Päivittäinen arkisto: 20 marraskuun, 2023

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Olen uskollisesti lukenut Leena Lehtolaisen Maria Kallio -sarjaa, mutta edellinen dekkari on jäänyt välistä. Se ei haittaa, vaikka kuuleman mukaan samoja henkilöitä oli jo siinä – no, luonnollisesti Maria Kallio ja hänen LaNu-tutkijaryhmänsä kuten Koivu ja Puupponen. Ryhmä penkoo lapsiin ja nuoriin liittyviä rikoksia.

Voin toistaa sarjan 16. kirjan Pimeän risteys (Tammi 2023) suhteen saman kuin ennenkin: tuttujen henkilöiden kuulumiset luen uteliaana. Kallion lapset ovat aikuistumassa, mutta huolenpidon tarvetta vielä on. Ammattinsa puolesta Kallion täytyy välillä pelätä, joutuuko perhe sijaiskärsijäksi tai uhatuksi. Aika väljähtäneeltä vaikuttaa suhde Anttiin, ja selvä muutos on odotettavissa ainakin pariskunnan urasuunnitelmissa. Lopussa iskee melkoinen sokkikäänne.

Eli privaatti ja kulloinenkin rikostapaus kutoutuvat jälleen yhteen. Kallio tiimeineen selvittää nuorikorikollisen murhaa. Hetken ennen kuolemaansa nuorukainen oli kuulusteltavana ryöstöistä. Keskeinen rikollispomo Biris kuuluu kuvioon, jossa espoolaisnuorilta ryövätään merkkituotteet päältä. Lehtolainen osuu usein ajankohtaisiin aiheisiin, nyt jengiytymiseen ja jengirikoksiin, ja yhtenä sivujuonteena tässä kirjassa on pimeä kauppa, joka levittää karkeaa väkivaltavideomateriaalia Ukrainasta.

Minuun osuu kipeästi kirjan nuorison kuvaus. Sosiaalinen huono-osaisuus ja epätasa-arvo sekä paine näyttää merkkivaatteineen katu-uskottavalta johtaa kaduilla viidakon lakeihin. Maahanmuuttajataustaisten nuorten vaara luisua arvomaailmaltaan arveluttavaan elämäntapaan hirvittää. Toisaalta kirja näyttää nurjaa puolta myös äveriään valtaväestön nuorista yhden käsipallojoukkueen tyttöjen kannalta.

Minuun Pimeän risteys tehosi paremmin kuin mariakalliot aikoihin. Kallion väsymys, poliisilaitoksen säästökurimus, muuttunut rikosmaailma ja ihmissuhteiden tila välittyivät hyvin. Minua jäi kutkuttamaan, minkä uuden edessä Maria nyt on.

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys. 16. Maria Kallio, Tammi 2023, 229 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.

Marraskuisen dekkariviikkoni aikana julkaisen jutut:

Leena Lehtolainen: Pimeän risteys

Guillaume Musso: Tyttö ja yö

Satu Rämö: Jakob

Lilja Sigurðardóttir: Verenpunainen meri

2 kommenttia

Kategoria(t): Dekkari