Pierre Lemaitre: Tulen varjot

Hieno romaani Näkemiin taivaassa jysäytti Pierre Lemaitren tietoisuuteeni. Tässä välissä hyytävät verikekkerisuomennokset ovat täydentäneet kirjailijakuvaa, mutta nyt on putkahtanut luettavaksi Näkemiin taivaassa -kirjan itsenäinen jatko-osa. Tulen varjot (Minerva 2018), ja se jatkaa kutakuinkin siitä, mihin edellisessä osassa päädyttiin.

Lemaitre lataa dramaattisen aloituksen romaanille, jonka alkuosa pohjustaa Madeline Péricourtin tilannetta pankin perijänä ja vammautuneen lapsen äitinä. Madeline on muuttuvainen, särmäinen keskushenkilö, jonka ympärille tavalla tai toisella muu rakentuu. Paul-pojan kohtalo kietoutuu siihen; näin kirjan loppuosan yhdessä kulminaatiotapahtumassa romaani alku kerrataan:

”Vasemmalla näemme Paul Péricourtin pyörätuolissaan. Hänenkin elämässään on tapahtunut paljon sen jälkeen, kun hän heittäytyi kolmannen kerroksen ikkunasta isoisänsä ruumisarkulle. Olemme nähneet hänet mykkänä, turtana, kuoleman porteilla ja todistaneet, kuinka eräänä yönä 1929 hän huusi tuskasta iljettävimpien muistojen tähden, mitä lapsuuteen voi sisältyä; olemme nähneet hänen verhoutuvan musiikkiin kuin päällystakkiin, rakastuneena tähteen, jonka ääni lävisti hänen elämänsä.”

Ehdin miettiä lukiessani, minne asti Madelinen ja Paulin traaginen elämäntilanne voi kantaa, kun romaanissa tapahtuu varsinainen käänne, joka saa jännitysromaanin piirteitä: kirjassa punotaan pahantekijöiden ja pettureiden päänmenoksi ovelaa juonta. Lemaitren kunniaksi on sanottava, että jäytävän juonen lisäksi maltetaan kuvata seurauksia ja monia henkilöitä inhimillisine heikkouksineen.

20181008_203245.jpg

En halua paljastaa juonikuviota, joten siirryn suoraan romaanin yhteiskunnalliseen näkökulmaan. Tulen varjot kuvaa Eurooppaa, jossa kytee. Alkaa 1920-luvun lopun talouskriisi, ja rajan takana Saksassa natsit rynnivät valtaan. Mukaan mahtuu keinottelua, veronkiertoa ja yrityksien perustamista. Nämä aiheet tulevat käsittelyyn kirjassa, jossa yksittäisten henkilöiden toiminnasta erottuu yhteiskuntavirtausten vaikutus. Se lisää huomattavasti kiinnostustani Lemaitren kirjaan.

Välillä takerrun yksityiskohtiin, joissa mutkia suoristetaan. Sivuhenkilöitä on paljon – moni on paperinukkemaisen yhden piirteen hahmo, joskin herkullisesti kuvattu. Esimerkiksi minua hiertää tapa, jolla kuvaillaan Madeleinen sedän tyhmiä tyttöjä, mutta tunnustan myös naureskelleeni mukana. Myös Paulin sairaanhoitaja Vladi jää tyylitellyksi kuriositeetiksi, hurmaavaksi tosin. Kiinnostava sivujuonne on Paul-pojan ihastus oopperamusiikkiin ja oopperadiivaan, josta kehkeytyy kirjassa yllättävästi aateairut.

Koska päätin olla paljastamatta tapahtumia ja henkilökäänteitä, voi kirjakuvailuni jäädä höttöiseksi. Siksi tiivistän, että Tulen varjot viihdyttää minua kovasti sen ohella, että se tavoittaa terävästi ajankuvan, säätyerot sekä loukatun ihmisen pikkumaisuuden ja kostonhalun. Romaanissa on jotain sadunomaista, ei kuitenkaan perinnesadun tapaan vaan ehdan nykyajan tarinankertojan kierteellä, jossa kaikkitietävä kertoja saa leikkiä henkilöillään ja lukijallaan. Näkemiin taivaassa -kirjan tavoin en hauko henkeäni, mutta suuni loksahtaa auki yllätyksistä. Nautin.

– –

Pierre Lemaitre
Tulen varjot
suomentanut Susanna Hirvikorpi
Minerva Kustannus 2018
311 sivua eKirjana.
Luin BookBeatissa.

Muualla: Leena Lumi.

Jätä kommentti

Kategoria(t): Kirjallisuus, Romaani

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s