todellakin, sillä sieltä voi poimia niin monenlaisia juonilankoja ja henkilöitä. Jos jos vielä valitsisin yhden kesään sopivan vertauksen, niin ainekset lipuvat ja jokunen kohta ihan myrskyää!

  4. Paluuviite: Heikki Kännö: Runoilija | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  5. Paluuviite: Heikki Kännö: Ihmishämärä | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s