Nyt minun pitää tukeutua kirjan takakanteen. Siinä kuvataan Suvi Vallin runokokoelmaa Spiraali (Otava 2018) siten, että kokoelmassa ollaan koko ajan liikekannalla; ”Se on aikakone, potkuri, spiraali, joka läpäisee luonnonlait ja tutkii olevaisen kerrostumia – -.”
Lainasanat auttavat minua jatkamaan kirjan lukemista. Asemoidun uudelleen Vallin runojen lukemiseen, ja myönnän auliisti, että olen nyt tällaisten tienviittojen vietävissä. Ilman osviittaa Spiraalin lukeminen oli tökkäistä aika alkuunsa. En hahmottanut runojen asettumista sivuille – onko joukossa erillisiä runoja vai laajan kokonaisuuden katkonaisia säkeitä ja säkeistöjä? Miten näennäisen irralliset palaset koostuvat ajatuksiksi, tunnelmiksi, mielikuviksi? Tarkistin jopa sanana spiraali merkitykset kielitoimiston sanakirjasta. Suosittelen.
Ajauduin kirjan keskipisteestä todennäköisesti kovin kauaksi, mutta samalla huomasin innostuvani monista kirjan ilmaisupätkistä. Valitan, että poimin mielitiettykohdista irrallisia lausahduksia, mutta ne herättivät minua. Esimerkiksi naurahtelin tämäntyyppisissä kohdissa: ”Minä kerron nyt riittämättömän tarkasti ja vasemmalla kädellä.” Ihastelin monia osuvia tiivistyksiä kuten seuraavaa kiteytystä: ”Metafora kuljettaa tutun vieraaseen paikkaan.”
Luonteenomasta Vallin runokielelle on jatkumot sanavartaloista ja merkityksistä. Listaan tähän yhteyksistään irrotettuja oivalluksia:
”Liike ei lakkaa liikuttamasta.”
”löytämisen riemu ei mahdu löytöön.”
”Kuluu jarrupaloja, kokonaisia viikkoja.”
Mieltäni pitää vireänä Vallin tapa ponkaista asiayhteydestä toiseen ja siten virittää uusia, tuoreita mielleyhtymiä:
”Kaikki sulava painaa, lumi kuormittaa kattoja ja aamuja kasaantuessa / asfaltti sammaloituu.”
Makumieltymykseni paljastuvat taas, sillä eniten mielistyn kirjan kohtiin, joissa luontokuvat ja jatkuvuus ilmestyvät runoihin.
”Mänty järeytyy, sen alle ilmestyy se ja se / ja sen tilalle joku muu / ja muu. Sinuun mahtuu loputtomiin / mielivaltaisia pienuuksia.”
”On hinku kukkia, / hamuta kun heinää riittää ja laidun aaltoilee korkeana / kaikkea. On hinku haalia lainehtivaa apilaa ja eräs elänyt kohta / kasvaa muistoksi. Eräs elävä nyt / kantaa toisten lapsuuksia, muinaista lantaa.”
Spiraali hajosi lukurupeamani aikana, enkä saanut siihen kokonaisotetta. Saa kai runoja näinkin lukea, poimien itseen sattuvia sanontoja. Ai, ja tämä vielä: pidin Punahilkan poukkoilusta ja muusta letkeästä irrottelusta runokuvastossa sekä erityisesti jalkojen kuvista kirjan sivujen yläkulmissa.
– –
Suvi Valli
Spiraali
Otava 2017
runoja
105 sivua.
Lainasin kirjastosta.
Muita lukijoita: Kirja vieköön! ja Kosminen K.
Jälkihuomautus: Kuka tanssii karhun kanssa?
Vuoden 2018 Tanssiva karhu -runopalkinto jaetaan huomenna 4.7. Olen nyt lukenut kuudesta ehdokaskirjasta viisi. Vaikka yksi lukukokemus puuttuu, pistäisin Tuulen ja kissan tanssimaan karhun kanssa, mutta auliisti lisään, että Varistossakin olisi karhulle tilaa temmeltää. Tässä linkit lukemiini ehdokkaisiin:
Lasse Hyvärinen: Tuuli ja kissa
Kaisa Ijäs: Aurinkokello
Riina Katajavuori: Maailma tuulenkaatama
Susinukke Kosola: Varisto
Eino Santanen: Yleisö
Suvi Valli: Spiraali
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 
No voi, ei sitten purrut. Ehkä minulle jalka-asiat tulivat otolliseen hetkeen 🙂 Jännätään huomista.
Niin kävi, että haukkasin intopaloja vain hetkittäin. Pidin kyllä loppuosasta ja monista säkeistä. Hauskaa, seurata, mihin kirjaan arvovaltainen raati päätyy. Hyvää jalanparantelua, Riitta!
Olen iloinen Tuulen ja kissan voitosta. Niin symppis eikä liian vaikea. Saattaa kasvattaa runonlukijoiden määrää. Hyvin veikkasit sinäkin!
Noin osuimme maaliin!
Paluuviite: Tuijatan #runo2018 | Tuijata. Kulttuuripohdintoja