Hannu Mäkelän kirjan koko nimi on Kirjoittamisen ilo eli miksi yhä rakastan sanoja (Kirjapaja 2022), ja minua viehättää erityisesti otsikon loppuosa. Mäkelän tuotanto on runsas ja monipuolinen, ja rakkaus sanoihin kukoistaa yhä.
Muukin kuin kirjoittamisrakkaus vaikuttaa kirjan sisältöön, samoin muut tunteet. Mäkelä ei kaihda ilmaista synkkiäkään sävyjä: isäsuhteen nurjuutta, kustannustyön kiirettä, epävarmuutta uuden kirjan synnystä, talousmurheita, elämän tarkoituksen tai tarkoituksenmukaisuuden pohdintoja, itsemurha-ajatuksia, alkoholismia ja takaiskuja.
•
Mäkelä on kirjoittanut ja toimittanut noin 200 teosta. Joitain olen laajasta tuotannosta lukenut, mutta en ole lukenut pitkään aikaan hänen muistelmakirjojaan enkä edellistä kirjaa Lukemisen ilo. Siksi en tuhlaa tilaa arvailla, onko kirjoissa päällekkäisyyksiä ja moneen kertaan kerrottua. Olen nyt vain tämän kirjan seurassa.
•
Kirjoittamisen ilo kertaa välähdyksinä kirjailijan elämäntaivalta kirjoittajana mutta myös kuvittajana. Mäkelän tuotantoon taitaa kuulua kaikkia kirjallisuuden lajeja. Hän korostaa: ”proosa kirjoitetaan, runo annetaan.” Runoudesta ja inspiraatiosta hän kirjoittaa seuraavasti:
”Lastenkirjat syntyvät työllä ja työstä, joskus hieman inspiraatiostakin, mutta runoni on tuotakin proosaa hankalampaa; se näköjään ilmaantuu vain elämän isoista kolhuista ja tunteista, joskus toki positiivisistakin.”
Koska kyseessä on konkari, poimin kirjasta paljon kirjoittamiseen liittyviä ajatuksia ja kokemuksia, eli seuraan kirjoittajan elämänmittaista rakkautta lajiin. Saan siitä kipinöitä, ja nautin hyvin arkisista ja maanläheisistä huomioista, esimerkiksi tästä:
”Kirjailijalla on toden totta vain kaksi tehtävää: kirjoittaa kirjoja ja pysyä hengissä. Jos et usko itseesi, kuka sinuun uskoo. Omasta halusta, päämäärästä, ymmärryksestä; niistä ja vain niistä on lähdettävä.”
•
Kirjoittamisen ilo -kirja on samanaikaisesti katsaus Mäkelän kirjalliseen elämään ja hänen kokemusasiantuntijan opastuksensa kirjoittamiseen. Mäkelä painottaa, että kirjoittajaksi kehitytään lukemalla, lukemalla ja vain lukemalla. Sen jälkeen kirjoittaja hakee ja tavoittaa oman äänensä, omanlaisen lauseiden rytmin. Vasta sen jälkeen on valmis tarinan rakentamiseen ja hiomiseen. Mäkelä antaa kirjan loppuosassa eläviä esimerkkejä kirjailijoista ja kirjoista, jotka ovat innostaneet häntä.
Mäkelällä on ajatuksia myös kirjallisuuskritiikistä. Hän valaa kirjoittajiin uskoa myös niin, että päiväkritiikki tulee ja menee, lisäksi nykyisin kritiikin laatu on hänen mielestään ohuehko. Blogijuttuni on mukava päättää näin:
”Paneutuvaa kritiikkiä voi saada yhä vaikkapa kirjabloggareiden henkilökohtaisilta palstoilta. Ne eivät pyri universaaleihin tuomioihin, vaan ilmoittavat subjektiiviset lähtökohtansa. Todellisin kriitikko on se, miten aika kirjojamme kohtelee.”
•
Hannu Mäkelä: Kirjoittamisen ilo eli miksi yhä rakastan sanoja, Kirjapaja 2022, 170 sivua. Sain kirjan kustantajalta.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 