Juri Nummelin: Suomalaisen kirjallisuuden lyhyt historia

Kotimaisen kirjallisuuden historioita on ilmestynyt useita. Mieleeni pullahtavat Eino Leinon (1910) ja Kai Laitisen (1981) koonnit, Yrjö Varpion sarja 1990-luvun lopulta ja Markku Eskelisen proosahistoriikki Raukoilla rajoilla (2016). Viime vuosikymmeninä on ilmestynyt useita kirjoja kaanonin ulkopuolelta, esimerkiksi naisten kirjoittamasta kirjallisuudesta Sain roolin johon en mahdu (1989), ja monista eri genreistä, joista esimerkiksi Juri Nummelin on kirjoittanut.

Minua houkuttelee Juri Nummelinin uutuuskirjan otsikko: Suomalaisen kirjallisuuden lyhyt historia (Avain 2020), etenkin tuo monimielinen lyhyt. Kirjoitettua kirjallisuutta ei pitkiä aikoja ole Suomessa julkaistu. Kirjassa kirjallista perinnettämme käsitellään kompaktisti ja informatiivisesti.

Alkusanat lupaavat, että aihetta lähestytään ”tiiviisti mutta innostavasti ja kriittisesti”. Eli odotan napakkaa yhteenvetoa. Lisäksi odotan sitä, miten tämä aikamme näkyy kirjan valinnoissa ja siinä, miten ilmiklassikoitamme luonnehditaan, sillä kirjoittaja lupaa esipuheessa välttää ilmeistä.

•

Jo sisällysluetteosta erotan, että mukana ovat viihde- ja lanu-kirjallisuus, lisäksi kirja etenee ihan viimeaikojen kirjailmiöihin. Alku vakuuttaa: mutkia vedetään suoraksi linjakkaasti, ja ainoa kansanrunositeeraus on loitsu lemmen nostattamisesta. Myytillisistä tarinoista vedetään oitis esiin yhteydet nyky-somen jorinoihin.

Kiinnostavasti kuvataan proosan kehittymisasteet uskonnollisista ja sanomalehtiteksteistä 1800-luvun ruotsinkielisten naiskirjailijoiden romaaneihin. Reitti Kiven Seisemään veljekseen käydään luetellen, mutta Kiven mestariteokseen ja sen myöhempään vaikutukseen pysähdytään. Sopii minulle, sillä Kiven romaanin eri tasot havainnollistuvat osuvasti.

Nummelin ottaa kantaa. Esimerkiksi: ”Realismin vaikutusta yhteiskuntaan tai muuhun kirjallisuuteen Suomessa on varmasti liioiteltu.” Hän osoittaa, että melodramaattisuus ja romanttiset juonet ovat kulkeneet nätisti realismin rinnalla. Siitä päästään kätevästi niin Leinon ”monipuoliseen ja opportunistiseenkin” tuotantoon kuin myös kotimaiseen rikoskirjallisuuteen 1900-luvun alussa. Eli kirjallisuuden moni-ilmeisyys ilmenee.

Kaluttuja kaanonkirjoja ei Nummelin juuri pureskele, mutta hän tekee huomioita kunkin ajan suosikeista tai ajan merkeistä. Hauska heitto on huomio Päätalosta, jonka pikkupiirteinen kuvaus vetosi aikalaisiinsa 1970 – 1980 -luvuilla muttei kirjallisiin piireihin ja joka ei enää kiinnosta tavislukijoita vaan yhtäkkiä ”kirjallista eliittiä”.

Uudet lukutavat sukupuolen tai seksuaalisuuden suhteen tulevat myös kirjassa esille, esimerkiksi Nummelin tulkitsee Kailaan karun kohtalon mahdollisena syynä homouden tukahduttamista ja mainitsee Sillanpään romaanihenkilön Nokian ehkä olevan suomenkielisen kirjallisuuden ensimmäinen homohahmo. Monessa kohtaa kuulen feministisen kirjallisuudentutkimuksen kaikuja. Ja toiseuteen tämäkin liittyy: suomensaamelainen kirjallisuus saa pikkulukunsa. Nummelin myös ennustaa: ”LGBTQ-kirjat tullevat lisääntymään lähivuosina.”

•

Kirjasta syntyy kätevä kokonaiskuva. Kirja painottuu 1900-luvulle, jonka historialliset tapahtumat ja poliittiset suuntaukset nivoutuvat hienosti ajan kirjailijoiden ja teosten lyhyisiin esittelyihin. 2000-luvulle ja korona-aikaan ennätetään myös. Silloin Nummelin tekee linjauksia virtauksista, sillä jo 1980-luvulla: ”Kirjallisuus pirstoutui pienemmiksi alakulttuureiksi ja osa-alueiksi.”

Ei ole tarkoituksenmukaista, että tässä jutussani pistän lukijoitani kahlaamaan minimiin puristetusti kirjallisuudenhistoriamme. Katsaus siihen kannattaa tosiaankin tehdä Nummelinin kirjasta. Se on kirjoitettu sujuvasti soljuvalla kielellä. Pidän tavasta, miten kirjojen ytimet teoksessa kerrotaan ja miten Nummelin yhdistää tekstiinsä tutkimustietoja. Ennen kaikkea nautin tavasta, miten eri genret kulkevat ripirinnan – ei arvottamista, vaan kirjakentän kokokuvaa.

”Mutta kuten olen ennenkin sanonut, perinteen uudistamiseen vaaditaan perinteen tuntemista.” Nummelin tarkoittaa kaunokirjallisuutta. Minä irrotan sitaatin siksi, että Nummelin tuntee kirjallisuushistoriakirjat, ja siksi hän osaa tehdä oman, taidokkaan, kompaktin yleiskatsauksen. Nautin kirjasta, joka sopii käsikirjaksi nuorista ikäihmisiin. Suosittelen sitä kaikille, jotka edes hiukkasen ovat kirjallisuudesta kiinnostuneita, sillä Nummelinin teos auttaa ymmärtämään tämän päivän kirjoja suhteessa entiseen.

On ilo postata tästä kirjasta itsenäisyyspäivänä 2020. En keksi, mikä voisi olla parempi teos tämän päivän kirjavinkiksi.

•

Juri Nummelin

Suomalaisen kirjallisuuden lyhyt historia

Avain 2020

tietokirja

168 sivua.

Sain kirjan kustantajalta.