Varsinainen hämmästys minulle oli, että koin vaikeaksi lukea Richard Powersin romaania Hämmästys (Gummerus 2022), eikä kirjoittaminenkaan siitä tunnu helpolta. Olisin niin halunnut innostua tästä kirjasta.
Powersin Ikipuut ihastutti monien henkilöiden ja näkökulmien kasassa pitämisen vuoksi sen ohella, että painava aihe ja sanoma liitti niitä yhteen. Etenkin romaanin alun novellimaisten osien taito saada ote henkilöistä ja heidän taustoistaan viehätti. Hämmästys-romaani sen sijaan on tiukasti fokusoitu isään ja kymmentä ikävuotta lähestyvään poikaan: rajaus antaa mahdollisuuksia pureutua juuri näihin kahteen henkilöön ja heidän tilanteeseensa.
Lähtökohdaksi muodostuu perheen äidin kuolema auto-onnettomuudessa, jossa saattoi olla jotain hämärää. Isä Theo tutkii astrobiologiaa, mutta tutkimustyöltä vie energiaa erityislapsen Robinin yksinhuoltajuus. Rakastava ja kärsivä isä on poikansa suhteen jatkuvassa hälytystilassa, eivätkä ulkopuoliset juuri ymmärrä nepsy-lapsen ainutlaatuisuutta. Murhetta riittää yksityisesti ja yleisesti.
•
Koen kirjan osoittelevan sormella: älykäs, pieni poika ymmärtää perin juurin luonnon monimuotoisuuden tuhon. (Greta Thunberg -tyyppinen hahmokin kirjassa vilahtaa.) Pojan äiti toimi konsulttina luonnon puolesta, ja myös Theo-isä pitää asiaa esillä. Ja tässä minua ahdistaa asetelma, ei aiheen tärkeys: pieni lapsi, jolle on tyypillistä levoton ahdistuminen, kantaa vakavana maailman luontokatomurheet.
Ymmärrän isän avuttomuuden pojan suojelemisessa. Esimerkiksi hän kannustaa poikaa piirustamaan kaikkia olentoja, joita uhkaa sukupuutto, ja siten keräämään rahaa luonnonsuojeluun.
”Hänen ryhtinsä lysähti. Kaikesta on apua. Joka vuosi sukupuuttoon kuolee tuhansia luontokappaleita. Ja tähän mennessä olen kerännyt neljä dollaria ja nolla senttiä niiden avuksi. Hän oli oikeassa joka suhteessa.”
•
Iso osa romaania keskittyy isän ja pojan dialogiin, ja siinä toimii hienosti se, että minäkertojaisän teksti kuvailee tapahtumia ja hänen omia sanomisiaan, mutta pojan repliikit erottuvat kursiivina ilman lainausmerkkejä tai repliikkiviivoja. Kursivointi alleviivaa pojan ajatusten ja sanomisien tähdellisyyttä.
En pääse tästä yli: lasten ei saisi antaa toivottomana musertua maailman murheista, jotka aikuisten pitäisi ratkaista.
Romaanissa kaikki tiet johtavat luontoon ja luonnonmukaisuuteen. Erämaaretket ovat suvantoja isän ja pojan elämässä, joskin myös kohtalo. Yksi romaanin aihelma on lääkkeetön hoito, jonka tilalle tarjoutuu hämmentävä mielenmuokkaustutkimus. Muutenkin tutkimusta ja etenkin sen rahoittamisperusteita kirja käsittelee kriittisesti.
•
Luin Powersin romaania lopulta pienissä osissa ja etenin hitaasti. Lukurupeama oli raskas. Luulen ymmärtäväni, mihin romaanilla tähdätään, mutta nyt lohduttomuus oli saada minut luovuttamaan.
•
Richard Powers: Hämmästys, suomentanut Antero Tiittula, Gummerus 2022, 366 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
Ymmärrän näkökantasi, mutta oma lukukokemukseni oli aivan toisenlainen.
Pidin Powersin tästä kirjasta erittäin paljon ja suosittelin sitä kaikille. Moni jätti sen kesken.
Minä luin sen tulevaisuuteen sijoittuvana dystopiana. Isän ja pojan suhde ja molempien suhde luontoon oli upeasti kuvattu.
Minäkin olin jättää kesken, vaan en jättänyt. Joskus jää selittämättömäksi, miksi kirja jumittaa, vaikka teemat olisivat tärkeitä ja kerrontakin kaunokirjallisesti pätevää. Se jokin uupui minusta, ja on hienoa, että toisille lukijoille se jokin avautuu.
En ole tätä lukenut, mutta sinänsä se että huoli kasautuu lasten harteille kuulostaa varsin realistiselta, niin kauheaa kuin se onkin. Nytkään me aikuiset emme tee kollektiivisesti tarpeeksi ja ongelmat kasautuvat käytännössä lapsille.
Juuri tuo on asetelma, ja sen ymmärrän hyvin. Sekin on selvä, että aihe on tärkeydessään raskas ja eettisiä ja moraalisia kysymyksiä paljon. Romaanissa ei vain kaunokirjallinen ilmaisu sytyttänyt lukupaloon ja jäin junnaamaan lapsen tilannetta. Se on askarruttanut siitä asti, kun lapseni alakoulun sijaisopettaja aiheutti lapselleni ilmastoahdistusavuttomuuden – eikä ilmastovastuu ole lapsilla. En tarkoita pahojen asioiden piilottamista lapsilta vaan sitä, miten niitä käsitellään ja ketä vastuutetaan.