”Ihminen voi piirtää itsensä uudelleen niin monin tavoin.”
Näin ajattelee Kaikki kadonneet -romaanin (Tammi 2020) päähenkilö Annu. Ja voisin sanoa niin myös kirjailija Satu Vasantolan tavasta kirjoittaa henkilönsä. Romaanissa Annu kertoo nykyhetkestään minäkertojana, ja takaumia luen Annusta lapsena ja nuorena kolmannen persoonan kerrontana. Niin piirtyy yksi elämäntarina, jonka ääriviivoja värittää varjostus.
Suomalaiseen proosaan kuuluvat ankeat kohtalot, ja siihen traditioon Vasantolan romaani kuuluu. Lisäksi kirja kuvaa selviytymistä sen ohella, että menneisyyden valheilla on pitkät jäljet. Siksi Annusta on kasvanut omatoiminen, kiinnittymätön nainen, joka nyt keski-ikäisenä yhden aikuisen lapsen äitinä löytää itsensä selvittämässä menneisyyttään. Annu on myös ristiriitainen henkilö, joka tekee etiikan rajoilla gynegologityötään ja elämänratkaisuja. Annun tarina alkaa kiehtoa ja koen samoin kuin Annu katsoessaan vanhaa ystäväänsä:
”Teki mieli asettaa lukulasit silmille, katsoa läheltä ja tarkkaan, käydä tämä ihminen läpi sentti sentiltä, etsiä tuttu ja vieras, päättää vihdoinkin, tahdoinko hänet elämääni vai en.”
Juonesta raapaisen vain repaleet. Perhekatastrofi on kulminoitunut Annun lapsuudessa laittomia abortteja tekevän isän paljastumiseen, äidin omatoimiseen, veriseen sairaalareisuun ja tietopimetoon pikkusiskon kohtalosta. Annun ottaa huomaansa parhaan ystävän Lauran perhe, mutta heidät teini-Annu jättää ennen kuin hänet jätetään. Se on pitkälti Annun aikuiselämänkin strategia.
•
Vaikka olen repaleisen kerronnan ystävä, välillä vihjaileva poukkoilu on ottaa voimille. Silti tarinarihmoista solmin lukijana seittiä, johon kuitenkin kiinnityn. Haluan katsoa tämän loppuun asti. Haluan tietää, mitä kaikkea on sattunut ja miksi kaikki sattuu niin pahasti. Kerronta peittää ja paljastelee huolellisin sanavalinnoin ja lauserakentein.
”Muistot tulivat ohuina rihmoina, katkeilivat mistä tahtoivat, liittyivät vain vaivoin toisiinsa. Nostimme niitä toistemme eteen, katsoimme outoja kuvioita, rakensimme haurasta seittiä. Tästä syntyi harva verkko, jos sitäkään.”
Annun lapsuudenmuistojen ja nykykokemusten, etenkin romaanissa vilahtavien sivuhenkilöiden, avulla kirja kantaa painavaa sanomaa. Kaikki kadonneet tarjoaa moninaisen näkymän sen seurauksista, kun naisen ruumiista päättää joku muu kuin nainen itse. Näky on moni tavoin pysäyttävä ja herättää tunteita.
•
Satu Vasantola
Kaikki kadonneet
Tammi 2020
romaani
272 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 