Aslak Noren romaani Meren hautausmaa (Gummerus 2023) on kerännyt arvioinneissa kehuja. Romaanin alkupuolella niitä vähän ihmettelin, sillä en päässyt imuun, mutta puolen välin jälkeen lähdin kirjan kyytiin. Loppua kohti juonivetoinen romaani jäntevöityi.
Toistan: Meren hautausmaa on juonivetoinen romaani, jossa ei henkilökuvaus syvene, ja ehkä se minua aluksi jarrutti. Kun luovuin odotuksistani, annoin salaisuus- ja jännityskerrosten taitavan asettelun vedota. Äveriästä Falkin sukua nykyajassa johtaa patriarkaatin käskyvallalla Olav, joka ei ole sitten vuoden 1970 ollut väleissä äitinsä Veran kanssa. Olavin kolmesta lapsesta Alexandra/Sasha on isänsä suosikki, poika Sverre sensijaan ei saa arvostusta ja kuopus Andrea saa vapaasti säheltää.
Vera tekee itsemurhan ja hänen jäljiltään kaiken mullistava testamentti on hukassa. Samoin on kadonnut Veran romaanikäsikirjoitus ”Meren hautausmaa”, jonka tiedetään sisältävän suuria salaisuuksia Falkin suvusta vuodelta 1940, jolloin mereen upposi laiva täynnä natsisotilaita ja norjalaisia, mukanaan Veran aviomies. Testamenttia jahtaa sekä Sasha että Falkin toisen sukuhaaran edustaja Hans. Hansin mukana romaani vie Lähi-Idän ja kurdien sotiin ja kieputtaa mukaan arvoituksellisen sotasankarin Johnny Bergin.
•
Romaanissa on paljon henkilöitä ja siirtymiä tilanteista toiseen. Sasha on keskushenkilö ja yksi salaisuuksien pöyhijöistä. Tässä yksi hänen pohdinnoistaan yhden arvoituksen ratkaisun lähentyessä:
”Pienen pieni alpakkakotelo valtavassa meressä. Mutta niin oli kaiken muunkin laita: tapaamiemme ihmisten, elämämme elämän – niin, senkin tosiasian laita, että olimme ylipäätään olemassa, että hän oli Sasha Falck maailman nykyaikaisimpiin kuuluvasta maasta ja sen rikkaimpiin kuuluvasta suvusta eikä maaorjan vaimo tsaarinajan Venäjältä tai babylonialainen prostituoitu, saati metsästäjä-keräilijänainen, joka vaelsi metsissä 10 000 vuotta sitten. Koko olemassaolo oli käsittämätöntä, kun sitä alkoi ajatella, loputtoman paljon sattumanvaraisempaa kuin seitsemänkymmentäviisi vuotta vanha alpakkakotelo pimeässä kätkössään 300 metrin syvyydessä veden alla.”
•
Siinäpä sepustin juonen alkutekijöitä. Lukumatkan varrella mukaan ympätään sotatilanteita, petoksia, salajuonia, vastarintaliikettä, natsiyhteyksiä, rakastumisia, valtataistelua ja takinkääntöjä. Rikkana rokassa lukijalle paljastetaan vähitellen Veran romaanikäsikirjoitus ja siten avataan salaisuuksia. Lopussa on vielä yllätys (jonka arvasin jo alussa).
Lopputuloksena on sujuva, viihdyttävä seikkailu- ja sukuromaani. Kirja saa minun tajuamaan Norjan erilaisen historian verrattuna Suomeen. Miehitetty Norja poikii kirjallisuuteen natsimenneisyyden tulkintoja, joita Suomessa harrastetaan melko vähän. Lisäksi Norjan NATO-vuodet ja osallisuus erilaisiin maailman kriiseihin jo vuosia tuottavat sellaista, jota Suomessa on kenties odotettavissa. Ja onhan norjalaiset raharikkaat varustamo- ja öljyvaroineen luksusluokkaa verrattuna meikäläisiin (kenties vaatimattomiin) miljonäärehin.
No, tämän jälkeen ei kuin odottamaan romaanisarjan kakkososaa – ehkä.
•
Aslak Nore: Meren hautausmaa. Osa 1 – Falkin suku, suomentanut Aki Räsänen, Gummerus, 340 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 