Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär

”Se on kirja, minä sanoin silloin hänelle, kirjat hyvin harvoin ovat totta. Vaikka kirjailija kuvaisi hyvin läheistäkin ihmistä, hän näkee tämän vain itsensä kautta ja sanaröykkiöinä, jotka tottelevat draaman lakeja. Oikeat ihmiset eivät ole sellaisia, oikeassa elämässä ei ole alkua, loppua ja käännekohtaa. Oikea elämä on kaoottista ja usein ikävystyttävää. Oikeassa elämässä asiat ovat epämiellyttävän monimutkaisia.”

Valitsin juttuni aloitukseen tuon sitaatin siksi, että se vakuutti minut: Leena Parkkisen Neiti Steinin keittäjätär -romaanista on moneksi, myös mieltä kiehtovan monimutkaiseksi. Sitaatissa äänessä on Alice B. Toklas Pariisissa 1935, jolloin hän on jo vuosikymmeninä ollut Gertrude Steinin rakastettu, vaimo, asuinkumppani, puhtaaksikirjoittaja, toimittaja ja taloudenhoitaja. Stein on korjannut pariskunnan rahatilanteen kirjoittamalla muka Alicen omaelämäkerran. He ovat juuri palkanneet uuden keittäjättären, suomalaisen Margitin, joka on totinen ja vähäpuheinen lukutoukka.

Romaania voi luonnehtia osin biofiktioksi, koska Toklas esiintyy kirjan kertojana ja Stein vaikuttaa voimakkaana taustahahmona. Heistä kirjailija on kerännyt tukuttain taustatietoja. Sekin on faktaa, että pariskunnan keittäjä Margit oli kotoisin Suomesta. Lopulle antaa mielikuvitus tilaa, ja Parkkinen kehittää Margitille suuren salaisuuden, siihen jopa jännäripiirteitä.

•

Romaani rakentuu kahden vuorottelevan kertojan ja erilaisten kerrontatapojen kesken. Minulle romaanin oivaltavin piirre piilee siinä, että romaanin kertojat ovat sivuhenkilöitä – joskin eri tavoin.

Alice-minäkertoja kuvailee pariskunnan huushollin ja kesäpaikan tapahtumia 1935 – 1937 sekä muistelee elämänhistoriaansa ja rakkaussuhteittensa vaiheita. Alicen elämän keskiössä on komea Gertrude, Alicen ”Little King”, jonka palvelija ja elämän sivuhenkilö, ”Happy Qween”, hän on.

Alicen näkökulmasta hänen ja keittäjä-Margitin välille syntyy jonkinmoinen ystävyyssuhde. Arvoituksellinen Margit kiehtoo Alicea: hän on jotain Alicen omaa, kun kaiken muun hallitsija on Gertrude.

”Ajattelin, että minun pitäisi kertoa keskustelu Gertrudelle. Mutta sitten ajattelin että Gertrude kääntäisi jutusta kuitenkin vitsin ja minä en halunnut, että Margit olisi vitsi salongissa. Minä halusin pitää hänet kokonaan itselläni.”

Toisenlaisen Margitin lukija näkee puutarhuri-Ulriikkan kirjeissä. Romaanissa paljastuu Margitin ja hänen sisarensa Astridin taustat ja elämä palvelijoina paraislaisessa kartanossa, mutta se tapahtuu kirjein, joita Ulriikka kirjoittaa Seilin saaren lääkärille. Kirjeissä Ulriikka muistelee tyttöjen elämää kartanossa vuosina 1919-1921.

Näiden kerrontaratkaisujen vuoksi Alicesta kehkeytyy eloisa, elävä henkilö. Margit ja Astrid-sisar jäävät salaperäisen etäisiksi, sillä heistä kerrotaan aina muiden silmin. Vain romaanin lopussa kuuluu hetken myös sisarten oma ääni, ja viimeistään silloin lukijalle paljastuu asioiden todellinen tola.

•

Romaanin alkupuolella arvioin, kuinka epäuskottavalta minusta tuntuu Ulriikka-puutarhurin kaunokirjallinen kirjekirjoitustyyli ja erittäin tarkka kuvailu parikymmentä vuotta vanhoista tapahtumista. Sitten rakenne sai minut puolelleen, enkä enää pähkäillyt moista. Jännitys kehittyi koukuttavasti: mitä kohtalokasta kartanossa tapahtui, miten sisaruksille kävikään, kuka Margit on ja miksi Margit on keittäjänä Pariisissa?

Kerronnan täyteläisyys ja monihaaraisuus alkoi myös innostaa alkupuolen epäröintini jälkeen. Ulriikkan kirjeistä hahmottuvat maalaisyhteisön yhteiskuntaluokkien tilanne kansalaissodan jälkeen ja kartanossa lisääntyvät jännitteet. Alicen näkökulmasta puolestaan käsitellään amerikkalaisuuden ja ranskalaisuuden eroja, pariisilaista kulttuurielämää ja -kermaa ja eritoten muuttunutta maailmaa ennen toista maailmansotaa, jolloin fasismi ja antisemitismi alkavat vaikuttaa ihmisten arkeen.

•

Keskeiseksi teemaksi löydän ihmissuhteet, eritoten rakkauden, mutta siinäkin on muistettava tämä puoli:

”Viha, katkeruus, pettymys. Kaikista niistä meidät on rakennettu ja ne työntävät meitä eteenpäin enemmän kuin yksikään kaunis tunne. (Alice)”

Parkkinen kuvaa kaikkea tätä sekä suomalaisesta että amerikkalais-pariisilaisesta perspektiivistä. Äitien ja tyttärien suhteilla on merkitystä. Lisäksi paraislaisten sisarusten kuvauksessa oleellista on, minkälaisiin tekoihin sisarrakkaus venyy. Myös Aliceen liittyy sisaruuden ja uhrautumisen dilemmaa. Muun yhteisön näkökulmasta problemaattisin on naistenvälinen rakkaus, eikä rakkaus ole koskaan kaikille samalaista.

”Ehkä Margit oli oikeassa ja rakkaus oli varattu joutilaille. Ajatus oli epämiellyttävän epädemokraattinen ja sopimaton kerrottavaksi kutsuilla. (Alice)”

Romaanissa voi pohtia, voiko rakkaus ylittää ympäristön ennakkoluulot ja yhteiskuntaluokat ja miksei niin voinut tapahtua 1920-luvun Suomessa, mutta 1920-30 -lukujen Pariisissa sellaiselta ummistettiin silmät – etenkin taidepiireissä. Romaanissa on kohtia Gertruden ja Alicen ”lehmäilyistä”, jotka tekevät verevän eläväksi naisparin intiimin suhteen, siis ei vain ikääntyvien naisten käytännöllistä asuinkumppanuutta.

Tuon kaiken lisäksi romaani käsittelee muun muassa taiteilijuutta sekä elämän päähenkilöiksi ja neroksi itsensä kokevien itsekkyyttä. Eikä sovi unohtaa puutarhan hoitoa eikä ruokaa. Ruuan laiton raaka-aineet ja kokkaaminen kiinnittävät romaanin henkilöt arkeen ja juhlaan, johonkin juurevaan ja perustavanlaatuiseen.

Neiti Steinin keittäjätär jättää maukkaanmausteisen jälkimaun, ja sitä tekee mieli maistaa lisää, toistamiseen. Ja se on kerrassaan kiinnostavan kirjan merkki, että lukemisen jälkeen kirjasta pompahtaa mieleen lisää yksityiskohtia ja teemoja.

•

Leena Parkkinen: Neiti Steinin keittäjätär, Otava 2022, 363 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.