Kun haluan kiertää vyöryttävien tekstien virran ja monimutkaisten rakenteiden karikot, luen Lucia Berlinin novelleja. Ne ovat tekstien juoksutuksen virkistävää vettä. Eikä vaikutelmaa vähennä, vaikka välillä annoksen vetää väärään kurkkuun tai kulauksessa on ehkä multakokkareita tai viinan vivahde.
Olen lukenut Berlinin Siivoojan käsikirjan toista osaa Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia (Aula & Co 2018) loppuvuoden ja sitä seuranneen tammikuun alkupäivät. Olen säästellyt, jotta virkistys säilyisi pitkään. Novellien kerronnan hengitystä mukaileva helppous tekee niistä ainutlaatuisen sisään-ulos-sisään-virtaavia.
Alan jo sekoilla omissa vertauksisani, vesi ja hengitys, hmm. Pidän siis horinani aisoissa ja menen asiaan, etten ala muistuttaa kirjan loppusanojen kirjoittajan sietämätöntä kuvailutekstiä. Suosittelen, että säästät kirjan alku- ja loppusanat luettavaksi vasta, kun olet lukenut varsinaisen kirjan annin eli Berlinin novellit. Ja ehkä voit nytkin siirtyä suoraan niihin.
Berlinin novellikerronnan selkeys kätkee sisäänsä tilanteita ja henkilöitä, jotka ovat pätkäisty jostain elämäntapahtumista, jotka eivät ole millään muotoa selkeitä. Valittu tilanne saattaa tuntua satunnaiselta raportoinnilta. Jossain kerrontavälissä voi olla viittaus menneeseen tai tulevaan. Lisäksi pintajuonen voi halkaista suora tunnetokaisu. Etukäteen en pysty päättelemään, mistä on kyse, minne päädytään. Kaikenlainen kikkailu on poissa.
Minua kiehtoo henkilökuvaus, josta niukkanakin välittyvät ihmisten ihmeellisyys, arvaamattomuus, hyvyys ja pahuus sekä kaikki keskeneräisyys. Novelleissa on paljon minäkerrontaa ja henkilöhistoriatietojen perusteella kirjoittajaan viittaavaa, autobiografista. Kirjan alussa siteerataan Berliniä, jolle ei ollut merkitystä, missä määrin novellit ovat totta vaan se, miten tarinasta tulee totta.
Minulla on kirjassa monia suosikkeja (mm. ”Hymyilisit vähän”, ”Äiti” ja ”Hiljaisuus”), mutta valitsen esimerkiksi novellin ”Itkupilli”, jossa kertoja Chatlotta viettää aikaa syöpäsairaan siskon luona. Siivoojan käsikirja 2 -kokoelmassa on useita minäkertojan lapsuudenperheeseen ja siskoon liittyviä novelleja. Irrotan ”Itkupillistä” kaksi sitaattia.
Ensimmäinen kuvaa koukkuja, joita sisältyy Berlinin kieleen, etenkin vertauksiin. Yllättävyys lisää sävynautintoa, koko ajan tapahtumiin tunkee uusia tulkintoja, kun maistelee valittuja sanoja. Niistä suuri kiitos suomentajalle, Kristiina Drewsille, jonka tyylitajuun luotan.
”Basil tuijotti Mercedestä järkyttyneenä. Eikä pelkästään siksi, että tyttö itki, tai että hänellä oli vain sortsit ja niukka toppi ilman rintaliivejä. Ihmiset aina tyrmistyivät sisarusten kauneutta. Kun heidän seurassaan viettää enemmän aikaa, siihen tottuu, niin kuin huulihalkioon.”
Toisen sitaattivalintani perustelen siten, että sen kommentoimaton dialogi ei pysty estämään äänenpainoja, ilmeitä ja eleitä, joita teksti tulvii niitä ilmaisematta. Näen ja kuulen ilkikurisuutta, hirtehistä tragikoomisuutta ja murhetta menneestä, jonka katuminen ei sitä muuksi muuta.
”Rakas Carlotta… kuinka ihmeessä sinä saat elämän sirpaleet taas yhteen?”
”En minä halua mitään vanhoja sirpaleita. Minä elän vain elämääni ja yritän olla tekemättä enempää tuhoa.”
”Kerro, mitä sinä olet saavuttanut tässä elämässä?”
En keksinyt yhtään mitään.
”En ole ryypännyt kolmeen vuoteen”, sanoin.
”Se tuskin on saavutus. Sama kuin sanoisi: ’En ole murhannut äitiäni.’”
”Onhan se vähän niinkin.” Hymyilin.
Mitäpä sitä muuta. Suosittelen.
– –
Lucia Berlin
Siivoojan käsikirja 2. Tanssia ruusuilla ja muita kertomuksia
suomentanut Kristiina Drews
Aula & Co. 2018
291 sivua.
Sain kirjan kustantajalta.
Juttuni Siivojan käsikirjasta: tässä.
Muiden juttuja Siivojan käsikirja 2:sta: mm. Kirsin Book Club, Kirjaluotsi, Opus eka, Leena Lumi ja Luettua elämää.
Keskustelun aluksi mietimme virtauksia, joita on käynnissä. Suomen satavuotisjuhla on näkynyt kirjallisuudessa, samoin genrerajojen hämmentäminen ja runoilijoiden ryhtyminen proosalle. Viimeksi mainittuun teemaan keskittyy Tuomaksen vetämä seuraava podcast.
Omppu käynnisti marraskuussa novellihaasteen, jonka päätöspäivä on tänään (katso 
Murakamilla aloitin haasteen. Ehkä kokoelmassa on epätasaisuutta, mutta sen parhaat novellit vievät outoon atmosfääriin, jossa kuu kuumottaa, korvien muodoilla on merkitystä ja kissat puikahtelevat yllättävistä yhteyksistä. Murakami tavoittaa taitavasti ihmisen vierauden kaltaistensa keskellä. (7)
Novellihaasteen kirjoista tämä jäi kaikkein vieraammaksi. Outouden itsetarkoituksellisuus vieraannutti minut monesti jutun juonista. Ymmärrän, ettei mikään yhteinäinen tarinallisuus ole näiden novellien tarkoituksena, mutta lukuhetkenäni eivät Karilan jutut tarjonneet minulle maistuvaa teekupposta muutamaa siemaisua enempää. (10)
Geneveen vein sveitsiläisiä novelleja. Kirjava kokoelma oli välillä uuvuttaa, mutta en sitä aivan kivirekenä perässäni vetänyt lomamatkallani. Se antoi paloja entisistä ajoista, miesten maailmasta, naisnäkemyksestä ja porvarillisista kaupunkikuvista. En tiennyt, mitä odottaa, ja ylitin oman mukavuusalueeni. (41)
Cunningham sepittelee satuja uuteen uskoon. Sinne sekaan mahtuu uusia oivalluksia ja vanhaa karstaa. Kokoelma viihdyttää, aikuisten sadut sopivat välipalaksi. Voisin kuvitella, että nämä kävisivät perinteiseen satutarkoitukseen eli ääneen luettaviksi. Kuukausien päästä en niitä kaiholla muistele, muistan vain, että ihan mukavasti aika vieri tarinatuokioissa. (11)
Jouluhenkisesti kuuntelin yksittäisen rikosnovellin, josta pidin kovasti. Siinä oli rikoskerroksen lisäksi hyvää tahtoa ja kauniita tekoja. Henkilöt hahmottuivat nopein vedoin kiinnostaviksi. Näppärä tarina kaikkiaan. (1)
Kielellisesti hiotut ja aiheiltaan konteksteista pullistelevat novellit eivät ole helpommasta päästä. Sain kuitenkin kunnolla nauttia oivalluksista joskin myös ohilyönneistä. Päällimmäisenä novelleista jää tunnelma, jossa on nyrjähtänyttä melankoliaa. Jutut jäävät kaihertamaan ja putkahtelevat myöhemmin pintaan. (13)
Rimaa hipoen lasken Nopolan pakisevat jutut novelleihin, ja aivan kuin korkeushypyssä käy, tulos lasketaan, vaikka rima pomppii kannattimillaan juuri ja juuri paikalleen asettuen. Takakansi vakuuttaa, että kirjailija läpäisee lajien repertuaarin, novelli mukaan lukien. Varsinainen postaukseni ilmestyy myöhemmin, mutta sanon tässä, että kirjan juttujen tarkkailijatarinat valaisivat jo muutenkin aurinkoista sunnuntaiaamua. (65)
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 