Yöpöydän kirjat -blogi haastaa kesäkuun aikana julkaisemaan juttuja sateenkaarikirjallisuudesta. Postaan haasteessa kirjasta, jossa suhteisiin vaikuttavat kulttuuri- ja kielierot.
Emma Kantanen on peligraafikko, joka on työskennellyt Roviolla ja kiinalaisessa peliyhtiössä. Sitä ei voi ohittaa Kantasen esikoiskirjassa Nimi jolla kutsutaan öisin (Gummerus 2019). Romaani kertoo Kantasen oloisen naisen Kiina-vuodesta.
Minäkertoja kuvailee olosuhteita pelifirmassa, jossa piraattitoiminta kuuluu oleellisesti konseptiin. Työaikalaeista ei ole kuullut kukaan, ja paineisessa hommassa on fysiikka ja psyyke koetuksella. Pään päälle käy lisäksi se, että harva osaa englantia, eikä kertoja osaa kiinaa. Ulkopuolisuuden tunne on kouriintuntuva.
Kirjan kiinnostaviin hetkiin kuuluvat havainnot kulttuurisista tulkintavaikeuksista ja ihmisten välisistä suhteista työssä ja privaatisti. Kertoja etsiytyy vapaa-ajallaan lesbopiireihin, joiden hierarkinen lala-kulttuuri on kertojalle aivan uutta, jopa vaarallista. Kirja kuvaa hyvin piilotettua alakulttuuria, jossa uusi tulokas etsii ja hukkaa paikkaansa.
Kirja vaikuttaa kertojan irtiotolta, määmatkalta. Mielenkiintoista on se, miten varoittamatta kaiken keskellä kertoja heittää jotain isästään, äiti mainitaan puistattavasti vain kerran. Aluksi isämuistelot vaikuttavat helliltä, vaan vähitellen satuttavat irtokivet lentävät peruskallioksi luulemastani taustatekijästä.
Paikoitellen kaipaan tiivistämistä, sitten siellä täällä on kaunokirjallista lentoa. Eksentrinen kokemus välittyy. Siinä merkitystä on, missä ja milloin milläkin nimellä kutsutaan tai keneksi itsensä kokee, mitä antaa itselleen tapahtua.
”Joku sanoi nimeni enkä ollut täysin varma, oliko se alkuperäinen vaiko kiinalainen nimeni. Jos alkuperäinen nimeni lausui kiinalaisittain, se oli tavallaan sama asia.
Minun oli edelleenkin vaikea uskoa olevani olemassa, kun joku Pekingissä lausui nimeni.”
– –
Emma Kantanen
Nimi jolla kutsutaan öisin
Gummerus 2019
autofiktio
430 sivua.
Lainasin kirjan kaverilta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 