Verkkoaika nyt ja V. S. Luoma-aho: Luonteita

Kirjastot ovat kiinni, mutta vielä ovat auki kirjakaupat, markettien kirjaosastot ja kustantajien verkkokaupat. Verkon e- ja äänikirjapalvelut saattavat elää nyt kulta-aikaansa: niistä löytää aika rajattomasti uutta ja vanhaa kirjallisuutta. Lukemista saa siis hankittua.

Kirjallisuuden saavutettavuuden turvaamiseksi löytyy myös ilmaista verkkokirjallisuutta. Esimerkiksi seitsemän nykyrunoilijaa julkaisi viikko sitten runovideon Runous. Nyt. Se muistuttaa, että runoilijat ovat kirjailijuuden lisäksi esiintyviä taiteilijoita, joiden tienesteihin poikkeustilanne vaikuttaa merkittävästi. Video on kyllä hieno kooste nykylyriikkaa, suosittelen!

Runokustantamo Poesia on jo pitkään kotisivuillaan tarjonnut runokokoelmia ilmaislukuun. Korona-ajan alkuun Poesia päästi taas avoimesti verkkoon muutaman teoksen viime vuosilta. Yksi niistä on V. S. Luoma-ahon kokoelma Luonteita (Poesia 2018).


Verkkokirjoina runojen lukeminen ei ole minulle yhtä luontevaa kuin kirjasta luettuna – lehteiltävyys ja selailtavuus puuttuu, minkä koen runojen lukemisessa oleelliseksi. Siis sen, että pääsen peruuttamaan ja palaamaan aiemmin lukemaani. Luoma-Ahon kokoelma sisältää proosarunoja, ja jokainen lyhyt katkelma on oma juttunsa, joten selailtavuus ei ole samanlainen elinehto kuin yleensä. Kirjan 30 proosapätkää sitoutuvat otsikkoonsa, eli kyse on erilaisten luonteiden kuvauksesta.

Valitut luonteet eivät ole järin mairittelevia inhimillisiä piirteitä. Joukossa on muun muassa moukkamaisuus, kaistapäisyys, inhottavuus ja epäkohteliaisuus. Enpä luonnehtisi yhtäkään kirjan otsikkoa positiiviseksi ominaisuudeksi.

wp-1585465273079.jpg

Mikä tekee proosajutuista runoja, proosarunoja? Kirjan luvut ovat lyhyitä, suorasanaisia. Virkkeet ovat napakoita ja rakenteeltaan selkeitä. Runomaista yllättävyyttä niihin osuu arvaamattomin asiasiirtymin ja ilmaisuin. Siitä kai proosarunossa on kyse, odotetun etenemisen odottamattomasta hajottamisesta, mielleyhtymien laventamisesta. Näin esimerkiksi kirjan luvussa ”Tyhmyys”.

” – -. Näyttää siltä, että selviytymiskeinoiltaan tyhmä on usein ylivertainen ja tavoittamattomissa; pehmeästi laskeutuva, niin sanotusti onnellinen. Hän lapioi naapurihaudan mullat päälleen, koska ei ymmärrä vertauskuvaa. Sana on hänelle kasa kirjaimia. Tyhmä on kuin rakastunut: valmis antamaan muille jotain, mitä nämä eivät halua eivätkä voi ottaa vastaan. – -.”

Mikä ettei ihmisen ikävä inhimillisyys kiinnosta. Kyllä näitä purevia pätkiä lukaisee. Kirjan kuvitus lisää kiinnostusta, sillä Jaakko Pallasvuon viitteellinen, vilkas viivankäytto tuo proosarunojen kylkeen tuplatulkittavaa.

Sudenkuopaksi minulle kuitenkin koituu yleissivistymättömyyteni. Se estää kirjan kokonaisarvioinnin. Luoma-ahon kirja on verrokki Theofrastoksen samannimiseen ja samoin otsikoituun kirjaan antiikin ajoilta (noin 300 eaa), ja samuus ulottuu jopa kirjan kansiin asti: kansilehdellä on suoraan kirjojen samanlainen sisällysluettelo. Mitä tästä nyt sitten sanoisi, kun en tunne antiikkisia alkutekstejä? No, muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan? Ei taida.

V. S. Luoma-aho
Luonteita
Poesia 2018
37 sivua.
Luin PDF-kirjan kustantajan sivuilta: tässä.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, proosarunot, Runot

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s