Marja-Leena Tuurna: Eeva-Liisa Manner

Marja-Leena Tuurnan elämäkerta Eeva-Liisa Mannerista (Tammi 2021) käy läpi elämänvaiheita ja tuotantoa. Tuotanto on laaja: 11 runokokoelmaa, parikymmentä näytelmä – ja kuunnelmatekstejä, neljä proosakirjaa, yli 100 suomennosta ja lukuisia lehtitekstejä.

Kuten monessa elämäkerrassa, myös tässä tärkeitä lähteitä ovat teosten, haastatteluiden ja tutkimusten lisäksi kirjeet. Elämäkerturi korostaa, että kirjassa on hänen kokemuksensa Mannerista. Tuurna tutustui Manneriin 1960-luvulla. ”Ajatukseni on ollut johdattaa lukija kirjailijan maailmaan ja kulkea hänen kanssaan vuosikymmenten mittainen matka kirjailijan sanoin ’läpi vaihtelevien äärten’.”

Mieleeni jää kirjasta mielikuvia: Tampereen tienoilla hökkeleissä, kellareissa ja ullakkohuoneissa kirjoittava nainen, joka nukkuu päivät ja runoilee, proosailee, väsää yökaudet Aamulehteen kirja- ja elokuva-arvosteluja ja kääntää kirjallisuutta, ”souti kielivedestä toiseen” (vaikkapa Viisikkoja tai Havelin, Hessen ja Kawabatan tuotantoa). Ovi kotiin aukeaa vain, jos siitä on etukäteen sovittu. Välillä hän päristelee mopolla lepokotiin tai mökiltä pajatsoa pelaamaan, hoitaa joskus KunnasSyrjä-kirjailijaperheen poikia, tulevia Eppuja; välillä hän reissailee Espanjan auringossa, usein hän tuijottaa mielisairaalan ikkunasta ulos. Taustalla soi Bach.

Tuurna elämäkerturina tarjoaa kohteestaan kiinnostavia yksityiskohtia, mutta hämäännyn tekstin turhista toistoista, koska sama asia usein kertautuu eri luvussa, eri asiayhteydessä. Katkelmat runoista ja kirjesiteeraukset tuovat tekstiin hyvin Mannerin oman äänen. Minulle elämäkerta on herätys. 

Kaivan esille isän kirjahyllystä nappaamani Orfiset laulut ja ostan kootut runot Kirkas, hämärä, kirkas. Elämäkerran kutsu alkulähteille siis vastaanotettu! Tajuan, ällistyn: en ole paljonkaan lukenut Mannerin tuotantoa, ja nyt etenkin elämäkerran runonäytteet jysähtävät. Tämä suora, silti symbolinen runokieli resonoi. Sitten mieleeni välähtää lapsuusmuisto: sain sedältä joululahjaksi tsekkiläisiä lastenrunoja – Mannerin suomentamia.

Suhteessa elämäkertaan tajuan taas, ettei se ole runoudesta pois, jos lyriikka hakee havainnot ja kuvat aika suoraan elämänkokemuksesta ja elinympäristöstä; ”- – hänen runonsa ovat enimmäkseen reaalisia, tosipohjaisia.” Tunnot ja teemat tuntuvat tuiki tunnistettavilta: yksinäisyys, kaipaus, luontoyhteys, sanan ja puheen taakse pyrintö, Mannerin sanoin: ”runot runoja, musteen hyppyjä paperin iholle”.

Marja-Leena Tuurna: Eeva-Liisa Manner. Matka yli vaihtelevien äärten. Tammi 2021. 192 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Elämäkerta

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s