Tampereen Vapriikki-museokeskuksessa voi tutustua kymmenkuntaan erilaiseen näyttelyyn, esimerkiksi voi fiilistellä menneitä Finlayson-tekstiilien kuosimuistoin. Nyt keskityn viestintämuistoihin Postimuseossa.
Löysin taannoin lapsuudenkodin vaatekomeron ylähyllyltä isäni säätämän nipun kirjeitä, joita olen nuorena kirjoittanut ja saanut. Niistä avautui jotain sellaista, mikä muuten olisi saavuttamatonta. Kirje on henkilöhistoriaa ja paljastaa sellaistakin, mitä ei kirjoittaessa ole tajunnut. Mutta minkälaista on lukea vieraiden ihmisten kirjeitä? Sen pääsee kokemaan Postimuseossa. Lisäksi kirjenäyttelyyn liittyy monenlaisia tapahtumia, myös draamaa.
”Aika ei jätä meidän rakkauttamme.”
Vapriikin postimuseon Unohtumattomia kirjeitä Suomesta säväyttää muistuttaen viestintämuodosta, joka alkaa olla pitkälti historiaa digitaalisuuden aikana. Näyttelyssä on tavallisten ihmisten kirjeitä, mutta myös kirjeitä samannimisestä kirjasta kuin näyttely (Like 2020, toimittanut Timo Kalevi Fors). Kyllähän kiinnostaa Väinö Linnan kustantamokirje tai Ismo Alangon demoon liitetty saatekirje, mutta tavisten yksityinen kirjedokumentointi osoittautuu vähintään yhtä säväyttäväksi.
Näyttelyn kirjeisiin voi tutustua myös verkossa. Kirjeitä lukevat Seela Sella ja Esko Roine. Kirjeet välittävät elettyä elämää yli sadan vuoden ajalta. Niissä koskettavat lähestyminen sanoin kohti kaukana olevia läheisiä. Esimerkiksi isien kirjeet heilauttavat, kuten yhden isän kirje Tammisaaren vankileiriltä kotiväelle ja toisen isän kirje Aunuksen rintamalta pienelle tyttärelle. Jälkimmäinen isä lähetti kirjeen kera lisäksi metson kotiväelle ruuaksi. Kummasti hetkauttavat myös erokirjeet, jotka ovat samalla rakkauskirjeitä.
Kirjeitä piialle -museodraama
Koin näyttelyssä ihan uuden draamamuodon, museodraaman. Somana ry on dramatisoinut aitojen kirjeiden perusteella noin 40 minuutin draaman Kirjeitä piialle, joka elävöittää mikrohistoriaa. Näyttelyn teeman mukaan kirjeet todentavat henkilökohtaista mutta lisäksi ajankuvaa. Tavallisessa elämässä on draaman ainekset.
Draamatisoinnissa yhdistyvät nykyajan kännykkäviestintä sekä nykyaikakertojan isoisän äidin, Maijan, kirjoittamat ja saamat kirjeet. Maijan kirjedokumentit ovat esityksen pohjana, ja työryhmä on tehnyt esitykseen dramaturgisia lisäyksiä.
Näytelmän nykyajan nainen joutuu pohtimaan mahdollista tulevaa elämäänsä yksinhuoltajana, ja se vertautuu Maijaan, joka piikana ja vähävaraisena joutui luopumaan lapsistaan. Iloluontoisen Maijan aikana ei tunnettu ehkäisyä tai tuettu yksinhuoltajia. Näytelmä näyttää siten naisten valintamahdollisuuksia eri aikoina. Lisäksi tarinoiden taustalla väreilee vähän myös isyyden tematiikkaa, lisäksi hippusellinen alkoholismin ja vanhemmuuden dilemmaa.
Näytelmän Maijaan tutustutaan 1910, jolloin Maija kirjoittaa kirjeen kotiin rakastumisesta venäläiseen matruusiin, joka häipyy. Maija saa aviottoman lapsen ja jättää sen huollettavaksi ”hyvään perheeseen”. Sen jälkeen Maija haksahtaa lipevään apteekkariin, jonka perheen piikana Maija synnyttää kaksi poikaa. Apteekkari rouvineen yrittää silti pitää yllä perhekulissia. Maija pysyy piikana, ja vain nuorimman poikansa kanssa Maija pääsee välillä jakamaan arkea, sillä pojat ovat muiden huostassa – ja niin on Maijakin jonkin aikaa apteekkarin kyllästymisen jälkeen. Näytelmän kirjekokemukset loppuvat 1930-luvulle.
Draama toteutetaan kolmen näyttelijän sekä valoista ja äänitaustoista vastaavan teknisen henkilön voimin kirjenäyttelyn kirjeiden ympäröimänä. Harkituin leikkauksin elävöittyvät Maijan ja nykysukulaisnaisen elämäntilanteet. Tarinassa on kärjistysten ainekset, mutta mustavalkoisuus onneksi karisee, vaikka ensin ounastelen toisin. Maijasta ja apteekkarista vilahtelee monia puolia.
Näyttelijät eläytyvät henkilöihinsä, ja säästeliäs lavastus taipuu hyvin eri kohtauksiin, myös varjokuvan käyttö toimii, ja siten saadaan pari sujuvaa siirtymää. Synkistä vaiheista huolimatta kokonaisuudessa on toivon ja elämän jatkumisen meininki. Olen yleensä vastahakoinen osallistavalle draamalle, mutta nyt yleisö otetaan sopivan hienovaraisesti mukaan. Se sopii intiimiin esitystilaan ja intiimiin aiheeseen. Olen iloisesti yllättynyt museodraamakokemuksesta, joka saa kirjeiden ihmiset hetkeksi elämään.
•
Museokeskus Vapriikki
Postimuseo: Unohtumattomia kirjeitä Suomesta
Somana ry: Kirjeitä piialle -museodraama (Sain esiintyjiltä luvan valokuvien julkaisuun.)
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 