Peter Sandström pysyy uskollisena tyylilleen. Taas romaanin minäkertoja lähtee Uuteenkaarlepyyhyn sekä möyrii menneessä ja nykyisyydessä. Ison vaaleen viimeinen kesä (S&S 2022) ei kytkeydy Veijo Meren romaanin tv-versioon Iso vaalee vaan viittaa suoraan kertojan nuoruushabitukseen, pitkänhuiskeaan nuorukaiseen, jolla oli pitkä, vaalea tukka.
Nykyään ohuttukkainen, vanheneva mies palaa tyhjentämään lapsuudenkotinsa äidin kuoleman jälkeen. Luopumisen tunteet vaikuttavat muutenkin vahvoina, sillä kotona Turussa tytär on muuttamassa opiskelemaan kauas pois. Kertojan ajatukset siirtyvät muistelemaan nuoruudenrakkautta Limonea ja opiskeluajan yksinäisyyttä Helsingissä. Silloin kertojan ankeaa odottelun tilaa piristävät siivoustyö ja vanhahko työkaveri Virtanen.
•
Sandströmin viime vuosien romaaneista muodostuu sarja lähtien romaanista Valkea kuulas. Olisiko Ison vaaleen viimeinen kesä viimeinen sarjahenkinen? Saan kirjasta sellaisen tunteen, koska tämän jälkeen kertojan kiintopisteitä – lapsuudenkotia, vanhempia, perhettä – ei enää ole.
Olen nauttinut sarjan kirjoista, ja alkupään romaaneita olen listaillut kyseisten vuosien kirjakärkikokemuksiini. Ison vaaleen viimeisen kesän koen alakuloisemmaksi kuin aiemmat romaanit. Tärkeä juonne kaikissa on ollut kertojan kohtaamis- ja vuorovaikutusongelmat perheenjäsenten kanssa. Sellaisena näyttäytyy myös rakkaus, jota ei kertojapäähenkilö sanoiksi saa.
Uutuusromaanissa kertojaa ympäröi yhä sakeampi yksinäisyys niin nuoruuden rokkari- ja rakastumismuistoissa kuin nykyhetken kuolinsiivousasioissakin. Vaimo mainitaan kenties vain kerran (ei enää nimellä Seepra), siskokin on olemassa vain nuoruusmuistoissa, ja kaikki ystävät ovat muuttuneet entisiksi tutuiksi. Nuoruuden yksipuolinen rakkaustarina saattaa olla surkuhupaisan itseironinen, mutta minulla painottuu surku.
”Oli yksityiskohtia, joita ei voinut mainita, ja oli yksityiskohtia, joita oli mainita kenties siksi, että ne ajateltiin ajan mittaan tulkita hauskoiksi tai suorastaan koomisiksi ikään kuin aika olisi muuttanut niitä, samaan tapaan kuin tietyt asiat oppii hyväksymään sisimmässään, kun aika on kulunut riittävästi; onneton rakkaus saattaa vuosien myötä saada pehmeämpiä, jopa kauniita piirteitä, silmittöminkin viha voi ajan saatossa laantua ja vähitellen haihtua kokonaan tai kuihtua hengiltä.”
•
Tässä romaanissa vaikutuksen tekee se, miten isyysteemaan kytkeyy luopuminen: nuoruuden isäksitulemattomuus ja nykyisyydessä tyttären muutto kotoa. Hienosti kehittyy lisäksi ikkunanpesijä-Virtasen merkitys osaksi tunteista puhumattomuuden ihmissuhdeketjua. Vaalean kuontalon menettämisestä muodostuu melkoinen symboli kaikelle elämän sattumanvaraisuudelle. Romaanin tarina kaartuu lisäksi niin, että loppusivut sulkevat nuoruudenromanssin toiveiden ovet lopullisesti.
Sandström on ammentanut Uusikaarlepyy-vuosista, paluista sinne ja perheasioista kiinnostaviin romaaneihin, joissa nyrjähtänyt katsanto välittyy kimmoisalla kielellä. Aina välillä todellisuudentunteeseen repeää aukkoja. Nytkin kesken kaiken isävainaa käy keinuttelemassa. Lisäksi monet tilanteet voi tulkita kertojan kuvitelmiksi eikä mahdollisiksi elämäntakautumiksi. Täytyy toistaa taas: nyt leijuvat tekstistä luopumisen tunnelmat ja murheellinen pohjavire. Ymmärrän, sellaista on kuusikymppisillä.
•
Peter Sandström: Ison vaaleen viimeinen kesä, suomentanut Outi Menna, S&S 2022, 172 sivua eKirjana. Luin BookBeatissa.
Tuijata. Kulttuuripohdintoja 