Kaisa Ijäs: Aurinkokello

Kaisa Ijäksen runokokoelmassa Aurinkokello (Teos 2018) on paljon minulle läheisiä teemoja kuten aika, muistaminen ja kieli. Kiertokulun, jatkuvuuden, etymologioiden ja historian käsittely sekä luontokuvat vetoavat minuun.

”Kuvailevat sanat takana ja edessä / rivinvälit joihin rivi väsyy”

Pään painavassa raskaudessa (ennen lomaa työvuoden uuvuttamana) en saa koottua runoista kokonaisuuksia. Löydän kokoelmasta tunnettani vastaavan säkeen: ”Pää: sisältäpäin räjähtävä peilipallo.” Nautin silti suuresti Ijäksen sanomisen tavasta. Vaikka välillä mietin, tarvitaanko kaikkia vierasperäisiä sanoja, en jää niihin nyyhkimään.

Noukin sieltä täältä aforismityylisiä säkeitä, jotka merkitsevät minulle – vaikka näin:

Mikä tahansa voi murtaa /
kronologian /
hetki tiivistyä kuin pilvi /
joka sataa pois /
muttei tyhjene
– –

Tai näin:

– –
kenties onkin aivan yhtä vaikeaa /
kertoa yksinkertainen totuus /
kuin päästää siitä irti.

”ja me metsästämme sanojen takaista / emmekä huomaa kun ne vierivät meitä kohti”

Huomaan kaikesta heittäytymispyrkimyksestäni huolimatta etsiväni runoista merkityksiä, sanomaakin. Runoissa on minulle aukeamatonta krypisyyttä, ja silti poimin juttuuni suorahkoja säkeitä, niitä aforistishenkisiä, vaikka runojen luonne on pikemminkin fragmetaarinen.

Enkö anna nyt sanojen vieriä omalla painollaan? Ehkä en. Haluan liikaa y m m ä r t ä ä. Sitä kuvaa parhaiten katkelma runosta:

– –
Löytääkseen tasapainon hän käy pitkälleen sillaksi /
yli kuilun joka hän itse on.
– –

Tällä lukurupeamalla siis poimin kokoelmasta suhteellisen suoraan sanottua ja nautin siitä. Tunnistan kokoelman sellaiseksi, että sitä kannattaisi lukea useaan kertaan, eri kerroin erilaisia asioita aistien ja aukaisten.

”Muisti on yksi unohduksen muoto, kuka sanoi.”

Runot kytkeytyvät jo olevaan ja olleeseen. Se ei estä sitä, että teos on tyystin omaperäinen. Runoilija on silti listannut kirjan loppuun lähdeluettelotyyppisen vaikuttajalistan. Monissa runoissa on säkeitä, jotka päättyvät ”kuka sanoi”. Runojen puhuja on yksityinen muistelija ja samalla kuin kollektiivinen muisti, joka välittää kokemaansa, kuulemaansa tai lukemaansa.

Muisti, jatkuvuus ja kiertokulku tarjoavat ehtymätöntä ainesta runoihin. Ijäksen runot tarjoavat minulle pään pyörälle pistämistä ja elämyksiä. Parhaimmillaan käy näin:

– –
nostaessaan katseensa kirjasta hän palautuu maisemaan /
ja heittäytyy sen läpi kuin se ei päättyisikään /
horisonttiin ja maahan.
– –

P. S. Lisäsin siteerattujen säkeiden perään kenoviivan, jotta säevaihto hahmottuu esimerkiksi mobiilinäytöillä.

– –

Kaisa Ijäs
Aurinkokello
Teos 2018
runoja
68 sivua.
Lainasin kirjan kirjastosta.

Kirja on Tanssiva karhu -palkintoehdokas. Olenkin jo lukenut Hyvärisen, Katajavuoren ja Kosolan ehdokaskirjat.

Haa! Huomaan, että myös Kosminen K (hieno postaus) suosittaa kokoelmalle useita lukukertoja.

#runosunnuntai