Susinukke Kosola: Varisto

Mikä on Varisto?

Varisto on toki alue Vantaalla, mutta Susinukke Kosola valitsi runokokoelmansa nimen sellaiseksi, että lukija saa sille määritellä omat merkityksensä. Varisto (2018) on kirja, koe ja kokonaistaideteos. Runoilija on kirjoittanut teoksen käsin, ja kirjaa on painettu 1500 kappaletta. Projektiin kuuluu lisäksi kuunnelma, joka on kuultavissa Variston nettisivuilla.

Varisto

Mitä on Varisto?

Kirjan on kaikkiaan tehnyt ja kustantanut runoilija itse, eikä kirjaa myydä. Sen saa noloustunnustusta vastaan joistain kirjakaupoista tai Kosolan keikoilta. Kosola pistää pohtimaan, vaikuttavatko nämä seikat kirjakokemukseen.

Varistosta on ilmestynyt mediajuttuja (esimerkiksi Turun Seutusanomat, Helsingin Sanomat ja Yle), joissa Kosola avaa intentioitaan. Päällimmäiseksi mieleeni jää se, että runoilijalle itselleen kirja on sisällöltään yhtenäinen runoelma, runon ja esseen välimaastossa. Se käsittelee identiteettiä.

Millainen on Varisto?

Kyllä se hämmentää minua. Välillä jopa uuvun. Se suoltaa sanoja ja ilmiöitä. Se kommentoi tämänaikaista. Luin Kosolan haastatteluja vasta kirjan jälkeen, ja huomaan käsittäneeni sentään identiteetin keskeisyyden. Ajattelen minuuden mahdottomuuden ja siihen puristuvien paineiden olevan pääaineksia.

On paljon, mitä en tavoita, mutta saavutan useita pätkiä, jotka liikauttavat minussa ajatuksia ja tunteita. En yhtä tiheään havahdu kuin kokoelmassa Avaruuskissojen leikkikalu. Ei se mitään. Kerinpä muutaman Varisto-ajatuksen.

Ensinnäkin mietin paljon läsnäolon ja poissaolon suhdetta kirjan runoissa. Niissä käsitellään tyhjyyttä, mutta on siellä sekin, miten tyhjää saisi täytettyä. Tämä lausahdus iskee:

KAIKKEUS KADEHTII TYHJYYTTÄ IHMISTEN KAUTTA
SEN TASAPAINOA JA ULKONÄKÖPAINEIDEN PUUTETTA
MITEN SE VOI OLLA TÄYNNÄ ITSEÄÄN OLEMATTA NIIN
TÄYNNÄ ITSEÄÄN

Runot leikittelevät, mutta toisaalta niistä aistin myös jotain passiivisaggressiivista. Olemisen paineet tuntuvat. Paineiset sanat kirjoittuvat punaisina, sydänverellä, otaksun.

KATULAMPPUJEN
VIILTÄMÄN PIMEYDEN KANSSA
KAIKKI ON
TODELLISTA, UNIIKKIA JA PANTAVAA MUTTA
AINA VÄÄRIN, SANOI ITSESTÄÄN MITÄ TAHANSA

Runoelma muistuttaa paljolti kommenttia, laajentunutta, räjähtävää kannanottoa siitä, mitä on tai pitäisi olla, mitä saa ja voi olla minänä. Sekamelskaisen minän sopukoissa lymyää perustarve, joka (laskujeni mukaan) vain kerran on kirjoitettu ilman punaista kysymysmerkkiä. No, se on ?rakkaus.

?RAKASTAA TYHJYYDEN KUVAA
?RAKASTAA TYHJÄÄ KUVAA
OLLA TYHJYYS: EI-KUKAAN
MUTTEI PUUTE

Ja sitten minuun vaikuttaa kuvaruno, jossa sanat alkavat valua. Tyhjiin? Näin se alkaa:

?OLLA?
?EPÄTODELLINEN?RAKASTAVA?EI KUKAAN?

Ja sitten hellyn tyystin: runoelman viimeisen osan otsikko on ”KAIKEN TAKANA OLEELLINEN”. Finaali on pääosin kirjoitettu kaunokirjoituksella. Nyt ei runon puhuja yritä enää julistaa. Tässä hän on aito ja hauras omine tunnustuksineen. Tai niin hän saa minut uskomaan. Ja se koskettaa.

Varisto ei anna vastauksia vaan esittää kysymyksiä – tai toisinpäin: ”mikä on se kysymys, johon tämä kaikki / sinussa vastaa? Siksi äimistelen Varistoa, enkä vielä tiedä kaikkea, mitä se minulle kertoo tai merkitsee. Ja hykertelen, että saan päättää kirja-ajatukseni tähän sitaattiin:

tiedätkö, mikä tässä kaikessa on parasta?
kaiken voi ajatella, niinku, ihan miten vaan

– –

Susinukke Kosola
Varisto. Tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana
runoja, omakustanne
111 sivua.
Sain kirjan runoilijalta, kirja 380/1500.
Vapaaehtoisesti olen lähettänyt vastineeksi tunnustuksen nolosta asiasta.
Kiitos.

7 kommenttia

Kategoria(t): Kirjallisuus, Runot

7 responses to “Susinukke Kosola: Varisto

  1. riitta k

    Jahas, tämmöinen tämä Susinuken uusin. Minullahan ei Varistoa ole hyppysissä, ehkä joskus onnistun sen saamaan. Avaruuskissoista pidin tosi paljon, mutta varmaa on että tämän kanssa menisin pyörryksiin ja ymmälle. Tuo on kyllä niin hyvä, tuo loppusitaatti – sehän antaa lukijalle vapauden olla ymmärtämättä ja funtsia niinku miten vaan 🙂

    Hyvää runosunnuntaita Tuija.

    • Riitta, hyvää runosunnuntaita! Varmasti saat Variston – ainakin minulta. Palataan siihen (tarinani sopii konseptiin, sillä tarinaan liittyy noloa tunnusteksllisuutta). Varisto on mielenkiintoinen monin tavoin, koko hanke on kunnioitettavan omaperäinen ja likoon laittava. Runoelmassa on paljon säkeitä ja säkeistöjä, jotka jäävät vaivaamaan ja kytemään. Ja loppusitaatti on tietysti asiayhteydestä irroitettu mutta osuva.

  2. Paluuviite: Lassi Hyvärinen: Tuuli ja kissa | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  3. Paluuviite: Kaisa Ijäs: Aurinkokello | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  4. Paluuviite: Suvi Valli: Spiraali | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  5. Paluuviite: Runomaraton 2018 Lavaklubilla | Tuijata. Kulttuuripohdintoja

  6. Paluuviite: Susinukke Kosola – Varisto – Kirjavarkaan tunnustuksia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s