Luin putkeen vanhojen jännäristisuosikkieni uudet kirjat. Ruotsalaisen Håkan Nesserin uusin Barbarotti-osa saattoi hieman venyä, mutta tunnelma viehätti. Entä norjalaiset takuutuotteet?
Karin Fossum: Paha äiti
Fossumin kirjojen psykologinen ote on aina vedonnut minuun. Jännitys ei perustu verikekkereihin vaan tragedioihin ihmissuhteissa. Niin nytkin romaanissa Paha äiti (Johnny Kniga 2022), sillä muutamaa loppusivua lukuunottamatta romaani kuvaa nelikymppistä toimittajamiestä ja hänen päihde-mielenterveysongelmaista siskoaan sekä heidän äitisuhdettaan.
Veli ja sisko lietsovat keskenään vihaa ja katkeruutta äitiään kohtaan, sillä kylmä, alistava ja vaikeneva kasvuympäristö on tuottanut ahdistusta ja patoutumia. Sisko toteaa veljellen: ”Sinua ja minua ei ole koskaan kehitetty valmiiksi kuviksi, olemme pelkkiä negatiiveja.”
Fossumin henkilökuvaustaito tulee oikeuksiinsa etenkin tilanteissa, joissa aikuinen poikaa kohtaa äitinsä. Latautunut negaatio huokuu kaikesta, ja sen aisoissa pitäminen muodostaa romaanin jännitteen. Fossum sotkee yksioikoisuudet siten, että välillä väläytetään ylisukupolvisia tekijöitä.
Kirjan teho perustuu tapaan kuvata henkilöiden kokemuksia ja vuorovaikutusta. Kulissien ylläpito ja kunnollisuusvaatimukset kerryttävät taakka, jossa yksi korsi katkaisee kamelin selän. Rikos tai rikoksia tapahtuu, ja lukija pidetään jännityksessä tekijästä tai tekijöistä.
Kansi mainostaa kirjan aloittavan Eddie Feber -sarjan. No joo, kiinnostavalta kaverilta tämä Eddie vaikuttaa sen pari sivua, joilla rikostutkija näyttäytyy. Odotan jatkoa.
•
Karin Fossum: Paha äiti, suomentanut Tarja Teva, Johnny Kniga 2022, 166 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Jo Nesbø: Verikuu
Ymmärrän Harry Hole -sarjan miljoonamyynnin hyvin. Kerronta on vetävää, päähenkilön särmikkyys vetoaa miehiin, naisiin ja siltä väliltä, ja juonissa on yllätyksiä. Vaan nyt tuli vastaan sarjan osa, jossa kaikkea on liikaa. Ja tähän voitte juttuni lukemisen lopettaa te, jotka ette halua tietää Verikuun (Johnny Kniga 2022) aihepiirejä.
No tässä: psykopaatti-sarjamurhaaja, kannibalismi, insesti, lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, huumekauppa, homoklubin kellarikähminnät… Mielikuvitukselliset mikrobiologiset loiskokeilut ovat tosin jotain uutta rikosromaanissa, mutta raa’at yksityiskohdat murhissa eivät. On tietysti oikein muistuttaa, että tappaminen on kauheaa, mutta silti – liika on liikaa.
Harry Hole on entisensä eli äärirajoilla addikteineen, hurmaava hulttio. Romaanin alku rakentaa hänestä uhrautuvan hyväntekijän, muu romaani erehtyväisen mutta taitavan alallaan, eikä leskeyden murhe tee hänestä ainakaan vähemmän kiinnostavaa romaanin naisten silmin. Sarjasta tutut henkilöt punoutuvat tapahtumiin, ja luopumisen murhetta on ilmassa – ja paljon äijäilysanailua.
Happamia havaintoja teen Verikuusta suhteessa siihen, että ahmin paksun dekkarin pikavauhtia. Eli kerronta vetää, vaikka lukijaa nyppisikin sen seitsemät seikat.
•
Jo Nesbø: Verikuu, suomentanut Outi Menna, Johnny Kniga 2022, 389 sivua eKirjana, yli 15 tuntia äänikirjana, lukijana Jukka Pitkänen. Luin ja osin kuuntelin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 