Jonathan Franzen jatkaa amerikkalaisen romaanikirjallisuuden tarinankerrontaperinnettä. Olen moneen hänen romaaninsa ihastunut, ja siksi pari vuotta sitten ostin viimeisimmän suomennoksen Crossroads (Siltala 2021). Hyllyssä se on minua lukemattomana möllöttänyt, joten ilahduin, kun kolmihenkisessä lukupiirissäni virisi ehdotus lukea se elokuun virtuaalikokoontumiseemme.
Crossaroads kertoo Hildebrandin perheestä adventtiajasta 1971 pääsiäiseen 1974. Vuodet 1971-1972 saavat eniten tilaa, ja silloin Isä Russ toimii pappina, äiti Marion kotirouvana, vanhin poika Clem opiskelee yliopistossa, terävä tytär Becky käy viimeistä high school -vuottaan, välkky ja vilpillinen teini-Perry diilaa huumeita, ja perheen pienin poika kokkailee äidin seurana. Kaikkien pasmat menevät kerrassaan sekaisin (paitsi kuopuksen, koska hänestä ei juuri kerrota).
Romaanin eri luvuissa seurataan kutakin perheenjäsentä, jolloin selviää, mitä kukin päässään hautoo, mitä sanoo ja miten kohtelee muita. Ajatukset ja puheet voivat olla ristiriidassa toistensa kanssa ja vilpittömyysastekin vaihtelee. Alakulo väijyy lähellä, samoin onnettomaksi ajavat asiat. Perheen sisällä käydään kiistoja rahasta, omasta tilasta ja elämänkysymyksistä. Henkilövetoinen, psykologinen käsittelytapa painottuu.
1970-luvun alku näkyy romaanissa, eniten Vietnamin sota ja etniseen alkuperään liittyvät jännitteet. Romaanihenkilöiden ajatuksista vie paljon tilaa suhtautuminen uskoon ja uskonnollisuuteen. Se sotkeutuu monenlaisiin tunteisiin kateudesta omahyväisyyteen. Romaanin Crossroads viittaa Russin seurakunnan nuorisotyön kerhoon, jossa toinen pappi pärjää teinien kanssa toisin kuin Russ. Tärkeä aihe on luonnollisesti perhe, mutta rakkaus ja seksuaalisuus nousevat myös tärkeiksi aihelmiksi. Romaani sisältää runsaasti aiheita johtuen viidestä keskushenkilöstä ja heidän suhteistaan.
•
Pakko myöntää, että lukeminen meni välillä väkisin suorittamiseksi. Yksityiskohtainen perusteellisuus ja dialogin jankkaavuus ottivat voimille. Jäin eritoten pohtimaan, miksi alku laahaa ja loppu kiirehdettiin yhtäkkisesti muutama vuosi loikaten. Korotan kyllä kiinnostavaksi sen, ettei mikään ole yksioikoista eikä tule valmiiksi, kaikki jää kesken – kuten elämässä. Herkullisinta on pisteliäs henkilökuvaus, ja sehän antaa tilaa löytää romaanista suosikki- ja inhokkihenkilöitä.
Vaan mitä ajatuksia romaani heräsi kirjapiirin Johannassa ja Tarussa?
Kummallekaan tämän romaanin lukeminen ei ollut ponnistus kuten hetkittäin se oli minulle: kerronta veti Johannan ja Tarun mukaansa. Kummallista oli kuitenkin se, ettei lukemisesta jäänyt merkittävää elämystä tai muistijälkiä. Kirjan lopussa me kaikki taisimme kysyä: miksi kaikki tämä?
Johanna kuvaili kirjaa sellaiseksi, joka näytti jokaisen henkilön epäonnistumisen. Taru oli samaa mieltä ja pohti henkilöiden kohtaloa. Yhdessä ihmettelimme, miksi kirja jäi arvoitukselliseksi teemoissakin kuten uskonnon ja rakkauden käsittelyssä. Ällistelimme, ettei kirja kirvoittanut vilkasta keskustelua. Valitettavasti Crossroadsia tuli verrattua Franzenilta aiemmin lukemiimme kirjoihin, ja siksi se oli vähintään lievä pettymys.
Pohdimme sitä, miten amerikkalainen lavea proosa, joka pureutuu perhesuhteisiin ja henkilöihin ja jossa tapahtumia puretaan perheenjäsenten toiminnan kuvauksin, sopii lukijalle helpoksi seurata. Se on helppoa hyvällä tavalla: voi luottaa tarinan voimaan, monisyiseen henkilökuvaukseen ja varmaan kerrontataitoon. Mietimme myös, onko Suomessa amerikkalaisprosaistien kaltaisia kertojia. Esimerkiksi Kjell Westö tuli mieleen. Kas, siinäpä meille seuraava kirjapiirikirja: uutuus Molly &Harry.
•
Jonathan Franzen: Crossroads, suomentanut Raimo Salminen, Siltala 2021, 626 sivua. Ostin kirjan.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 