Päivittäinen arkisto: 21 lokakuun, 2020

Petra Rautiainen: Tuhkaan piirretty maa

Pidin tietoisesti ajallista etäisyyttä Tommi Kinnusen romaanin Ei kertonut katuvansa jälkeen, ennen kuin luin Petra Rautiaisen esikoiskirjan Tuhkaan piirretty maa (Otava 2020). Tiesin kummankin liittyvän Lapin sotaan, joskin tiesin myös, että näkökulma on kuitenkin erilainen.

Valintani oli oikea, sillä kahden rankan sotamenneisyyden lukeminen sai nyt väliin ilmaa. Rautiaisen kirja tupruttaa sankkaa kokemussavua aiheesta, josta ei juuri ole fiktiota eli natsien vankileireistä Lapissa ja niiden vaikutuksista paikallisiin ja osallisiin.

Romaanissa vuorottelevat Väinö Remeksen vankileiripäiväkirja Inarista vuodelta 1944 ja Inkeri-valokuvaajasta kertova osuus Enontekiöltä vuosilta 1947 – 1950. Niitä yhdistää se, että Väinö kertoo päiväkirjoissaan muun muassa Kallesta, joka on Inkerin mies. Inkerin osuus liittyy siihen, että hän ostaa Enontekiöltä talon, tutustuu saamelaisukkoon ja hänen pojantyttäreensä Bigga-Marjaan, lisäksi taloon jää vuokralainen, Olavi. Ensisijaisesti Inkeri saapuu Lappiin etsimään selitystä, minne hänen miehensä on sodassa kadonnut.

Juoni sisältää sodanaikaisia salaisuuksia, joista on vaarallista tietää sodan jälkeenkin. Mitä tapahtui Väinölle ja hänen rakastetulleen saamelais-Saaralle? Mitä tapahtui Inkerin miehelle Kallelle? Mitä Olavi salaa Inkeriltä ja miksi? Sota ei jätä rauhaan.

”Oli niin outoa, että jotkut asiat jatkuivat samalla tavalla, vaikka ei ollutkaan enää sotaa.  Ja se vasta outoa olikin, että elämä jatkui, vaikka sota oli ollut.”

Romaanista olisi voinut tiputtaa Inkerin Afrikka-ajat, sillä Lapin sota-aiheet saamelaisteemoineen riittävät jo sakeaksi sisällöksi. Kiinnostavia sivuhenkilöitä on monta, ja vaikka iso osa romaania on sotamenneisyyden vaikutus, saamelaistyttö Bigga-Marja tarjoaa näköalaa tulevaan.

Vankileirien kauheus on sitä, mitä muissakin vastaavanlaisissa kuvauksissa. Natsien ja suursuomalaisten rotuylimielisyys sekä siihen liittyvät puistattavuudet järkyttävät. Mutta sitä ihmettelen itsessäni, että miksi kaiken julmuuden keskellä niin ilkeästi sisuksissa muljahtaa kohta, jossa päiväkirjakirjoittaja kuvailee hyväuskoista joutsenenpoikasta ja sen ampumista.

Kerrontatavan tehokkuus syntyy kiemurtelemattomasta ilmaisusta, joka ei mehusta alkuvoimaisuutta vaan vakuuttaa suoruudellaan. Ympäristön karuus, vuodenajat ja niiden valo vaikuttavat tekstiin. Näköaistimuksilla on romaanissa monia merkityksiä, ei vähiten Inkerin ammatin vuoksi. Yhteen piirteeseen kiinnitän erityishuomiota: ”Kaikkialla haisee”. Romaanissa ylikorostuvat hajuaistimukset, mihin limittyy löyhkätuntemusten ohella symboliikkaa.

Tuhkaan piirretty maa on tosien, vaikeiden asioiden äärellä. Lapin ja alkuperäisväestön moninainen riisto ja poliittinen pelinappula-asema erottuvat henkilöiden elämäntilanteiden taustalta. Hyvä, että historiaamme kytkeytyvä romaanikirjallisuus näyttää tätä.

Petra Rautianen

Tuhkaan piirretty maa

Otava 2020

romaani

174 sivua ekirjana.

Luin BookBeatissa.

5 kommenttia

Kategoria(t): Romaani